sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Syksyn iloja: HAI, LIM & Kiviniemen kajava

Kuvat, luonnos & teksti: Elina Seppänen.

Pidän syksyisestä linturetkeilystä. Useat linnut eivät ole tavallisimmissa puvuissaan, joten tuttukin linnusto saa aivan uutta hohtoa, kun saa ihmetellä talvipukuja ja vaihtopukuja. Naaraspukuisesta uiveloparvesta saa ajanvietettä pitkäksi aikaa, kun ryhtyy selvittämään, mitkä linnuista ovat nuoria, mitkä naaraita ja mitkä koiraita.

Tänä syksynä retkeilyllä on ollut paljon uusia ulottuvuuksia. Keväällä varustukseen liittyneen kaukoputken ansiosta näkee nykyään kauaskin. Se tuo jalustan kanssa myös reppuun lisää painoa, eli kunto kasvaa kovempaa tahtia. Omaan retkitiimiin on tullut myös uusi jäsen.

Hailuoto 7.9.2009

Hailuotoon suunnattiin Swanljungin Tean kanssa syyskuun alkupuolella. Lähtötohinassa oli molemmilla unohtunut katsoa Tiiraan (ja tiimin kolmas jäsen ei tietokonetta käytä), joten matkalla hyödynnettiin nykyteknologiaa ja kysyttiin Jyväskylästä asti harrastajatoveria Tiirailemaan Hailuodon viimeaikaiset. Kiljukotka sai meidät molemmat valppaiksi, kolmas retkeläinen vain kummasteli lauttarannan tuulimyllyjen pitämää ääntä.

Kirkkosalmen torni oli siis ensimmäinen retkikohde Hailuotoon päästyä. Ensimmäisenä löytyivät harmaasorsat, joita tuli laskettua peräti 8 tornin edestä. Nokikanoja pyöri vedessä sadoittain. Ilmassa liikkui ruskosuohaukkaa ja merikotkia. Ja sitten kotka, jossa kaikki ei täsmännytkään. Putket liimautuivat tuohon lähestyvään kotkaan. Voisiko tosiaan tärpätä näin? Merikotkaa siitä ei saanut tekemälläkään, eikä myöskään maakotkaa. Tasaisen ruskea väritys, lyhyehkö pyrstö, pitkät siivet, pyrstön tyvellä hiven valkeaa... Vuoron perää tuijotettiin lintukirjaa ja kotkaa, jotta määritys olisi varma, ja kiljukotkan tullessa kaartamaan hyvin näkyville onnittelimme toisiamme ja hymy oli herkässä.

Jossain vaiheessa tajusin, että ainakin vartti oli tuijotettu kotkaa. Mitähän kolmas retkeläinen tekee...

...nukkuu. Erilainen "lintukoira", paimensukuinen lapinkoirani Niuniu, otti luonteelleen tyypillisesti lintutornin uteliaana haltuunsa, tyyntyi tilanteessa, leikki hetken leluillaan tornin nurkassa ja kävi sitten unille kameralaukku tyynynään.

Tea, optiikkaa ja Niuniu sekä näkymää Kirkkosalmen tornilta.

Tornilta poistuttiin hyvillä mielin ja paikallisilta reittiohjeita pohjoisrannalle kysellen. Siellä kun tiettävästi piti olla sirrejä. Mielessä väikkyi toive toisesta eliksestä, pulmussirristä.

Hiekkatietä siis hurautettiin neuvottuun kohtaan, josta sitten suunnattiin rannalle. Ja sitä rantaa riittikin. Ensimmäinen kahlaajaparvi osoittautui tylleiksi ja suosirreiksi. Sitten löytyi isosirrejä. Ja sitten tuli rantaviivaa pitkin kahlaaja. Kieli kieltäytyi löytämästä oikeaa sanaa lintua kuvaamaan ja se vääntyi kesäkurpitsaksi.

Iloinen yllätys tupsahti rantaan.

Keräkurmitsa laskeutui jonkin matkan päähän ja sitä sitten ihasteltiin vähän aikaa. Kurmitsa jäi heinikkoon, kun jatkoimme rantaa itään päin. Paluumatkalla sitä ei kuitenkaan enää näkynyt.

Kauempana olleesta pienestä kahlaajaporukasta löytyi pari tylliä, pikkutylli ja...toivottu pulmussirri. Tea lähti vielä vähän pidemmälle tarkistamaan kauempana ollutta isoa sirrikertymää. Itse jäin levon tarpeessa olleen pentusen kanssa passiin varusteiden luo.

Kotimatkalle lähdettiin reissusta hyvillä mielin. 2 elistä ja keräkurmitsa oli oikein mukava retkisaalis.

Liminganlahti 20.9.2009

Tean ollessa harjoittelussa Liminganlahdelle, hyppäsimme Niuniun kanssa eräänä päivänä kyytiin. Ensin käytiin Puhkiavanperän tornilla. Siellä kiinnostavimmiksi havainnoiksi jäivät leukistinen sinisorsa ja läheltä lentänyt ad merikotka.

Virkkulan tornilla.

Virkkulan isolla tornilla Tea pääsi oppaan töihinsä ylimpään kerrokseen ja Niuniun kanssa majoituttiin kakkoskerrokseen. Pikkuinen sai sydämensä kyllyydestä toivottaa torniin tulijoita tervetulleiksi. Lapsilla tuntuikin olevan usein vähän kiire takaisin kakkoskerroksen "koirakurssille".

Pikaluonnostelua muuttohaukasta maastossa paikan päällä.

Liminganlahden päivän huippuhavainto ei ollut niinkään lajiin liittyvä, vaan pikemminkin tilanteeseen. Toki muuttohaukka on aina upea laji nähdä, mutta en ennen ollut saanut noin pitkään seurata muuttohaukkaa noin hyvältä etäisyydeltä. Koesyöksyt sorsaparviin toivat jännitystä haukan seuraamiseen. Pisteenä iin päälle pere lopulta lensi hätyyttelemään itseään monta kertaa suurempaa merikotkaa.

Kiviniemen kajava 17.10.2009

Tarkoitus olisi ollut tänä viikonloppuna suorittaa toinenkin ekskursio Hailuotoon, tällä kertaa merisirrejä etsimään. Omat opiskelukiireet kuitenkin vesittivät suunnitelman ja päätin, että me jäisimme kotiin. Sääolot kuitenkin peruivat kahden muunkin retkiryhmän retket. Lopulta Tean kanssa keksittiin, että lähdettäisiinkin sitten Kiviniemen pikkukajavaa katsomaan.

Kajava löytyikin helposti. Kiikarilla vilkaisu merelle, onkohan se tuossa, kaukoputkin nokka osoittamaan sinne, siinähän se. Melkoinen vastakohta monille muille bongauksille, joihin on liittynyt jännitystä ja pitkää odottelua. PPLY:n "paimensukuiskerhokin" kokoontui, kun Meskit pysähtyivät Kiviniemessä Tuuvensa kanssa.

Kiviniemen kajava.

Kiva lintu tuo pikkukajava kyllä. Vanhasta lapsena luetusta lintukirjasta taas yksi sivu muuttui eläväksi.

Siispä

Saapa nähdä, muuttuuko tämä tästä talviretkeilyksi, vai vieläkö ennätetään syysretkiä tehdä... Nythän tuota olisi hyvin mielenkiintoinen kurmitsa Hailuodossa...

Loppukevennys

Säiden viiletessä on hyvä olla aina mukana evästä ja lämmintä juotavaa. Kävi tässä hiljattain niin, että retkitoverilla oli termospullossa kuumaa kaakaota mukana. Mutta termari ei aukea, ei hyvällä, ei pahalla, ei raa'alla voimalla eikä oveluudella.

Ehdotan, että jaamme teen, jonka itse olin ottanut mukaan. Hyvä suunnitelma, onneksi oli molemmilla termarit. Saadaan sittenkin eväiden kanssa juotavaa, ja vielä lämmintä sellaista.

Keksipakettia ottamaan kurottaessani kaatuvat teet sammalikkoon. Jutut eivät onneksi tämänkään jälkeen olleet kuivia, vaikka eväät olivatkin. Nauru maistui.

Niuniu oli varsin osaaottava huomatessaan epäonnemme ja myötätuntoisena pikku koirana hautasi koirankeksinsä ojanpohjalle. Turvaan, kuten kaakaot, turpeeseen, kutet teet.

Retkeillessä sattuu ja tapahtuu.

maanantai 6. heinäkuuta 2009

Ja matka taittuu- joukkue PPLY:n atlasrallissa 4.-5.7.2009

Odotettu atlasralli oli taas käsillä, ja olimme matkalla kohti Pudasjärven pohjoisosia. Autossamme istuivat jo Pekka ja Ville Suorsa sekä Tapani Tapio. Joukkueemme neljännen jäsenen Sarviahon Erkin poimimme kyytiin matkan varrelta. Rallisää ei nyt näyttänyt kovin otolliselta: lämpötila oli +10 astetta, taivas oli pilvessä ja vettä tihuutteli hiljalleen. Mutta minkäs sille teet…

Hieman viivästyneen lähdön vuoksi emme ihan kuudeksi ehättäneet aloituspaikkaamme, joten päätimme siirtää aloituksen Pudasjärven atlasruutuun. Kellon ollessa sata kiipesimme Pudasjärven lintutorniin, mutta kehnon näkyvyyden vuoksi siirryimme pian rantaan satakunta metriä tornin länsipuolelle. Vesi- ja lokkilintuja oli vähänlaisesti, mutta telkkäpoikue, kalalokki ja –tiira kirjattiin ylös. Järven päällä saalisteli kaikki neljä pääskylajia, ruokokerttunen, pajulintu ja peippo lauloivat. Kohta joku huomasi järven päällä lentäneen koiras ruskosuohaukan – varmaan kova Putiksella, ajateltiin. Samantien huomasin järven eteläosan päällä itään lentäneen kalasääsken, ja vähän matkan päässä toisen samanmoisen. Nyt olimme viettäneet tässä paikassa jo parikymmentä minuuttia ja oli aika jatkaa rallia.

Suhautimme pikaisesti Kuusamontielle ja Pudasjärven itäruudun kautta kohti Korentojärveä. Vesisateessa kävimme läpi tienvarren soramontut räknäten ripariakoloja. Korentojärven ruudussa ajoimme suoraan Hirvaskoskelle, missä lähes ensimmäinen kuittaamamme laji oli Putiksella harvalukuinen pensaskerttu. Pellonreunassa pensastasku keräsi ruokaa poikasille, peippo varoitteli viereisessä metsässä ja valkoviklo nousi varoitellen ilmaan Hirvasjoelta. Hirvasjoen sillalla kirjosieppopariskunta kuskasi ruokaa poikueelleen, västäräkkipoikue toikkaroi rantakivillä ja haapanapoikue uiskenteli joella, telkkäpoikue sillan toisella puolen. Korentojärven rantoja seuloimme Kuusamontieltä käsin. Laulujoutsenpari uiskenteli kaislikossa, mutta poikasia ei havaittu. Pajusirkku lauloi pusikoissa, jälleen lensi pandari ylitsemme ja kurki kaarteli taustalla vaaran rinteessä.

Seuraava kohteemme oli Haisuvaaran ruutu, missä rantauduimme Valkiaiselle. Vesisateessa ei liiemmälti lajeja tähän ruutuun saatu: mm. peippo, pajulintu, telkkä, tavi, kuikka ja kalatiira. Indeksit jäivät varsin alhaisiksi. Huvittavaa oli, että kun menimme vesisateessa rantaan seulomaan järven vesiäisiä, niin naapurimökin poika kävi hakemassa heti kiikarit ja alkoi itsekin katsella järvelle. Liekö pojassa ollut hieman lintuharrastajan vikaa…

Valkiaiselta suuntasimme Vasikka- ja Hampusvaarojen ohi Iinattijärven rantaan pikkuloxiaa rikkaampana. Vesiäiset olivat täälläkin ihan kateissa, kalalokki ja kalatiira kirjattiin. Pääskyjä pesi rakennusten seinustoilla, leppälintu varoitteli suon laidassa ja metsäkirvisellä oli poikaset lennossa, keltavästäräkki keräsi ruokaa ja västäräkillä oli taas maastopoikue talon pihalla.

Seuraavaksi teimme koukkauksen Ohtavaaran ruutuun, koska Ohtosensuo vaikutti lampineen käymisen arvoiselta paikalta. Heti alkumatkasta tieltä pompahti lentoon pari sepelkyyhkyä. Vaaran koillispuolella pysähdyimme komeassa kuusikossa, missä lauloi hippiäinen ja laulurastas. Viereisellä pienellä suopläntillä varoitteli valkoviklo, kelosta lähti tervapääsky ja hakkuulle kaartoi tuulihaukka, kulorastaspoikue lennähti kauemmas tien laidasta. Tuulihaukka oli kuulemma vähentynyt Putiksella huomattavasti, joten tiesimme lajin olevan kova lopussa. Jatkoimme vaaran kiertävää tietä tovin, kunnes se muuttui ajokelvottomaksi ja jalkauduimme kohti Pikku Ohtosen lampea. Paikka oli kuitenkin hieman pettymys, kun lajeja ei oikein tippunut. Lammella oli telkkiä ja tukkasotkia, suolla laulujoutsen – ei korkeita atlasindeksejä. Kahlaajia ei havaittu lainkaan. Vaaran rinteessä oli sentään poikueellinen tilhiä, kivitaskuja ja käpytikkoja, kulorastaita ja laulurastaita, harmaasieppo kuskasi ruokaa pesäänsä. Myös käki aloitti kukuntansa ja isolepinkäinen päivysti kauempana männyn latvanipukassa. Evästauolla lennähti rallimme ainoa subari ylitsemme, punarinta aloitti laulunsa ja ruudun kolmas eri kulorastaspoikue näyttäytyi. Kaikkiaan Ohtavaaran ympäristössä oli mukava erämaan tuntu, vaikka hakkuut vuorottelivat soiden, kitumetsiköiden ja muutaman hienomman metsäpalasen kanssa. Ohtavaaralta tultaessa allekirjoittanut (kartanlukija) luuli meidän olevan jo seuraavassa risteyksessä ja ajatti meidät näin harhaan. Ihmettelimme outoja maisemia hetken, kunnes aikuinen maakotka lennähti matalalla ihan automme edestä. Kotka ilmeisesti laskeutui taimikon taa suon rantaan, minne korppi tuli sitä varoittelemaan. Viereiseltä hakkuulta löytyikin korppipoikue ja kauempana näkyvällä suolla seisoi kurki. Hetikohta tajusimme olevamme väärällä tiellä kun auton GPS näytti tien päättyvän äkisti. Käännyimme siis pikaisesti takaisin ja palasimme Iinattijärvelle. Eipä ollut kuitenkaan ihan turha harharetki…

Kiersimme nyt Iinattijärven pohjoispuolta ilman mitään sen kummempia havaintoja. Reitillään lentäneistä lehtokurpista kirjattiin uusi rallilaji, ja järven rannasta lähtenyt rantasipi oli paikko. Ilta oli jo pitkällä ja yhden talon pihalla olleet grillijuhlat houkuttivat kovasti, mutta kuskimme ei edes hiljentänyt.

Pian olimme jo Ranuantiellä ja vaihdoimme Pytkynharjun ruutuun. Ensimmäinen etappimme oli karttatiedusteluna mahdolliseksi sinipyrstöpaikaksi katselemani Hevosenharja. Paikka ei kuitenkaan ollut sen näköinen, että olisi kannattanut jalkautua vaaranlaen kääntöpaikalta pidemmälle, joten huti tuli. Laella oli rallimme toinen isolepinkäinen ja tien varresta vanhan hakkuun taimikosta pyrähti pyy. Sade oli onneksi lakannut jo aikaa sitten, mutta kylmä pohjoistuuli ja reilun viiden asteen lämpötila piti linnut hiljaisina. Tietosoramontulta löytyi törmäpääskyjä ja Pytkynharjussa piipahdimme pikaisesti tiedetyllä töyhtötiais- ja puukiipijäpaikalla, mutta linnut olivat hiljaa. Naamankajärvelläkään ei ollut yhtään lintua.

Vaihdoimme Iso-Syötteen ruutuun, ja yhteistuumin jätimme lakialueen käymättä. Kansallispuiston opparin pihalla ei ollut tällä kertaa kuukkeleita. Suuntasimme Syötteen pohjois-länsipuolelle, missä pysähtelimme taajaan todella hienossa rinnekuusikossa. Muutamia punarintoja ja lauroja lauloi siellä täällä. Joku puhui hyvännäköisestä peukaloispaikasta, ja heti auton oven aukaistuani peukku lauloi kirkkaasti ihan vieressämme. Kauempaa rinteestä kantautui heikkoa sinipyrstömäistä jokeltelua, mutta lähemmäksi siirryttyämme lintu vaikeni ja laji jäi näin naulaamatta. Kävimme pienen mutkan Pytkynharjun ruudussa ja palasimme takaisin Selkävaaran eteläosaan, kansallispuiston rajalle Isokurun parkkialueelle. Paikalla totesimme, että ei kannata tässä vaiheessa lähtiä kävelyreissulle retkeilyreittiä pitkin pohjoisen vaaroille. Palasimme siis takaisin toiselta hutireissultamme.

Pikkukylästä teimme piston länteen Lintuperän atlasruudulle, mistä koitimme yhdistyksen atlasretkellä pohjustettuja lajeja. Palosuon lammilla ei näkynyt pohjustettuja lajeja, mutta paikalla oli sentään kuikkapariskunta poikasensa kanssa sekä kapustarintapoikue. Kello oli jo yli puolenyön ja palasimme auringon viimeisissä säteissä takaisin Pikkukylään ja suuntasimme kohti Rytinkiä.

Rytingin ruutu ohitettiin pikaisesti pysähdellen ilman sen kummempia havaintoja. Muutama peippo, pajulintu ja laulurastas kuulutti reviiriään, myös pari lehtokurppaa havaittiin, kelta- ja pajusirkku lauloivat ja rallin ensimmäinen lehtokerttu aloitteli myös rupatteluaan.

Seuraava Nuorungan ruutu ohitettiin myös pikaisesti matkalla kohti Sarajärveä. Sarajärven rannassa oli silkkiuikkupoikue, ruokokerttunen, pajulintu ja keltasirkku jaksoivat laulaa. Kohta lensi saalisteleva suopöllö automme edestä. Yö oli pimeimmillään ja lämpötila jämähtänyt viiden asteen tuntumaan. Ihmelammen lintutornille mennessämme törmäsimme Vuusioperheeseen – tai he olivat törmätä meihin. Juoksimme kilpaa tornille, mutta irti olevat portaat hiljensivät vauhtia, kyräilimme keskenämme ja katsoimme salamyhkäisesti samaan putkeen löytämiämme lajeja. Uusina lajeina kirjattiin sinisorsa ja härkälintu, telkkiä oli useita ja silkkiuikkuja pari, lehtokerttu lauloi täälläkin. Atlasindeksit jäivät aika alhaisiksi tavipoikuetta lukuun ottamatta, ja jatkoimmekin pian matkaa. Sarajärven itäpuolella katselimme poroja ja kuuntelimme punakylkirastasta, kun Vuusioperhe ohitti meidät. Seuraavalla pellolla istui punatulkku sähkölangalla.
Siirryimme Jäkälävaaran ruutuun ja koitimme etsiä reittimme Jukuanvaaran laen mastolle, mutta maatalon pihapiirin läpi mennyt epäselvä tie ja vapaina makoilleet lehmät vesittivät ajatuksemme. Kouvanjoen ylittävällä sillalla pysähdys tuotti rallimme ensimmäisen laulavan rautiaisen. Jatkoimme pysähdellen Jäkälävaaran läpi rallialueen pohjoisimpaan ruutuun, missä piipahdimme pikaisesti Luokanjärvellä. Vedimme kuitenkin vesiperän jälleen, koska järvi oli tyhjä ja vain muutama keskiyöllä äänessä ollut peippo, pajulintu, talitiainen ja spinari pääsi listoillemme. Palasimme äkkiä takaisin ja kuuntelimme pellon-pari Jäkälävaaran itäpuolelta. Peippojen ja pajulintujen joukosta löysimme keltasirkun ja rallillemme uutena hernekertun. Palasimme pikapikaa takaisin etelään, mutta teimme samalla rallimme kohtalokkaimman virheen. Karttatiedusteluna Tarsigerin toivossa käymisen arvoiseksi paikaksi arvioimani Raatevaara jäi välistä, koska katsoimme panostavamme enempi tulevaan Sotivaaraan vaikka ralli oli vasta puolivälissä ja olimme jo matkalla etelään. Purussa harmittikin vietävästi kuulla Vuusioperheen retkestä Raatevaaraan (mm. 4 sinipyrstöä, taviokuurna ja kirjoloxia). Ehkä meilläkin olisi ollut sen verran ylimääräistä aikaa…

Reittimme vei etelää kohti Ruuhensuon ja Varpuvaaran kautta, jolloin piipahdimme pikaisesti Jaaskamonvaaran ruudussa. Ruuhensuokaan ei tarjonnut ihmeitä, vaikka aurinko alkoi jo pilkahdella vaarojen takaa. Varpuvaaran pelloille päästyämme pajatso kuitenkin aukesi. Keltavästäräkit ja keltasirkut kantoivat ruokaa, kuovi varoitteli ja kurjet huusivat. Tietopaikasta irtosi laulava kiuru, pari harmaalokkia, kuskimme pakollinen pusikkoreissu tuotti töyhtöhyypän, vieressä lauloi komea sinirinta ja taivaanvuohi päkätti taustalla. Yhdellä pysähdyksellä havaitsimme siis viisi uutta lajia – mieli oli korkealla. Pellon yli juoksi vielä kettu, joskin tämä yksilö oli todella tumma ja laiha ruipelo. Seuraavan stopin teimme tienvarren pikkulammelle, mistä irtosi poikueellinen kuikkia ja västäräkkejä. Kohta huomasin täydestä vauhdista yhden navetan seinustalla jotain mustaa – palokärki! Pikaperuutus takaisin ja laji kirjattiin listoille.

Nyt olimmekin jo Sotivaaran metsätien risteyksessä ja odottamani taipale edessä. Aamuyö oli parhaimmillaan, mutta neljän asteen lämpötila ja pohjoistuuli verotti laulajia varmaan rankalla kädellä. Sotivaaraa lähestyessämme tien vierestä löytyi äänekäs pohjansirkkupoikue ja varoitteleva talitiainen. Jatkoimme tietä kuunnellen eteenpäin aina kansallispuiston rajalle, missä tie muutti ajokelvottomaksi. Heti autosta noustuamme lauloi peukaloinen. Jatkoimme tietä kävellen jonkun tovin, vanhan hakkuun jälkeinen metsä oli todella komeaa, kosteaa vanhaa kuusikkoa, missä oli pohjalla runsaasti kotkansiipeä ja metsäkurjenpolvea, välissä raitaa. Ihan tien vieressä, toisella puolella oli lehtipuuvaltaisempaa metsää, missä lauloi kaikkien yllätykseksi mustapääkerttu. Palatessamme takaisin hiljentynyt peukaloinen lauloi pienen säkeen auton toiselta puolelta – jos nyt oli edes sama lintu. Teeri pulisi jossain taustalla, mutta lajiralliin tätä ei saatu. Katselimme hakkuun yli taempana häämöttävää kansallispuiston isoa rinnekuusikkoa, ja päätimme jalkautua laelle hieman kauempaa, mikä oli ehkä rallimme toinen virhe. Vähän matkan päästä kipusimme jyrkän rinteen yli kymmeniä vuosia vanhan avohakkuun läpi kohti vaaran lakea. Teimme pienen kierroksen komeassa vanhassa metsässä ilman mitään sen kummempia havaintoja, mikä oli kaikille pettymys. Ainoiksi havainnoiksi täältä jäi laulurastaspoikue, punarinnat, mahdollinen peukaloisen rätinä, petolinnun asumaton tekopesä sekä hakkuulla ollut hätäilevä pensastaskupari. Kaivatusta sinipyrstöstä ei kuulunut pihahdustakaan – tai no ehkä joku epävarma luulopihahdus tosi kaukaa. Onneksi vaaran rinteestä avautui sentään todella komea maisema lännen suuntaan, ja aamuaurinkokin pilkotti jo hieman pilvien raosta. Sotivaaran rinteestä näimme, että Vuusioperhe näytti olevan juuri Varpusuolla, joten tuskailimme aiemmin kuulemamme sinirinta-ässän perään.


Palasimme Rytingin ruutuun ja atlastelimme huoltoasemalta pesivät räystäs- ja haarapääskyt sekä koukkasimme pikaisesti Erosuon kautta siipirikkoa esittävän kapustarinnan, laulavan hömötiaisen ja tavipoikueen. Kiersimme vielä kerran Rytinkiin ja sieltä Livojokivarteen. Alkumatka ei tuottanut kovin kummoista, kunnes Suvannonkylästä löytyi poikueellinen variksia, kuoveja, kapuloita, varpusia, västäräkkejä, kirjosieppoja sekä ruokaa kantava pensastasku ja keltavästäräkki. Etenimme pysähdellen lounaaseen atlastellen jokaisessa ruudussa muutamien pysähdysten verran. Livonkylällä lauloi punavarpunen, mitä ei kuitenkaan lajiksi asti vielä saatu. Hienoa kulttuurimaisemaa kylällä sentään oli. Voilamminsuolta yritettiin puuttuvia kahlaajia sekä tietopaikasta metsähanhia, mutta tuloksetta. Käynti Kapustasuolla toi sentään vielä puuttuneen niittykirvisen. Palovaaran soramontun katsaus tuotti poikueellisen västäräkkejä, törmäpääskyjen pesiä sekä hätäilevän pikkutyllin.

Vielä oli vajaa pari tuntia aikaa ja tukku lajeja puutelistalla. Suuntasimme uudelleen Pudasjärvelle, mistä koitimme etsiä lokkeja ym. puuttuvaa. Tyhjältä näytti järvi taas, mutta katsastimme sen vielä toiselta kantilta, kirkon edestä. Pellon reunan koivusta löytyi sinitiaispoikue ja saman puun juurella kaivoi punavarpuskoiras syötävää nurmikolta – kaksi uutta lajia samalla kertaa. Järvi ei tuonut kuitenkaan uutta, ja jatkoimme viikatemiehen ohi kohti keskustaa. Iijoen uimarannalta etsimme koskeloita, mutta löysimme kaksi aikuista kaakkuria, joka olivat myös uusi laji meille. Keskustasta atlasteltiin pesiviä pääskyjä, rastaita ja varpusia. Ajoimme pikaisesti Hilturantaan katsomaan Tuulijärvelle, mutta samaa tyhjyyttä sielläkin. Kaksi pandaria kaarteli jälleen järven päällä (varmaan samat kuin rallin alussa Pudasjärvellä). Viimehetken epätoivoinen yritys koskelolle, pikku- ja naurulokeille tehtiin Kivarinjärvelle, mutta turhaan. Pajusirkkupoikue havaittiin rallin viimeisellä sekunnilla.

Rallimme oli siis päätöksessään ja enää olisi purku edessä. Ja totta kai, kuten kuuluu, Juustolaa kohti ajaessamme Pudasjärven keskustassa Iijoen yli lensi naurulokki.

Kuten atlasrallissa yleensäkin purku viivästyi melkeen kahdella tunnilla runsaiden paperitöiden vuoksi. Heti purun alussa oli selvillä atlasrallin voittaja – eipä tuollaisille Ei-tietoa- joukkueen lukemille ollut muilla enää mahdollisuuksia. Huudon edetessä taisimme olla poikkeuksetta piikkipaikalla lajirallissa, ja lopussa kilpailimme vain Vuusioperheen kanssa. Huusimme rintarinnan ässiä (meillä sääksi, suopöllö, sinirinta ja mustapääkerttu), mutta Vuusioperheellä niitä riitti pidempään ja he pääsivät lopussa samoille lukemille meidän kanssa. Lajirallin voitto siis jaettiin meidän ja heidän välillä tuloksella 81 lajia. Atlasrallissa me olimme niukasti kolmansia, joten taas voi todeta, että enempäänkin olisi kyllä ollut mahdollisuuksia.

Kaikkineensa hieno ralli taas. Harmittamaan jäi vain Raatevaaran risteyksessä tehty ratkaisu, koska sitä spondea Tarsigeria ei tässä rallissa löytynyt hausta ja halusta huolimatta. Hyvin kylmä keskikesän sää verotti lintujen lauluhaluja, mutta se oli sama kaikille. Meidän tappioksi ja kilpailevan joukkueen eduksi täytyy mainita yhden urhean pyöräjoukkueen saavutus atlasrallissa: he voittivat meidät seitsemällä pisteellä, vaikka kävivät vain viidellä ruudulla ja yhdelläkin niistä olivat vain viisi minuuttia – me kiersimme kuitenkin 21 ruutua…

Ensi vuonna uudestaan jossain toisaalla!

torstai 4. kesäkuuta 2009

Kraaselissa taas

Kevätrallista ei jäänyt paljon tuleville sukupolville kerrottavaa. Itse asiassa ei tällekään sukupolvelle. Alussa nähtiin pari kotkaa ja lopussa jänkäkurppa ja muutenkin meni hyvin.

Rallissa istuttiin autossa 575 km, joten houkuttelin sitten rallin jälkeisenä maanantaina 25.5 Sarviahon Erkin Kraaseliin oikaisemaan hieman puutuneita koipia. Tuulta oli suht reilusti, joten soutelua Birding Yatch Suvilla (3.5m) ei voinut harkita Patelan venesatamasta. Vene kiskottiin vesille Haukiputaan Piimäperältä. Sen verran huonosti olin valmistautunut reissuun, että kun rantauduttiin ensimmäiseen niemeen (Rapakari) noin kello 19, niin luulin meidän jo olevan Kraaselissa. Eipä oltu. Reilu 10 min kävely takaisin ja hieman reilumpi soutu ennen kuin oikeasti oltiin Sudenväylän yli ja Kraaselissa.

Alkumatkasta 24:n merihanhen joukosta löytyi lyhytnokkahanhi. Siihen löytöön se ennakkoon odotetttu reissun huipennus sitten karahtikin. Ennakkoon oli nimittäin tieto, että Patelan saha-alueelle oli kuulunut edellispäivänä tujutusta (plus näköhavainto kahdesta pienestä hanhesta), joka vahvasti viittasi kiljuhanhiin. Tällä kertaa jouduttiin toteamaan, että arvokalaa on mukava pyytää, vaikka sitä ei saisikaan.

Kraaselin etelänokkaa lähestyttäessä Erkki heitteli epäilyksiä, että saaren kierto olisi enemmän kuin esittämäni arvelu viidestä kilometristä. Eteläkärki oli lähes täysin tyhjä kahlaajista. Karsea pettymys, sillä kevätrallin purussa Kohtuuden ystävät kertoivat nähneensä Kaarelissa kaikenlaista. Yksinäinen valkoposkihanhi sieltä sentään äkättiin ja sen poistuttua kolme lisää. Myöhemmin vielä kolme, joiden joukossa yksi ei tahtonut pysyä (ilmeisesti aiemmin näkemämme yksinäinen), joten summaksi sitten lopulta Tiiraan 6.

Eteläkärjen kierron jälkeen arvottiin oikaistaanko suoraan veneelle vai kierretäänkö koko saari. Arvelin kokokiertoa reilua kilometriä pidemmäksi. Tikkuviivalla myöhemmin mitattuna ero oli 2.4km vs 5.6km. Löytyihän sieltä lopulta muutamia kahlaajia, mm. 4 tundrakurmitsaa, 27 lapinsirriä, 3 suosirriä, 2 kuovisirriä, 4 isosirriä ja 4 jänkäsirriäistä. Merihanhisummaksi tuli lopulta hilkkua vaille sata. Useita kymmeniä niitä Kraaselissa pesii.

Kaulushaikara humputteli aivan pohjoisreunalla. Eipä ihme, että se on kuulunut Patelan venesataman arktikanseurantapaikkaan vain huippuolosuhteissa. Jäähän siihen metsää melkolailla väliin.

Mittailin jälkikäteen Tiiran karttapalvelulla kävelyreittiämme. Tikkuviivalla Kraaselista kertyi reilu 11 km ja ja hieman lisää ennen sitä. Rantaviivaa pomppimalla ja mutkittelemalla kertyy helposti puolet lisää, joten ei ihme, että loppumatkasta pyöräilyyn tottunut Erkki noteerasi jokaisen meri- ja maamerkin, joka todisti meidän lähestyvän venettä. Tai ainakin yhden.

keskiviikko 27. toukokuuta 2009

23-24.5 PPLY-kevätralli ja PIIP-tiimi




23-24.5 PPLY-kevätralli ja PIIP-tiimi

PIIP-tiimiin kuuluivat nyt Pekka Järvelä, Ilpo Kojola, Ilkka Ruuska ja Pekka Ruuska, eli oikeastaan porukka oli kuuluisa Lopun laiskat yhdellä (tietenkin ostetulla) vahvistuksella. Otimme PPLY-rallin taas täysin vakavasti, koska teimme Ilpon kanssa valmistelukeikankin Sääreen. Saimme silloin bongatuksi pikkusiepon ja löysimme Säären tieltä helposti ralleissa hankalia peruslajeja, kuten sirittäjiä, punatulkun, järripeipon, tiltaltteja sekä pohjantikan paristakin paikasta (vaan rallissa ei yhdestäkään). Pinnatavoitteen asetimme korkealle, koska omahyväisesti uskoimme osaavamme enemmän kuin aiemmin olimme ehtineet todistaa.

Rallipläänin teimme kopsaamalla viimevuotisen voittajajoukkueen strategian ja perusidean yhden ruotsalaisen kokin rallikertomuksesta. Pöllönpesiä ei enakkoon tiedusteltu, mutta sen toki tiesimme, että Ilkan neljä vuotta sitten itse tekemässä pöntössä Pyhäjoella pesi nyt ensi kertaa helmipöllö.

Aloitimme Iin Laitakarista, joka kiinnosti, koska noilta seuduilta haaveilimme löytävämme hiiripöllön. Ilpo oli niitä nähnyt ja kuvannut noin viikkoa ennen rallia kolmessa eri paikassa, mutta poishan oli hiipööt kaikonneet eikä yksikään rallijoukkue lajia löytänyt. Laitakarissa muutto oli niukkaa, lopulta klo 11:20 otimme avauslajiksi merikihun. Kaakkurin havaitsimme myös pian, mutta sitten staijaus jäi. Metsän peruslajistoa poimimme hetken, kunnes iltapäivän sateet hätistelivät meitä jatkamaan etelämmäs.

Punasotkan bongasimme Haapajärvestä Haukiputaalta, se oli helppoa, kuten moni muukin bongaus meille tässä rallissa. Kellonkartanolta koukaten tulimme Pateniemen venerantaan. Samaan aikaan Kraaselin saaressa liikkui rallijoukkue, jota säikkyvän lokkiparven seassa ja yläpuolella löi siipiäään muuttohaukka. Peregrinus oli ainoa rallissa havaittu ja lämmittävää oli, että saimme sen pinnaksi kätevästi vanhojen toverien tahattomalla avustuksella. Muuta arvokasta Pateniemestä oli suoraa päittemme yli muuttanut pikkutylli. Ilkan otimme mukaan mustaleppälintupisteestä Toppilasta. Ilkka oli pitkään saanut seurata muiden koplien sitkeää pinnistelyä mulelin perässä, siksi tuntui voitolta kun täysin pimeästä aloittaen huomasimme lajin naarasyksilön noin viidessä minuutissa.

Hietasaaressa olimme jumittua maratonruuhkaan, mutta selvisimme kuitenkin u-käännöksellä reittiä vaihtaen kohtuuajassa eteenpäin. Möljä oli silti hiljainen nyt, haaveiltuja lajeja ei juuri saatu. Uuttukyyhky taas löytyi siististi. Kun nousimme autosta kävelemään metäpolulle lensi uuttukyyhkypari ylitsemme, eli bongaukseen meni vain kaksi minuuttia. Joukkuetta alkoi taas hymyilyttämään, vaikka uhkaavat vesisateet oli jo hiukan ehtineet mieliä kaivertaa. Aika hyvin sateet saimme kuitenkin väistettyä koko rallin ajan.

Rantakurvin tornilla ei ollutkaan paikan peruslajeja eli ristisorsaa, räyskää tai edes aina sieltä näkyvää pikkutiiraa. Kaikki nuo lajit toivat meille tuskaa pitkään, mutta lopulta hoituivat. Oritkarista löysimme usein hankalan lajin keltaväiskin ja mustapyrstökuirin. Yllätyskuirin ansiosta saatoimme ajaa usein niin tylsän Virkkulan ohi, mikä nopeutti etenemistämme. Iltapäivällä Oulun Kiviniemessä kuuntelimme satakielen pätkittäistä laulunaloittelua. Emme silti poimineet lajia rallipinnaksi, koska pätkälaulu jätti matkimisen mahdolliseksi eikä satakieltä kovin helposti näkemään pääse. Muut joukkuueet olivat myöhemmin kuulleet samassa paikassa satakielen täysin uskottavasti. Varmaan juuri loppumassa olleen sateen vuoksi Kiviniemen pensaskerttukin oli hiljaa meidän siellä käydessä.

Vihiluodossa selasimme rantoja sinnillä ja lopulta kovasta vastavalosta pystyi erottamaan heinätavikoiraan pään kuviot. Laji oli tänä vuonna vaikea monille ja meillekin tämä oli reissun ainoa havainto tästä söpöstä pikkusorsasta. Teppolassa näimme ensi kertaa suopöllön ja kuulimme kai ainoan lehtokerttumme, mutta peltopyitä ei sielläkään erottunut missään. Papinkarissa näimme taas pahassa valossa muutaman uivelon ja kuulimme käpytikan. Jatkoimme Leton tietä, josta tuli hienolta tuntunut peltosirkku, se soi ja näkyi kauniisti puun oksalla. Sannanlahdessa käkätti kovaa pikkukuovi, joka jopa osasi vaieta juuri ennen toisen joukkueen sinne saapumista.

Pohjustuksiemme mukaan haimme Varjakan tieltä kanadanhanhea pitkään, mutta tuloksetta. Merihanhia tuijotellessa (klo 21:15) meistä tarkkakorvaisin kuitenkin ilmoitti ruisrääkän olevan äänessä. Lajista tuli varsinainen kuulotesti, sillä kaksi PIIP-läistä kuuli rääkän jokseenkin vaikeuksitta ja yksi tarkkaan keskittymällä. Itse kuulin äänen vain osin, ehkä noin yhden viidestä rykäisyistä. Rääkkä oli tosi kaukana, mahdollisesti jopa lähimetsien takaisilla rantaniityillä saakka. Upealta tämä löytö tuntui ja purussa se osoittautui oikein ässälajiksi. Tänä vuonna ei mitään salarääkkiä ollutkaan ennen rallia alueen eteläosista löydetty, kuten joskus takavuosina.

Lumijoelta tuli myös rallin ehkä muistettavin kokemus, täysin sponde lapinpöllö. Tikkoja etsiessä metsätiellä ihmettelimme meille outoa hätäilyääntä, jonkin rastaan (mustarastas ?) kovaa tikutusta, kun huomasimme syvemmällä metsässä liikkuvan jotain isoa ja harmaanruskehtavaa. Kolme herraa ryntäsi heti täysillä kanervikkoon ja kohta karjuttiin kovaa eri tahoilta: nyt nousee - peto se on - se on lapinpöllö ! Joukkue tuuletti todella kovaa, ainoa särö asiassa oli, että autoa pysäköinyt kuljettajamme ei ehtinyt havaintoon mukaan. Mutta Pekka toipui pikkutappiosta hetkessä ja uusia kovia elämyksiä tuli kaikille pian lisää, oikeastaan varsinainen elämysten yö.

Säärestä löysimme isosirrit, kuten melkein kaikki muutkin. Alhonmäessä huomasimme lintujen jo hiljentyneen ja hämärän uhkaavan näkyvyyttä, ajoimme siis Parhalahteen. Useiden suopöllöjen tarkistelun jälkeen sykäytti taas kunnolla, kun iso ja aina niin komea huuhkaja esiintyi lennossa lähes Ilkan mummolan pihassa. Lämmitti mieltä havaita sekin, että helmipöllön pesintä sujui meidän pöntössämme edelleen hyvin. Rääkkiä tai sirkkeleitä emme juuri etsineet, koska yhden olimme jo löytäneet eikä lisälöytöihin oikein uskottu. Hiivimme Heinikarinlammelle, jossa pulppailikin luhtahuitti ja lammen toisessa joku kumma porukka taputteli raivokkaasti käsiään (tiedän kyllä miksi). Huitti oli kiva, mutta Hietakarinlahdella jo hypimme ilosta, kun luhtakanan kiivas röhkintä kajahteli korvissamme. Eikä käsiä tarvinnut paukutella kertaakaan.

Aamun valjetessa tutkimme Hanhikiveä, kohtalaisin pikkulintu-tuloksin, mutta ilman tuskaisesti kaivattuja tikkalajeja. Niemen kärjessä viihdyimme lyhyesti, katselimme vielä nukkuvia kuikkia ja räyskäkin liipotti sivuitse. Meidän mielessämme ei edes käväissyt tarkistaa Hanhikiveen muinoin ripustamaamme ison pöllön pönttöä (vaikka todellakin nyt olisi kannattanut niin tehdä). Aamustaiji Tankokarissa oli ollut suunnitelmissa, mutta torni oli jo nuorisoa täynnä. Emme jaksa yleensäkään kuiskutella ja jupista muiden joukkueiden häiriönä, joten yritimme keksiä jotain muuta. Lähdimme katselemaan Raahen rantoja, siellä pinnamäärämme alkoikin jo punakuirin ja härkälinnun jälkeen kovasti uhkailla tavoitettamme. Rallien aina raskas aamupäivä meni nyt helposti, kun pinnahimo sai meidät yrittämään kovaa aivan loppuun saakka. Päättöpaikaksi otimme Hirvinevan, koska siellä piti olla aika varmoja pinnalajeja. Sääksi oli niistä ensimmäinen, sen ansiosta riemuitsimme 140-pinnan tavoitteen täyttymistä. Varapinnoja (laskuvirhen varalta) teki silti mieli, joten tungimme voimalla itsemme perin huteraan lintutorniin. Kanahaukka näkyikin heti, vaikka joku ulkopuolinen väitti kirkkain silmin lajia aivan muuksi. Emme häkeltyneet tästä lainkaan. Vartti ennen loppua kaksi palokärkeä lensi juhlakulkueena tornin ohi ja viimeinen kaunis eli 143. piste kilahti. Laskuvirhe meilläkin taas oli, mutta tällä kertaa virheenä oli yhden helpon lajin unohtuminen kirjoitetusta listasta (kruksilistassa se kyllä oli).

Purkutilaisuus oli taas hauska, melkein ratkiriemukas, läppää ja hehkutteluakin irtosi rallitiimeistä runsaanlaisesti, mutta lisääkin saa kyllä aina esittää. Oma sijoituksemme oli odotettua parempi, voitimme nyt ns. vertaisryhmämme selvästi ja taakse jäi kaksi tai oikeastaan kolmekin sellaista joukkoa, joilla on meriittinä aikaisempi PPLY-rallin voitto. Vain yhdellä noista porukoista oli asiaan kunnon selitys, eli Kraaselin saaressa (työn vuoksi) pysyttely. Tulos oli siis pikkuisen yli odotustemme, noin 90 % kolmen kärkijoukkueen saavutuksen keskiarvosta. Se kai kertoo rehellisesti eron osaamisessa lähes koko maastokauden ulkoilevien todellisten alan miesten ja innokkaiden viikonloppuharrastajien välillä.

PPLY-rallia sanottiin purussa Suomen makeimmaksi linturalliksi. Olen ihan samaa mieltä, eli kuten muuan raahelainen lintumies joskus sanoi, tälläistä ei voi kokea missään muualla.

Teksti: Pekka Ruuska

Kuvat: Ilpo Kojola (helmipöllö, sääksi), Pekka Järvelä (rantakurvi), Ilkka Ruuska (helmipöllö)

torstai 14. toukokuuta 2009

Kraaselin korkkaus


Keskiviikko tuntui juuri oikealta päivältä lähteä testaamaan miltä tuntuu käydä soutamalla Patelan venesatamasta Kraaselissa. Eihän se tuntunut missään. Tällaisessa nuoressa ja urheiluhenkisessä kropassa. Paluumatka vaikutti tosin hieman pidemmältä. Pakko mitata sekä meno- että paluumatkan sekä Tiiran että Oulun kaupungin karttapalvelulla. Sama tulos mittasi kummin päin tahansa, vähän rapiat kaksi kilometriä. Ehkä paluumatkalla sittenkin pieni pisara maitohappoa jossain jäsenessä oli kun se niin pitkältä tuntui.

Yksi Kraaselin parhaista puolista on se, että se on saari. Yleensä siellä saa retkeillä kaikessa rauhassa. Paitsi silloin kun siellä on mulleja maisemanhoitotyössä. Tai sorsastuksen aikaan. Tai talvella kun sinne pääsee jäitä pitkin kuka tahansa makkaran paistoon.

Itärannalla eli Oulun puoleisella sivulla oli vielä reilut jäät. Kahlaajia löytyi silti jo kohtuullisesti eteläkärjestä ja länsirannalta. Runsaimpana lirot, mustaviklot ja suokukot. Niidenkin määrät suht vaatimattomia, 98, 73 ja 54. Sirririntamalla ei vielä oikein ollut elämää. Vain yksi lapinsirri ja 26 suosirriä. Vesiäismäärät todella vaatimattomia. Yhteensä ehkä pari-kolme sataa. Ristisorsat katsoin erikseen: 12.

Räyskäpari oli jo reviirillään. Lisäksi siellä huuteli ainakin yksi. Merikihut eivät olleet vielä paikalla. Kaksi tummaa paineli länsirannalla pohjoiseen. Vauhti oli kuitenkin sen verran kova ja havaintoja vain yksi, joten tuskin olivat paikallisia. Pedot vaisuja, vain yksi paikallinen ruskosuohaukkakoiras. Merihanhista osa pesillään.

Vuodarilistalle kumahti punakuiri (a11p + 1p), karikukko (2p) ja merikihu (2N). Lievä pettymys. Kraaseliin sentään tipahtelee toisinaan kahlaajia ihan mukavasti. Vedenkorkeus, hieman miinuksella, oli ihan ok. Pienellä plussallakin siellä jotain on ja näkyy, mutta ei enää kymmenien senttien plussalla.

Joka tapauksessa: Kraaseli on korkattu tällekin keväälle.

Tornien Taisto Kell'on lintutornissa

Viikon kestäneen poikkeuksellisen aktiivisen ja hermoparoille käyneen sääennustusten seurannan jälkeen The Tornien Taisto –aamu valkeni vihdoin melko aurinkoisena mutta kalseahkona. Herätys tapahtui Jounilla ja minulla vasta klo 0415, sillä sijaitseehan torni kotipihamme perällä, eikä siirtymisiin siten tarvinnut varata aikaa. Joukkueen muut jäsenet Jari Heikkinen ja Petri Lampila saapuivat pelipaikalle sopivasti ennen klo 05. Virallisia lajimäärätavoitteita emme olleet asettaneet, mutta tokihan viikkoa normaalia myöhempi taiston ajankohta oli nostatellut toivonkipinöitä v. 2008 tulosta (93) suuremmasta lajimäärästä.

Ensimmäinen tunti oli lähinnä peruslajien hankintaa, mutta joukkoon mahtui myös tärkeät kisalajit, kuten pohjansirkku, lapinsirkku, punatulkku, pikkuloxia sekä hyvä joukko kahlureita (mm. pikkutylli: noin 5. havainto pihalta). Koska tornimme sijaitsee pellolla, 300 metrin päässä (ei näkyvissä olevasta) merenrannasta, sen peruslajilista poikkeaa ”hiukan” normaalista lintutornista. Varmoihin lajeihin kuuluvat mm. pihapiirissä pesivät kottaraiset, pikkuvarpuset, pensastaskut, kivitaskut ja fasaanit. Kuriositeettina mainittakoon, että varpunen pitää kaivaa pikkuvarpusmassasta eikä päinvastoin. Aloitustunnin jälkeen saldo oli jo mukavat 57 lajia.

Hyvä meininki jatkui edelleen klo 06 jälkeen. Tunnin aloitti tornin ja koko Haukiputaan mittakaavassa mukava pikkurari, turkinkyyhky, joka lensi ihan tornin vierestä laskeutuen naapurin talon eteen langalle. Tunnelmassa ei ollut valittamista tähänkään saakka, mutta turkinpulu sai joukkueeseen kuitenkin kummasti lisäsäpinää ja innostusta aikaan. Etelään lentänyt mustavaris ja paikallisena tornin ympärillä pyörinyt suopöllö olivat niin ikään kivoja pinnoja. Mainittavan arvoista oli myös 5 ristisorsan muuttoparvi (NE), jonka Petri ansiokkaasti plokkasi kaukaa pohjoistaivaalta. Kahden tunnin jälkeen lajimäärä oli 78 lajia.

Seuraava tunti alkoi mojovalla hanhiparvella, joka piti sisällään 6 metsuria ja 2 lyhytnokkaa. Päivän aikana näkyi vähän yllättäenkin vielä 2 metsuriparvea, joista toinen puhdas a 43 parvi. Välin klo 07-08 muista paremmista lajeista maininnan arvoisia olivat suosirri 1 m ja mustalintu a 30 m.

Yksi taiston mieleenpainuvimmista hetkistä koettiin välillä 08-09, kun tasan klo 8.34 tornin ylitse pyyhki 3 harmaasorsaa; kaksi koirasta ja yksi naaras. Laji oli samalla myös uusi pihapinna, nro 189! Erityisen mieleenpainuva strepera oli Jounin näkökulmasta, koska hän oli havaintohetkellä komppaamassa Kartanon peltojen tulvaojasta tavia ja haapanaa. No, ei komppaus ihan hukkaan mennyt; haapana saatiin ja miehelle pieni hiki pintaan siinä samalla ;-) Vahingonilohan ei luonnollisesti kuulu lintuharrastukseen, joten tunnelma oli tornissa syvän murtunut, kun henkilökohtaisen pihapinnan menettänyt Jouni palasi torniin... Tuolta traagiselta tunnilta tuli lisäksi lajeihin ainakin merilokki ja räyskä. Klo 09 jälkeen lajimäärä oli jo 90, ja alkoi vahvasti vaikuttaa siltä, että viime vuotinen tulos tulisi ylittymään.

Kello 09-10 välillä keli alkoi uhkaavasti harmaantua ja muutama vesipiskokin saatiin. Lajilista täydentyi kuitenkin vielä kohtuullisesti, sillä listalle saatiin merikotka, tylli, lapintiira, peltosirkku, tilhi ja viimeisenä klo 9.55 merimetso, josta alkoikin piiiitkä lopputaisto. Paljon pitempi kuin arvasimmekaan, sillä seuraava laji, varpushaukka, saatiin vasta klo 12.31. Varpushaukka jäi myös viimeiseksi lajiksemme lajimäärän ollessa 98.

Summa summarum: hieno taisto taas kerran. Sää ei ollut huippulintupäiväksi optimaalinen, mutta myöhäinen ajankohta pelasti paljon. Jälkipuhetta aiheutti (Jounin harmaasorsanuijauksen ohella) päiväpetojen niukkuus. Petoja saimme vain säälittävät 4 lajia, kun ihan normipäivänäkin sen suuremmin staijaamatta pihalta näkee yleensä 5-6 lajia tähän aikaan toukokuuta. Puutelistalle jäi myös niinkin harvinainen vesiäinen kuin tavi. Sen puuttuminen listalta aiheutti ensi alkuun vain pientä leikin laskua, kunnes huumori välillä lähes loppui eikä lajin nimeä mainittu edes ääneen. Lopussa tavi-puute oli oikeastaan yksinomaan hervoton juttu. Laji muuten kyllä nähtiin tornista kolmeen otteeseen, aina eri henkilön toimesta ja vain yksin. Pihan päivän pinnoihin se siis kuitenkin päätyi, samoin kuin loppugrillailujen lomassa havaittu nuolihaukka (2 kiert). Entinen päivänpinnaennätys oli 96 lajia, joka myös jäi nyt historiaan uuden 100 lajin päivätuloksen myötä. Kiitokset vielä koko joukkueelle ja muulle kannustusjoukolle perin onnistuneesta taistosta. PPLY:n alueen hieno menestys kisassa ja oman joukkueen 8. sija lämmittävät mieltä vielä pitkään.

tiistai 12. toukokuuta 2009


Heippa !

Keväinen tervehdys koko kiikarikansalle ja erityisesti pöntöille . Sorry, tarkoitin tietysti pönttöjä rakentaville. Meillä rastailla on taas kerran ollut se sama , iänikuinen ongelma minne sijoittaa kämppä , kun se kuitenkin pitää jonnekin virittää. . Tässä vuosien varrella on joku paikallisen yliopiston porukka ”synkooppi ” tai jotain sinnepäin viritellyt pöntön näköisiä rakennelmia lähiympäristöön. Kuitenkin tärkein kohde –rastaat , on kyllä jätetty täysin systeemien ulkopuolelle. No ei se mitään. Omaakin päätä saa ja pitää käyttää jos tarvitaan . Koska pönttö , josta nyt puhun, sattui sijaitsemaan kohtalaisen sopivalla paikalla otin sen lähempään tarkasteluun. Ulko-ovi oli kuitenkin auttamatta liian ahdas , joskin mukavasti siihen suuntaan , josta saattoi seurailla liikennettä ja polkupyöräilijöitä. Kaikenlaisia oksanhaaroja on metsät täynnä , mutta kyllä kunnollinen ja tukeva perustus on kämpälle tärkein lähtökohta . Tiedonkulkua parantaa myös merkittävästi jos asumukselle on tiedossa selvä osoite . Se on sitä nykyaikaa. Se itse asiassa ratkaisi koko asian. No, nyt on homma hoidettu ja kiitokset vielä kerran sille synkoopille.


Ystävällisesti

Rva. T. Pilaris

Linnunlaulu 115 , 90560 Oulu

Viestin välitti

Helge Eskelinen

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Tornien taisto Lumijoen Sannanlahdella 2009


Nousimme Sannanlahden torniin klo 04:50. Joukkueeseemme kuului Juhani Karvonen, Aappo Luukkonen, Ilkka Ruuska, Pekka Ruuska, Antti Vierimaa sekä Jouni Pursiainen. Aamun sää ja olosuhteet olivat heti miltei täydelliset, lukuunottamatta korkealla olevaa merenpintaa sekä hieman suurta tuulta (haittaa pikkulintujen kuuluvuutta tornille). Vedenkorkeuden ajateltiin aluksi olevan etu, mutta oli siitä haittaakin, sillä paikalliset sorsat olivat hieman eri paikassa kuin edellisinä vuosina. Valaistus oli loistava ja sää pilvinen joten väreilystäkään ei ollut haittaa. Melkeinpä ensimmäistä kertaa Pitkänokalle pystyi katsomaan kaukoputkella ilman ongelmia ja sieltä löysimmekin esimerkiksi kiven päällä istuvan muuttohaukan.

Aamun ensimmäisen kahden tunnin aikana havaittiin yhteensä 82 lajia, joista taiston kannalta merkittävimmät lienevät Jounin spottaama lampiviklo, Antin lapinsirri, Juhanin pohjantikka, Aappon käki, Pekan metsäviklot, sekä allekirjoittaneen rautiainen. Taisto on tietyssä mielessä säännöiltään fiksumpi kuin linturallit, sillä vain kahden joukkueen jäsenen tarvitsee havaita laji tunnistettavasti pinnan saamiseksi. Näin ollen iso joukkue ei ole juuri haitaksi (tuottaa tosin näköesteitä jäsenilleen). Aamutuntien lajisumma (82) antoi jo hyvää osviittaa siitä, että tornin ennätys taitaakin paukkua rikki (2008 saatiin 99).

Seuraavan kolmen tunnin jakson (07:00-10:00) havaittiin yhteensä 17 lajia. Vaikka tämä lajimäärä ei kuulosta isolta, positiivista kisan kannalta oli se, että pinnoja tuli koko ajan tasaiseen tahtiin ja joukkueessa ei täten ilmennyt lainkaan turhautumista. Lisäksi uudet lajit olivat lähes poikkeuksetta kisassa vaikeita tai muuten mielenkiintoisia. Aikaa kuitenkin riitti puhelinscoupata aivan tornin vierestä ampuhaukka sekä suokukkoja. Kuuluvuuden puolesta sääkin alkoi parantua, tuuli tyyntyi, aurinko pilkotteli pilvien lomasta ja lintujen laulukin yltyi uudestaan. Ennätyksen lähestyessä lupasin sadannen lajin löytäjälle palkkioksi itse paistamistani munkeista yhden, mikä selvästi lisäsi havainnointi-innokkuutta. Munkin sai lopulta Jouni, joka ensimmäisenä älähti ääntelevästä tyllistä.

Loppukirin (10:00 - 13:00) aikana havaittiin vielä 12 lajia, mikä nosti tuloksemme komeaan ennätyslukuun 111. Uudet lajilöydöt jakautuivat melko tasaisesti jäsenten kesken, mikä paransi ryhmähenkeä. Lopputunneilla on aikaisemmin ollut ongelmia väreilyn kanssa, mutta nyt ei lainkaan. Koko kisan aikana vettäkin ripsi vain muutaman minuutin ajan (vastaavasti Satakunnassa oli satanut tuntikausia). Lopun lähestyessä joukkuettamme innosti mm. a50 punakuiriparvi, mustalinnut, lapasotkapariskunta, sekä aivan viimeisillä minuuteilla nuolihaukka.

Taiston loputtua laskimme pinnat, yhteensä 112. Tuolloin emme vielä huomanneet omaa laskuvirhettämme, oikea tuloksemmehan oli 111. Kipparimme soitti summasta innostuneena Tankokariin (Parhalahti), joka ilmoitti silloim tuloksekseen 111. Tästä torni syttyi riemuun, millään muulla ei enää ollut merkitystä. Ennustimme olevamme myös kolmen parhaan joukossa koko Suomessa. Lopulta kuitenkin tarkistuslaskenta koitui harmiksemme, sillä iltakuudelta Birdlifen tulossivu ilmoittikin Parhalahden Tornipöllöjen tulokseksi 113. Tämä ei kuitenkaan oikeasti lannista, hopeasijakin on loistava saavutus. Ainoa pettymys oli yleisön vähyys, liekö sateinen sääennuste karsinut väkeä. Lintuharrastukselle mielestäni harmillinen tappio! Taisto on loistava tapa markkinoida harrastusta, värvätä uusia harrastajia sekä parantaa harrastuksen imagoa (etenkin tässä viimeisessä olisi paljon parannettavaa). Kisa oli kuitenkin hieno kokemus hauskassa porukassa, ja tornin ennätyskin rikottiin komeasti eikä montaa tornille 'helppoa' lajia jäänyt näkemättä. Lisäksi havaittiin Sannanlahden taistolle 11 uutta lajia. Toivottavasti kisa pidetään vielä joskus yhtä myöhäisenä ajankohtana, niin saadaan PPLY:n alueen torneille toinenkin kaksoisvoitto.

Teksti, ja puhelinkameran kuvat
Ilkka Ruuska

keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Räyskä poikineen

Pienenä menovinkkinä: ihan Oulun keskustassa on nyt sen verran iso räyskäkerääntymä, että sitä ei muualla Suomessa pääse näkemään. Parhaimmillaan tälle keväälle on laskettu Rommakonselältä yli 120 räyskää. Se on melkoinen osa Perämeren pesivästä kannasta. Esimerkiksi Iin Krunnien pesimäkanta lienee 160:n parin luokassa.


Nyt sulaa ja sopivia hiekkasäikkiä on jo sen verran enemmän ja muuallakin kuin Rommakonselällä, joten kaikki räyskät eivät löydy enää yhdeltä ja samalta säikältä. Esimerkiksi tänä iltana klo 18:30 - 19:30 Rantakurvin tornin edustalla oli 18 ja Rommakonselällä 43 yksilöä. Lisää mahdollisesti Syväsatamassa tai sitten jo pesimäluodoilla.


Räyskiä pääsee katsomaan nyt helpoimmin Pikisaaresta ja toisesta suunnasta Johteenpookista Hietasaaressa. Perinteisesti suurin kerääntymä on ollut Rantakurvin tornin edustalla. Kevät on ollut aika erikoinen jäätilanteen osalta. Nähtäväksi jää oliko huippu jo tässä Rommakonselällä vai löytyykö isoja määriä vielä myöhemmin Rantakurvin tornilta.


Tiirasta ei kovin monta Oulun ulkopuolista yli 50 yksilön havaintoa löydy kautta aikain, kun aikaikkunan asettaa niin, että kuluvan kesän poikaset eivät ole vielä mukana. Kokeile hakua. Perämeren alueelta pesimäpaikkojen lukuja ei Tiirasta löydykään. Sadan ylittäviä lukuja on Tiirassa vain muutama hassu. Juuri nyt voit oman satasen rikkovan havaintosi käydä tekemässä kohtuullisen helposti.

tiistai 5. toukokuuta 2009

Ei merta edemmäksi kalaan...

...eikä Iinatin kasaa kauemmaksi retkelle, jossa lähiretkeilin 2.5. En jaksanut aivan aamuvirkkujen aikaan olla liikkeellä, vaan kiipesin kasalle maltillisesti vasta seitsemän maissa. Pilvetön taivas, lähes tyyni sää ja aurinko lämmitti jo mukavasti. Toppahousut ja talvihanskat osoittautuivat hätävarjelun liioitteluksi jo ensimmäisen puolen tunnin aikana.

Peippoja muutti pikkuparvissa tasaiseen tahtiin, nyt parvissa näytti olevan selvästi enemmän naaraita kuin aiemmin keväällä. Muutama metsäkirvinen, soivia metsävikloja ja pikkutylli, paikallisia hemppoja ja pieniä hanhiparvia matkalla pohjoiseen. Kaksi törmäpääskyä ja yksi räystäspääsky todistivat lähestyvästä kesästä. Yhtä kolmen hanhen parvea seuratessa (1 lyhytnokka + 2 metsuria) näkökenttään sattui tumma rastas, jolla siivet välkähtelivät vaaleampina - sepelrastashan se siinä. Lintu viivähti hetkeksi puuhun, josta en sitä enää hetken päästä löytänyt, jatkoi varmaan matkaansa kohti tuntureita. Ja puoli tuntia tästä, kasan ohi muutti pikkurastaan seurassa kaksi sepelrastasta lisää, serojen päämuutto menossa?

Nosteinen sää herätteli toiveita petomuuton suhteen. Yksittäisiä petoja alkoikin liikkua, mutta lähes kaikki linnut menivät hankalasti vastavalon puolelta, jolloin piekanoja jäi nippu buteo sp:ksi. Alle pariin kymmeneen jäi kokonaismäärä. Muutama varpushaukka, yksi sääksi, Kempeleenlahdella risteili kolme ruskosuohaukkaa - ei kovin vilkkaalta vaikuttanut petoliikenne. Päätin jo poistua kasalta jo pian yhdentoista jälkeen kotiin ruoan laittoon. Mutta, Liminganlahdelta tuli häly koilliseen tulevasta rarikotkasta, joten päätin tulla samantien kasalle takaisin. Tiivis tapitus lounaan suuntaan ei tuottanut kotkahavaintoa, mutta optiikka tavoitti kaartelevan suohaukan. Siro alkuvaikutelma vahvistui, kun lintu ohitti kasan hyvässä myötävalossa määritysetäisyydeltä - arosuohaukka naaras. Oulunpinna napsahti. Ja kun saattelin lintua putkella seuraten pohjoiseen, piirtyi verkkokalvolle roikkosiipinen petolintu kaartelemassa kaupungin itäpuolella. Kiljukotkalaji, ilmeinen kiljukotka, kaarteli hetken aikaa ja lähti arosuohaukan esimerkkiä seuraten liitolentoon kohti pohjoista. Lintu oli lähes tasatumma selkäpuolelta, puhelinkeskustelujen perusteella kyseessä oli selvästi eri yksilö kuin Virkkulassa ja Hailuodossa nähty lintu/(linnut). Toinen oulunpinna lähes samaan hengenvetoon. Ei hassumpaa!

maanantai 4. toukokuuta 2009

Kevään kiinnostavin lintu


Eskelinin Toni kaivoi kotinurkiltaan Oulun Pikisaaresta 2.5. kiinnostavan näköisen leppälintukoiraan: linnulla oli melko selvä valkoinen siipipaneeli (vähän samaan tapaan kuin mustaleppälintukoiraalla), mikä viittaa leppälinnun kaakkoiseen samamisicus-alalajiin. Oheisesssa kuvassa valitettavasti osa paneelista jää ikävästi hartiahöyhenten taakse piiloon. Joissakin tapauksissa myös kotoisilla leppälinnuilla voi olla jonkinlainen siipipaneeli, joten varma määritys on kaikkea muuta kuin yksinkertaista ja saattaisi vaatia jopa linnun pyydystämistä. Kutsuääni pitäisi olla samamisicus-alalajilla suora vinkaisu, poiketen selvästi kotoisten leppälintujen hyittäilystä. Kutsuääntä ei valitettavasti ole ainakaan vielä kuultu. Linnun laulu kuulosti täysin kotoiselta leppälinnulta,mikä saattaa viitata enemmän nimialalajiin. Silti ehdottomasti tutustumisen arvoinen yksilö!

keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Tuskaa

Tuska työntyy päälle syystä että ei ole oikein bongattavaa. Tänään piti singahtaa parin kattohaikaran perään ihan vain verryttelytarkoituksella. Sellainen pieni bongausvire ja lähtövalmius on syytä ylläpitää, jotta sitten tosipaikan tullen aikaa ei tuhlaantuisi tyhjänpäiväisiin jaaritteluihin: lähteäkö vai ei, raskiiko sitä yhden tipun takia polttaa bensaa niin ja niin paljon, pitäisikö tehdä jokin suuremman luokan hyvitystyö hallitussovun säilyttämiseksi ennen lähtöä tyyliin imurointi, tiskaus tai pihan haravointi. Ja niin päin pois.

Jos vire ei ole päällä, niin näiden epäröintisyiden lista on loputon ja ihan vaatimatonkin bongausreissu jää lopulta tekemättä. Lähdettiin siis tänään Rannikon Karin kanssa Vihantiin ihan puhtaalle verryttelyreissulle kattohaikarahälyn tultua. Siellähän ne päätähdet nuokkuivat vähän apaattisen oloisina vesisateessa. Napattiin pari kuvaakin, jotta voi kotona katsoa lintukirjasta mitä lintua käytiin katsomassa. Bongarinhan ei tarvitse itse lintua määrittää. Riittää, että osaa katsoa oikeaa toisten määrittämää lintua. Ja pinna napsahtaa.

Kyllähän kattohaikara vähintäänkin pikkurari PPLY:n alueella on. Se oli ARK-laji vuoden 2004 loppuun ja listalta löytyy vain 27 havaintoa kautta aikain. Sen jälkeen Tiiraan on ilmoitettu tasan 10 havaintoa, joten lajin saaminen PPLY:n vuodareihin on kohtuullisen tiukassa. Eli ihan hyvä verryttelyreissu.

Kari yritti matkan aikana lämmittää ihan oikealle bongausreissulle Haminaan. Ruskosotka on majaillut siellä jo tovin. En vielä lämmennyt. On sen verran alkutekijöissään bongaukset, että pienestä verryttelystä huolimatta Hamina tuntui vielä kaukaiselta kohteelta. Imurointi ei taida enää riittää. Hintana voi olla se, että joutuu vaihtamaan keittiöön tapetit tai jotain vielä vakavampaa.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Kanadanhanhia ja kyhmyjoutsenia

Jotenkin on sellainen kutina, että kanadanhanhia ja kyhmyjoutsenia on tälle keväälle ihan selvästi paremmin kuin muutamana aiempana vuonna. Kyhmyjoutsenhan oli vielä aivan muutama vuosi sitten rari Oulussa. Useampi jo pitkään harrastanut on saanut kyhmyjoutsenen Oulun pinnoihin vasta kolmen viime vuoden aikana. Tänä keväänä aivan Oulun keskustassa on oleillut kaksi pariskuntaa ja yksi yksinäinen. Eivät tunnu enää rareilta. Raahessa parhaassa paikassa on ollut yli 30 kyhmäriä.

Viime kesänä Oulunsalon Akionlahdelta löytyi ilmeisestikin Suomen pohjoisin kyhmyjoutsenpoikue. Hieman pohjoisempaa kuin Hailuodon eteläosien tunnetut pesinnät. Nyt on mielenkiintoista nähdä siirtyykö pesinnän pohjoisraja taas hitusen eteenpäin. Aiempina keväinä ei Oulun korkeudelle ole ollut jäiden sulamaisen odottelijoita. Nyt sitten peräti kaksi pariskuntaa.


Törmäsin eilisiltana kanadanhanhiin Kempeleen Teppolassa (a4) ja Alakylässä (a6) ja tänään Oulun Rommakonselällä (a5) ja kun on omakohtaisia havaintoja muualtakin, niin rupesi tuntumaan, että näitähän on selvästi enemmän kuin aiempina vuosina. Jonkinlaisen vastauksen tuntumalle saa Tiirasta ainakin muutaman viime vuoden osalta vuodesta 2006 alkaen. Aiempien vuosien havaintoja siellä on vielä varsin vähän. Tein haun aikaikkunalla 01.01. - 25.04. Löytyi yhteensä 233 havaintoa. Päällekkäisyyksiä niissä on todella paljon. Luvut antavat kuitenkin suuntaa. Kyllä tämän kevään havaintoilmoitusten määrä 66 on selvästi ykkönen. Kakkosena on 2007 46:lla ilmoituksella.


2009 66
2008 31
2007 46
2006 29
2005 10
2004 10
2003 8
2002 8
2001 7
2000 6
90-luku 9
80-luku 3

maanantai 20. huhtikuuta 2009

Kuorolaulua

Olipas iloista helinää tänään loppuiltapäivästä jätärillä. Pieni vuorihemppoparvi vetelii kurkku suorana kuorona jotain keväistä biisiä pajun latvustossa. Siinä vieressä tankkasi toinen pohjoiseen menossa oleva porukka, pulmuspari. Yksi vuorihempoista oli lyöttäytynyt pariskunnan seuraan.




Raikkaisiin pohjoisen oloihin pesimään menevien vuorihemppojen pitää ilmeisesti jotenkin yrittää maksimoida saasteen määrä etelän reissuillaan. Ainakin Oulun seudulla Taskilan jätevedenpuhdistamo ja Ruskon jätekeskus ovat vuodesta toiseen varmoja vuorihemppomagneetteja muuttoaikaan. Kevään kuluessa Ruskon vuorihemppoporukka on tainnut vaihtua pariin otteeseen. Tällä haavaa siellä oleilee yli 50 yksilöä.




sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Hanahet jäässä - vai hanahien katsojat

Jotenkin kello 13 iltapäivällä tuntui tänään mukavammalta starttihetkeltä hanhiretkelle kuin esimerkiksi klo 3 aamulla. Pohjoisvinkka oli melkoinen, joten vaikka lämpötila pyöri suunnilleen nollassa, oli ulkosalla ihan oikeasti kylmän oloista.

Kierreltiin Sami Timosen kanssa Tyrnävän parhaat hanhipaikat. Ensin käväistiin kuitenkin Limingassa Temmesjokivarressa toteamassa, että siellä on noin 150 hanhea. Lähes kaikki merihanhia. Virkkulan torniin kiivettiin tälle keväälle ensimmäistä kertaa. Tiukkaan kudottu pipo ei tahtonut pysyä vinkan takia päässä, joten se niistä lintuhavainnoista.

Tyrnävältä hanhia löytyi 1700 niistä paikoissa, missä tarjettiin pysähtyä. Määrässä ei ole tainnut tapahtua olennaista muutosta kolmessa päivässä. 15.4 laskin sieltä 950 hanhea, mutta nyt vilkaistiin kolme paikkaa, joihin en silloin ehtinyt: Parras/Leppioja 322, Leppioja 217 ja Ängeslevä 78 (yhteensä 617).

Lyhytnokat yritettiin laskea hieman tarkemmalla seulalla. Osa hanhista jäi sen verran kauas, että pikaselauksella metsähanhista poikkevat jäivät niistä poimimatta. Oheisessa taulukossa ei ole sp:tä ollenkaan. Sp:t sisältyvät metsähanhilukuihin. Lyhytnokkasummaksi kertyi 176. Aivan selvästi niiden muuttokäyttäytymisessä on tapahtunut reipas muutos muutaman viime vuoden aikana: kokonaismäärät ovat kasvaneet reilusti ja isohkoja yli sadan määriä näkee jo alkusesongista. Ainakin summina, jos ei yhtenä parvena.

PPLY:n alue lyhytnokkahanhien levähdysalueena on aivan ainutlaatuinen. Kun Tiiran laajassa haussa minimiyksilömääräksi laittaa 200 koko Suomea koskien, niin listalle tulee 20 havaintoa. Kaikki PPLY:n alueelta. Sama peli, jos rajaksi laittaa 150. Nyt havaintoja löytyy 31. 100:lla 45 ja kaikki edelleen PPLY:n alueelta. Vihdoin 50:llä löytyy kaksi PPLY:n ulkopuolista havaintoa, 10.4.2009 Kauhajoki 56p ja 20.4.2008 Kalajoki 58m. Kokonaismäärä 50:llä 78.

Pikkukivat olivat reissulla vähissä. Pedot eivät pahemmin itseään kovassa pohjoistuulessa esitelleet. Leppiojalla merikotka hieman pöllyytti hanhitokkaa. Jokisillan neljän tundrahanhen joukossa oli edelleen poikkeuksellisen komea, kontrastikas ja isolla otsakilvellä varustettu yksilö. Niitynmaantien varresta löytyi kuuden kanadanhanhen parvi. Samaisen tien alkupäässä joutsenten joukossa oli kaularenkaalla 2S73 kihlattu yksilö.

Lähipäivien sääennuste lupailee sitä, että jossain vaiheessa rysähtää kunnolla. Reilut yöpakkaset (-8C) ja nippa nappa plussalla olevat päivälämpötilat keräävät muuttopatoa. Padon purkautumista jäädään odottelemaan.