Odotettu atlasralli oli taas käsillä, ja olimme matkalla kohti Pudasjärven pohjoisosia. Autossamme istuivat jo Pekka ja Ville Suorsa sekä Tapani Tapio. Joukkueemme neljännen jäsenen Sarviahon Erkin poimimme kyytiin matkan varrelta. Rallisää ei nyt näyttänyt kovin otolliselta: lämpötila oli +10 astetta, taivas oli pilvessä ja vettä tihuutteli hiljalleen. Mutta minkäs sille teet…
Hieman viivästyneen lähdön vuoksi emme ihan kuudeksi ehättäneet aloituspaikkaamme, joten päätimme siirtää aloituksen Pudasjärven atlasruutuun. Kellon ollessa sata kiipesimme Pudasjärven lintutorniin, mutta kehnon näkyvyyden vuoksi siirryimme pian rantaan satakunta metriä tornin länsipuolelle. Vesi- ja lokkilintuja oli vähänlaisesti, mutta telkkäpoikue, kalalokki ja –tiira kirjattiin ylös. Järven päällä saalisteli kaikki neljä pääskylajia, ruokokerttunen, pajulintu ja peippo lauloivat. Kohta joku huomasi järven päällä lentäneen koiras ruskosuohaukan – varmaan kova Putiksella, ajateltiin. Samantien huomasin järven eteläosan päällä itään lentäneen kalasääsken, ja vähän matkan päässä toisen samanmoisen. Nyt olimme viettäneet tässä paikassa jo parikymmentä minuuttia ja oli aika jatkaa rallia.
Suhautimme pikaisesti Kuusamontielle ja Pudasjärven itäruudun kautta kohti Korentojärveä. Vesisateessa kävimme läpi tienvarren soramontut räknäten ripariakoloja. Korentojärven ruudussa ajoimme suoraan Hirvaskoskelle, missä lähes ensimmäinen kuittaamamme laji oli Putiksella harvalukuinen pensaskerttu. Pellonreunassa pensastasku keräsi ruokaa poikasille, peippo varoitteli viereisessä metsässä ja valkoviklo nousi varoitellen ilmaan Hirvasjoelta. Hirvasjoen sillalla kirjosieppopariskunta kuskasi ruokaa poikueelleen, västäräkkipoikue toikkaroi rantakivillä ja haapanapoikue uiskenteli joella, telkkäpoikue sillan toisella puolen. Korentojärven rantoja seuloimme Kuusamontieltä käsin. Laulujoutsenpari uiskenteli kaislikossa, mutta poikasia ei havaittu. Pajusirkku lauloi pusikoissa, jälleen lensi pandari ylitsemme ja kurki kaarteli taustalla vaaran rinteessä.
Seuraava kohteemme oli Haisuvaaran ruutu, missä rantauduimme Valkiaiselle. Vesisateessa ei liiemmälti lajeja tähän ruutuun saatu: mm. peippo, pajulintu, telkkä, tavi, kuikka ja kalatiira. Indeksit jäivät varsin alhaisiksi. Huvittavaa oli, että kun menimme vesisateessa rantaan seulomaan järven vesiäisiä, niin naapurimökin poika kävi hakemassa heti kiikarit ja alkoi itsekin katsella järvelle. Liekö pojassa ollut hieman lintuharrastajan vikaa…
Valkiaiselta suuntasimme Vasikka- ja Hampusvaarojen ohi Iinattijärven rantaan pikkuloxiaa rikkaampana. Vesiäiset olivat täälläkin ihan kateissa, kalalokki ja kalatiira kirjattiin. Pääskyjä pesi rakennusten seinustoilla, leppälintu varoitteli suon laidassa ja metsäkirvisellä oli poikaset lennossa, keltavästäräkki keräsi ruokaa ja västäräkillä oli taas maastopoikue talon pihalla.
Seuraavaksi teimme koukkauksen Ohtavaaran ruutuun, koska Ohtosensuo vaikutti lampineen käymisen arvoiselta paikalta. Heti alkumatkasta tieltä pompahti lentoon pari sepelkyyhkyä. Vaaran koillispuolella pysähdyimme komeassa kuusikossa, missä lauloi hippiäinen ja laulurastas. Viereisellä pienellä suopläntillä varoitteli valkoviklo, kelosta lähti tervapääsky ja hakkuulle kaartoi tuulihaukka, kulorastaspoikue lennähti kauemmas tien laidasta. Tuulihaukka oli kuulemma vähentynyt Putiksella huomattavasti, joten tiesimme lajin olevan kova lopussa. Jatkoimme vaaran kiertävää tietä tovin, kunnes se muuttui ajokelvottomaksi ja jalkauduimme kohti Pikku Ohtosen lampea. Paikka oli kuitenkin hieman pettymys, kun lajeja ei oikein tippunut. Lammella oli telkkiä ja tukkasotkia, suolla laulujoutsen – ei korkeita atlasindeksejä. Kahlaajia ei havaittu lainkaan. Vaaran rinteessä oli sentään poikueellinen tilhiä, kivitaskuja ja käpytikkoja, kulorastaita ja laulurastaita, harmaasieppo kuskasi ruokaa pesäänsä. Myös käki aloitti kukuntansa ja isolepinkäinen päivysti kauempana männyn latvanipukassa. Evästauolla lennähti rallimme ainoa subari ylitsemme, punarinta aloitti laulunsa ja ruudun kolmas eri kulorastaspoikue näyttäytyi. Kaikkiaan Ohtavaaran ympäristössä oli mukava erämaan tuntu, vaikka hakkuut vuorottelivat soiden, kitumetsiköiden ja muutaman hienomman metsäpalasen kanssa. Ohtavaaralta tultaessa allekirjoittanut (kartanlukija) luuli meidän olevan jo seuraavassa risteyksessä ja ajatti meidät näin harhaan. Ihmettelimme outoja maisemia hetken, kunnes aikuinen maakotka lennähti matalalla ihan automme edestä. Kotka ilmeisesti laskeutui taimikon taa suon rantaan, minne korppi tuli sitä varoittelemaan. Viereiseltä hakkuulta löytyikin korppipoikue ja kauempana näkyvällä suolla seisoi kurki. Hetikohta tajusimme olevamme väärällä tiellä kun auton GPS näytti tien päättyvän äkisti. Käännyimme siis pikaisesti takaisin ja palasimme Iinattijärvelle. Eipä ollut kuitenkaan ihan turha harharetki…
Kiersimme nyt Iinattijärven pohjoispuolta ilman mitään sen kummempia havaintoja. Reitillään lentäneistä lehtokurpista kirjattiin uusi rallilaji, ja järven rannasta lähtenyt rantasipi oli paikko. Ilta oli jo pitkällä ja yhden talon pihalla olleet grillijuhlat houkuttivat kovasti, mutta kuskimme ei edes hiljentänyt.
Pian olimme jo Ranuantiellä ja vaihdoimme Pytkynharjun ruutuun. Ensimmäinen etappimme oli karttatiedusteluna mahdolliseksi sinipyrstöpaikaksi katselemani Hevosenharja. Paikka ei kuitenkaan ollut sen näköinen, että olisi kannattanut jalkautua vaaranlaen kääntöpaikalta pidemmälle, joten huti tuli. Laella oli rallimme toinen isolepinkäinen ja tien varresta vanhan hakkuun taimikosta pyrähti pyy. Sade oli onneksi lakannut jo aikaa sitten, mutta kylmä pohjoistuuli ja reilun viiden asteen lämpötila piti linnut hiljaisina. Tietosoramontulta löytyi törmäpääskyjä ja Pytkynharjussa piipahdimme pikaisesti tiedetyllä töyhtötiais- ja puukiipijäpaikalla, mutta linnut olivat hiljaa. Naamankajärvelläkään ei ollut yhtään lintua.
Vaihdoimme Iso-Syötteen ruutuun, ja yhteistuumin jätimme lakialueen käymättä. Kansallispuiston opparin pihalla ei ollut tällä kertaa kuukkeleita. Suuntasimme Syötteen pohjois-länsipuolelle, missä pysähtelimme taajaan todella hienossa rinnekuusikossa. Muutamia punarintoja ja lauroja lauloi siellä täällä. Joku puhui hyvännäköisestä peukaloispaikasta, ja heti auton oven aukaistuani
peukku lauloi kirkkaasti ihan vieressämme. Kauempaa rinteestä kantautui heikkoa sinipyrstömäistä jokeltelua, mutta lähemmäksi siirryttyämme lintu vaikeni ja laji jäi näin naulaamatta. Kävimme pienen mutkan Pytkynharjun ruudussa ja palasimme takaisin Selkävaaran eteläosaan, kansallispuiston rajalle Isokurun parkkialueelle. Paikalla totesimme, että ei kannata tässä vaiheessa lähtiä kävelyreissulle retkeilyreittiä pitkin pohjoisen vaaroille. Palasimme siis takaisin toiselta hutireissultamme.
Pikkukylästä teimme piston länteen Lintuperän atlasruudulle, mistä koitimme yhdistyksen atlasretkellä pohjustettuja lajeja. Palosuon lammilla ei näkynyt pohjustettuja lajeja, mutta paikalla oli sentään kuikkapariskunta poikasensa kanssa sekä kapustarintapoikue. Kello oli jo yli puolenyön ja palasimme auringon viimeisissä säteissä takaisin Pikkukylään ja suuntasimme kohti Rytinkiä.
Rytingin ruutu ohitettiin pikaisesti pysähdellen ilman sen kummempia havaintoja. Muutama peippo, pajulintu ja laulurastas kuulutti reviiriään, myös pari lehtokurppaa havaittiin, kelta- ja pajusirkku lauloivat ja rallin ensimmäinen lehtokerttu aloitteli myös rupatteluaan.
Seuraava Nuorungan ruutu ohitettiin myös pikaisesti matkalla kohti Sarajärveä. Sarajärven rannassa oli silkkiuikkupoikue,
ruokokerttunen, pajulintu ja keltasirkku jaksoivat laulaa. Kohta lensi saalisteleva suopöllö automme edestä. Yö oli pimeimmillään ja lämpötila jämähtänyt viiden asteen tuntumaan. Ihmelammen lintutornille mennessämme törmäsimme Vuusioperheeseen – tai he olivat törmätä meihin. Juoksimme kilpaa tornille, mutta irti olevat portaat hiljensivät vauhtia, kyräilimme keskenämme ja katsoimme salamyhkäisesti samaan putkeen löytämiämme lajeja. Uusina lajeina kirjattiin sinisorsa ja härkälintu, telkkiä oli useita ja silkkiuikkuja pari, lehtokerttu lauloi täälläkin. Atlasindeksit jäivät aika alhaisiksi tavipoikuetta lukuun ottamatta, ja jatkoimmekin pian matkaa. Sarajärven itäpuolella katselimme poroja ja kuuntelimme punakylkirastasta, kun Vuusioperhe ohitti meidät. Seuraavalla pellolla istui punatulkku sähkölangalla.
Siirryimme Jäkälävaaran ruutuun ja koitimme etsiä reittimme Jukuanvaaran laen mastolle, mutta maatalon pihapiirin läpi mennyt epäselvä tie ja vapaina makoilleet lehmät vesittivät ajatuksemme. Kouvanjoen ylittävällä sillalla pysähdys tuotti rallimme ensimmäisen laulavan rautiaisen. Jatkoimme pysähdellen Jäkälävaaran läpi rallialueen pohjoisimpaan ruutuun, missä piipahdimme pikaisesti Luokanjärvellä. Vedimme kuitenkin vesiperän jälleen, koska järvi oli tyhjä ja vain muutama keskiyöllä äänessä ollut peippo, pajulintu, talitiainen ja spinari pääsi listoillemme. Palasimme äkkiä takaisin ja kuuntelimme pellon-pari Jäkälävaaran itäpuolelta. Peippojen ja pajulintujen joukosta löysimme keltasirkun ja rallillemme uutena hernekertun. Palasimme pikapikaa takaisin etelään, mutta teimme samalla rallimme kohtalokkaimman virheen. Karttatiedusteluna Tarsigerin toivossa käymisen arvoiseksi paikaksi arvioimani Raatevaara jäi välistä, koska katsoimme panostavamme enempi tulevaan Sotivaaraan vaikka ralli oli vasta puolivälissä ja olimme jo matkalla etelään. Purussa harmittikin vietävästi kuulla Vuusioperheen retkestä Raatevaaraan (mm. 4 sinipyrstöä, taviokuurna ja kirjoloxia). Ehkä meilläkin olisi ollut sen verran ylimääräistä aikaa…
Reittimme vei etelää kohti Ruuhensuon ja Varpuvaaran kautta, jolloin piipahdimme pikaisesti Jaaskamonvaaran ruudussa. Ruuhensuokaan ei tarjonnut ihmeitä, vaikka aurinko alkoi jo pilkahdella vaarojen takaa. Varpuvaaran pelloille päästyämme pajatso kuitenkin aukesi. Keltavästäräkit ja keltasirkut kantoivat ruokaa, kuovi varoitteli ja kurjet huusivat. Tietopaikasta irtosi laulava kiuru, pari harmaalokkia, kuskimme pakollinen pusikkoreissu tuotti töyhtöhyypän, vieressä lauloi komea sinirinta ja taivaanvuohi päkätti taustalla. Yhdellä pysähdyksellä havaitsimme siis viisi uutta lajia – mieli oli korkealla. Pellon yli juoksi vielä kettu, joskin tämä yksilö oli todella tumma ja laiha ruipelo. Seuraavan stopin teimme tienvarren pikkulammelle, mistä irtosi poikueellinen kuikkia ja västäräkkejä. Kohta huomasin täydestä vauhdista yhden navetan seinustalla jotain mustaa – palokärki! Pikaperuutus takaisin ja laji kirjattiin listoille.
Nyt olimmekin jo Sotivaaran metsätien risteyksessä ja odottamani taipale edessä. Aamuyö oli parhaimmillaan, mutta neljän asteen lämpötila ja pohjoistuuli verotti laulajia varmaan rankalla kädellä. Sotivaaraa lähestyessämme tien vierestä löytyi äänekäs pohjansirkkupoikue ja varoitteleva talitiainen. Jatkoimme tietä kuunnellen eteenpäin aina kansallispuiston rajalle, missä tie muutti ajokelvottomaksi. Heti autosta noustuamme lauloi peukaloinen. Jatkoimme tietä kävellen jonkun tovin, vanhan hakkuun jälkeinen metsä oli todella komeaa, kosteaa vanhaa kuusikkoa, missä oli pohjalla runsaasti kotkansiipeä ja metsäkurjenpolvea, välissä raitaa. Ihan tien vieressä, toisella puolella oli lehtipuuvaltaisempaa metsää, missä lauloi kaikkien yllätykseksi
mustapääkerttu. Palatessamme takaisin hiljentynyt peukaloinen lauloi pienen säkeen auton toiselta puolelta – jos nyt oli edes sama lintu. Teeri pulisi jossain taustalla, mutta lajiralliin tätä ei saatu. Katselimme hakkuun yli taempana häämöttävää kansallispuiston isoa rinnekuusikkoa, ja päätimme jalkautua laelle hieman kauempaa, mikä oli ehkä rallimme toinen virhe. Vähän matkan päästä kipusimme jyrkän rinteen yli kymmeniä vuosia vanhan avohakkuun läpi kohti vaaran lakea. Teimme pienen kierroksen komeassa vanhassa metsässä ilman mitään sen kummempia havaintoja, mikä oli kaikille pettymys. Ainoiksi havainnoiksi täältä jäi laulurastaspoikue, punarinnat, mahdollinen peukaloisen rätinä, petolinnun asumaton tekopesä sekä hakkuulla ollut hätäilevä pensastaskupari. Kaivatusta sinipyrstöstä ei kuulunut pihahdustakaan – tai no ehkä joku epävarma luulopihahdus tosi kaukaa. Onneksi vaaran rinteestä avautui sentään todella komea maisema lännen suuntaan, ja aamuaurinkokin pilkotti jo hieman pilvien raosta. Sotivaaran rinteestä näimme, että Vuusioperhe näytti olevan juuri Varpusuolla, joten tuskailimme aiemmin kuulemamme sinirinta-ässän perään.
Palasimme Rytingin ruutuun ja atlastelimme huoltoasemalta pesivät räystäs- ja haarapääskyt sekä koukkasimme pikaisesti Erosuon kautta siipirikkoa esittävän kapustarinnan, laulavan hömötiaisen ja tavipoikueen. Kiersimme vielä kerran Rytinkiin ja sieltä Livojokivarteen. Alkumatka ei tuottanut kovin kummoista, kunnes Suvannonkylästä löytyi poikueellinen variksia, kuoveja, kapuloita, varpusia, västäräkkejä, kirjosieppoja sekä ruokaa kantava pensastasku ja keltavästäräkki. Etenimme pysähdellen lounaaseen atlastellen jokaisessa ruudussa muutamien pysähdysten verran. Livonkylällä lauloi punavarpunen, mitä ei kuitenkaan lajiksi asti vielä saatu. Hienoa kulttuurimaisemaa kylällä sentään oli. Voilamminsuolta yritettiin puuttuvia kahlaajia sekä tietopaikasta metsähanhia, mutta tuloksetta. Käynti Kapustasuolla toi sentään vielä puuttuneen niittykirvisen. Palovaaran soramontun katsaus tuotti poikueellisen västäräkkejä, törmäpääskyjen pesiä sekä hätäilevän pikkutyllin.
Vielä oli vajaa pari tuntia aikaa ja tukku lajeja puutelistalla. Suuntasimme uudelleen Pudasjärvelle, mistä koitimme etsiä lokkeja ym. puuttuvaa. Tyhjältä näytti järvi taas, mutta katsastimme sen vielä toiselta kantilta, kirkon edestä. Pellon reunan koivusta löytyi sinitiaispoikue ja saman puun juurella kaivoi punavarpuskoiras syötävää nurmikolta – kaksi uutta lajia samalla kertaa. Järvi ei tuonut kuitenkaan uutta, ja jatkoimme viikatemiehen ohi kohti keskustaa. Iijoen uimarannalta etsimme koskeloita, mutta löysimme kaksi aikuista kaakkuria, joka olivat myös uusi laji meille. Keskustasta atlasteltiin pesiviä pääskyjä, rastaita ja varpusia. Ajoimme pikaisesti Hilturantaan katsomaan Tuulijärvelle, mutta samaa tyhjyyttä sielläkin. Kaksi pandaria kaarteli jälleen järven päällä (varmaan samat kuin rallin alussa Pudasjärvellä). Viimehetken epätoivoinen yritys koskelolle, pikku- ja naurulokeille tehtiin Kivarinjärvelle, mutta turhaan. Pajusirkkupoikue havaittiin rallin viimeisellä sekunnilla.
Rallimme oli siis päätöksessään ja enää olisi purku edessä. Ja totta kai, kuten kuuluu, Juustolaa kohti ajaessamme Pudasjärven keskustassa Iijoen yli lensi naurulokki.
Kuten atlasrallissa yleensäkin purku viivästyi melkeen kahdella tunnilla runsaiden paperitöiden vuoksi. Heti purun alussa oli selvillä atlasrallin voittaja – eipä tuollaisille Ei-tietoa- joukkueen lukemille ollut muilla enää mahdollisuuksia. Huudon edetessä taisimme olla poikkeuksetta piikkipaikalla lajirallissa, ja lopussa kilpailimme vain Vuusioperheen kanssa. Huusimme rintarinnan ässiä (meillä sääksi, suopöllö, sinirinta ja mustapääkerttu), mutta Vuusioperheellä niitä riitti pidempään ja he pääsivät lopussa samoille lukemille meidän kanssa. Lajirallin voitto siis jaettiin meidän ja heidän välillä tuloksella 81 lajia. Atlasrallissa me olimme niukasti kolmansia, joten taas voi todeta, että enempäänkin olisi kyllä ollut mahdollisuuksia.
Kaikkineensa hieno ralli taas. Harmittamaan jäi vain Raatevaaran risteyksessä tehty ratkaisu, koska sitä spondea Tarsigeria ei tässä rallissa löytynyt hausta ja halusta huolimatta. Hyvin kylmä keskikesän sää verotti lintujen lauluhaluja, mutta se oli sama kaikille. Meidän tappioksi ja kilpailevan joukkueen eduksi täytyy mainita yhden urhean pyöräjoukkueen saavutus atlasrallissa: he voittivat meidät seitsemällä pisteellä, vaikka kävivät vain viidellä ruudulla ja yhdelläkin niistä olivat vain viisi minuuttia – me kiersimme kuitenkin 21 ruutua…
Ensi vuonna uudestaan jossain toisaalla!
Kirkkosalmen torni oli siis ensimmäinen retkikohde Hailuotoon päästyä. Ensimmäisenä löytyivät harmaasorsat, joita tuli laskettua peräti 8 tornin edestä. Nokikanoja pyöri vedessä sadoittain. Ilmassa liikkui ruskosuohaukkaa ja merikotkia. Ja sitten kotka, jossa kaikki ei täsmännytkään. Putket liimautuivat tuohon lähestyvään kotkaan. Voisiko tosiaan tärpätä näin? Merikotkaa siitä ei saanut tekemälläkään, eikä myöskään maakotkaa. Tasaisen ruskea väritys, lyhyehkö pyrstö, pitkät siivet, pyrstön tyvellä hiven valkeaa... Vuoron perää tuijotettiin lintukirjaa ja kotkaa, jotta määritys olisi varma, ja kiljukotkan tullessa kaartamaan hyvin näkyville onnittelimme toisiamme ja hymy oli herkässä.
...nukkuu. Erilainen "lintukoira", paimensukuinen lapinkoirani Niuniu, otti luonteelleen tyypillisesti lintutornin uteliaana haltuunsa, tyyntyi tilanteessa, leikki hetken leluillaan tornin nurkassa ja kävi sitten unille kameralaukku tyynynään.
Tea, optiikkaa ja Niuniu sekä näkymää Kirkkosalmen tornilta.
Iloinen yllätys tupsahti rantaan.
Virkkulan tornilla.
Pikaluonnostelua muuttohaukasta maastossa paikan päällä.
Kiviniemen kajava.
