23-24.5 PPLY-kevätralli ja PIIP-tiimi
PIIP-tiimiin kuuluivat nyt Pekka Järvelä, Ilpo Kojola, Ilkka Ruuska ja Pekka Ruuska, eli oikeastaan porukka oli kuuluisa Lopun laiskat yhdellä (tietenkin ostetulla) vahvistuksella. Otimme PPLY-rallin taas täysin vakavasti, koska teimme Ilpon kanssa valmistelukeikankin Sääreen. Saimme silloin bongatuksi pikkusiepon ja löysimme Säären tieltä helposti ralleissa hankalia peruslajeja, kuten sirittäjiä, punatulkun, järripeipon, tiltaltteja sekä pohjantikan paristakin paikasta (vaan rallissa ei yhdestäkään). Pinnatavoitteen asetimme korkealle, koska omahyväisesti uskoimme osaavamme enemmän kuin aiemmin olimme ehtineet todistaa.
Rallipläänin teimme kopsaamalla viimevuotisen voittajajoukkueen strategian ja perusidean yhden ruotsalaisen kokin rallikertomuksesta. Pöllönpesiä ei enakkoon tiedusteltu, mutta sen toki tiesimme, että Ilkan neljä vuotta sitten itse tekemässä pöntössä Pyhäjoella pesi nyt ensi kertaa helmipöllö.
Aloitimme Iin Laitakarista, joka kiinnosti, koska noilta seuduilta haaveilimme löytävämme hiiripöllön. Ilpo oli niitä nähnyt ja kuvannut noin viikkoa ennen rallia kolmessa eri paikassa, mutta poishan oli hiipööt kaikonneet eikä yksikään rallijoukkue lajia löytänyt. Laitakarissa muutto oli niukkaa, lopulta klo 11:20 otimme avauslajiksi merikihun. Kaakkurin havaitsimme myös pian, mutta sitten staijaus jäi. Metsän peruslajistoa poimimme hetken, kunnes iltapäivän sateet hätistelivät meitä jatkamaan etelämmäs.
Punasotkan bongasimme Haapajärvestä Haukiputaalta, se oli helppoa, kuten moni muukin bongaus meille tässä rallissa. Kellonkartanolta koukaten tulimme Pateniemen venerantaan. Samaan aikaan Kraaselin saaressa liikkui rallijoukkue, jota säikkyvän lokkiparven seassa ja yläpuolella löi siipiäään muuttohaukka. Peregrinus oli ainoa rallissa havaittu ja lämmittävää oli, että saimme sen pinnaksi kätevästi vanhojen toverien tahattomalla avustuksella. Muuta arvokasta Pateniemestä oli suoraa päittemme yli muuttanut pikkutylli. Ilkan otimme mukaan mustaleppälintupisteestä Toppilasta. Ilkka oli pitkään saanut seurata muiden koplien sitkeää pinnistelyä mulelin perässä, siksi tuntui voitolta kun täysin pimeästä aloittaen huomasimme lajin naarasyksilön noin viidessä minuutissa.
Hietasaaressa olimme jumittua maratonruuhkaan, mutta selvisimme kuitenkin u-käännöksellä reittiä vaihtaen kohtuuajassa eteenpäin. Möljä oli silti hiljainen nyt, haaveiltuja lajeja ei juuri saatu. Uuttukyyhky taas löytyi siististi. Kun nousimme autosta kävelemään metäpolulle lensi uuttukyyhkypari ylitsemme, eli bongaukseen meni vain kaksi minuuttia. Joukkuetta alkoi taas hymyilyttämään, vaikka uhkaavat vesisateet oli jo hiukan ehtineet mieliä kaivertaa. Aika hyvin sateet saimme kuitenkin väistettyä koko rallin ajan.
Rallipläänin teimme kopsaamalla viimevuotisen voittajajoukkueen strategian ja perusidean yhden ruotsalaisen kokin rallikertomuksesta. Pöllönpesiä ei enakkoon tiedusteltu, mutta sen toki tiesimme, että Ilkan neljä vuotta sitten itse tekemässä pöntössä Pyhäjoella pesi nyt ensi kertaa helmipöllö.
Aloitimme Iin Laitakarista, joka kiinnosti, koska noilta seuduilta haaveilimme löytävämme hiiripöllön. Ilpo oli niitä nähnyt ja kuvannut noin viikkoa ennen rallia kolmessa eri paikassa, mutta poishan oli hiipööt kaikonneet eikä yksikään rallijoukkue lajia löytänyt. Laitakarissa muutto oli niukkaa, lopulta klo 11:20 otimme avauslajiksi merikihun. Kaakkurin havaitsimme myös pian, mutta sitten staijaus jäi. Metsän peruslajistoa poimimme hetken, kunnes iltapäivän sateet hätistelivät meitä jatkamaan etelämmäs.
Punasotkan bongasimme Haapajärvestä Haukiputaalta, se oli helppoa, kuten moni muukin bongaus meille tässä rallissa. Kellonkartanolta koukaten tulimme Pateniemen venerantaan. Samaan aikaan Kraaselin saaressa liikkui rallijoukkue, jota säikkyvän lokkiparven seassa ja yläpuolella löi siipiäään muuttohaukka. Peregrinus oli ainoa rallissa havaittu ja lämmittävää oli, että saimme sen pinnaksi kätevästi vanhojen toverien tahattomalla avustuksella. Muuta arvokasta Pateniemestä oli suoraa päittemme yli muuttanut pikkutylli. Ilkan otimme mukaan mustaleppälintupisteestä Toppilasta. Ilkka oli pitkään saanut seurata muiden koplien sitkeää pinnistelyä mulelin perässä, siksi tuntui voitolta kun täysin pimeästä aloittaen huomasimme lajin naarasyksilön noin viidessä minuutissa.
Hietasaaressa olimme jumittua maratonruuhkaan, mutta selvisimme kuitenkin u-käännöksellä reittiä vaihtaen kohtuuajassa eteenpäin. Möljä oli silti hiljainen nyt, haaveiltuja lajeja ei juuri saatu. Uuttukyyhky taas löytyi siististi. Kun nousimme autosta kävelemään metäpolulle lensi uuttukyyhkypari ylitsemme, eli bongaukseen meni vain kaksi minuuttia. Joukkuetta alkoi taas hymyilyttämään, vaikka uhkaavat vesisateet oli jo hiukan ehtineet mieliä kaivertaa. Aika hyvin sateet saimme kuitenkin väistettyä koko rallin ajan.
Rantakurvin tornilla ei ollutkaan paikan peruslajeja eli ristisorsaa, räyskää tai edes aina sieltä näkyvää pikkutiiraa. Kaikki nuo lajit toivat meille tuskaa pitkään, mutta lopulta hoituivat. Oritkarista löysimme usein hankalan lajin keltaväiskin ja mustapyrstökuirin. Yllätyskuirin ansiosta saatoimme ajaa usein niin tylsän Virkkulan ohi, mikä nopeutti etenemistämme.
Iltapäivällä Oulun Kiviniemessä kuuntelimme satakielen pätkittäistä laulunaloittelua. Emme silti poimineet lajia rallipinnaksi, koska pätkälaulu jätti matkimisen mahdolliseksi eikä satakieltä kovin helposti näkemään pääse. Muut joukkuueet olivat myöhemmin kuulleet samassa paikassa satakielen täysin uskottavasti. Varmaan juuri loppumassa olleen sateen vuoksi Kiviniemen pensaskerttukin oli hiljaa meidän siellä käydessä.
Vihiluodossa selasimme rantoja sinnillä ja lopulta kovasta vastavalosta pystyi erottamaan heinätavikoiraan pään kuviot. Laji oli tänä vuonna vaikea monille ja meillekin tämä oli reissun ainoa havainto tästä söpöstä pikkusorsasta. Teppolassa näimme ensi kertaa suopöllön ja kuulimme kai ainoan lehtokerttumme, mutta peltopyitä ei sielläkään erottunut missään. Papinkarissa näimme taas pahassa valossa muutaman uivelon ja kuulimme käpytikan. Jatkoimme Leton tietä, josta tuli hienolta tuntunut peltosirkku, se soi ja näkyi kauniisti puun oksalla. Sannanlahdessa käkätti kovaa pikkukuovi, joka jopa osasi vaieta juuri ennen toisen joukkueen sinne saapumista.
Pohjustuksiemme mukaan haimme Varjakan tieltä kanadanhanhea pitkään, mutta tuloksetta. Merihanhia tuijotellessa (klo 21:15) meistä tarkkakorvaisin kuitenkin ilmoitti ruisrääkän olevan äänessä. Lajista tuli varsinainen kuulotesti, sillä kaksi PIIP-läistä kuuli rääkän jokseenkin vaikeuksitta ja yksi tarkkaan keskittymällä. Itse kuulin äänen vain osin, ehkä noin yhden viidestä rykäisyistä. Rääkkä oli tosi kaukana, mahdollisesti jopa lähimetsien takaisilla rantaniityillä saakka. Upealta tämä löytö tuntui ja purussa se osoittautui oikein ässälajiksi. Tänä vuonna ei mitään salarääkkiä ollutkaan ennen rallia alueen eteläosista löydetty, kuten joskus takavuosina.
Lumijoelta tuli myös rallin ehkä muistettavin kokemus, täysin sponde lapinpöllö. Tikkoja etsiessä metsätiellä ihmettelimme meille outoa hätäilyääntä, jonkin rastaan (mustarastas ?) kovaa tikutusta, kun huomasimme syvemmällä metsässä liikkuvan jotain isoa ja harmaanruskehtavaa. Kolme herraa ryntäsi heti täysillä kanervikkoon ja kohta karjuttiin kovaa eri tahoilta: nyt nousee - peto se on - se on lapinpöllö ! Joukkue tuuletti todella kovaa, ainoa särö asiassa oli, että autoa pysäköinyt kuljettajamme ei ehtinyt havaintoon mukaan. Mutta Pekka toipui pikkutappiosta hetkessä ja uusia kovia elämyksiä tuli kaikille pian lisää, oikeastaan varsinainen elämysten yö.
Säärestä löysimme isosirrit, kuten melkein kaikki muutkin. Alhonmäessä huomasimme lintujen jo hiljentyneen ja hämärän uhkaavan näkyvyyttä, ajoimme siis Parhalahteen. Useiden suopöllöjen tarkistelun jälkeen sykäytti taas kunnolla, kun iso ja aina niin komea huuhkaja esiintyi lennossa lähes Ilkan mummolan pihassa. Lämmitti mieltä havaita sekin, että helmipöllön pesintä sujui meidän pöntössämme edelleen hyvin. Rääkkiä tai sirkkeleitä emme juuri etsineet, koska yhden olimme jo löytäneet eikä lisälöytöihin oikein uskottu. Hiivimme Heinikarinlammelle, jossa pulppailikin luhtahuitti ja lammen toisessa joku kumma porukka taputteli raivokkaasti käsiään (tiedän kyllä miksi). Huitti oli kiva, mutta Hietakarinlahdella jo hypimme ilosta, kun luhtakanan kiivas röhkintä kajahteli korvissamme. Eikä käsiä tarvinnut paukutella kertaakaan.
Aamun valjetessa tutkimme Hanhikiveä, kohtalaisin pikkulintu-tuloksin, mutta ilman tuskaisesti kaivattuja tikkalajeja. Niemen kärjessä viihdyimme lyhyesti, katselimme vielä nukkuvia kuikkia ja räyskäkin liipotti sivuitse. Meidän mielessämme ei edes käväissyt tarkistaa Hanhikiveen muinoin ripustamaamme ison pöllön pönttöä (vaikka todellakin nyt olisi kannattanut niin tehdä). Aamustaiji Tankokarissa oli ollut suunnitelmissa, mutta torni oli jo nuorisoa täynnä. Emme jaksa yleensäkään kuiskutella ja jupista muiden joukkueiden häiriönä, joten yritimme keksiä jotain muuta. Lähdimme katselemaan Raahen rantoja, siellä pinnamäärämme alkoikin jo punakuirin ja härkälinnun jälkeen kovasti uhkailla tavoitettamme. Rallien aina raskas aamupäivä meni nyt helposti, kun pinnahimo sai meidät yrittämään kovaa aivan loppuun saakka. Päättöpaikaksi otimme Hirvinevan, koska siellä piti olla aika varmoja pinnalajeja. Sääksi oli niistä ensimmäinen, sen ansiosta riemuitsimme 140-pinnan tavoitteen täyttymistä. Varapinnoja (laskuvirhen varalta) teki silti mieli, joten tungimme voimalla itsemme perin huteraan lintutorniin.
Kanahaukka näkyikin heti, vaikka joku ulkopuolinen väitti kirkkain silmin lajia aivan muuksi. Emme häkeltyneet tästä lainkaan. Vartti ennen loppua kaksi palokärkeä lensi juhlakulkueena tornin ohi ja viimeinen kaunis eli 143. piste kilahti. Laskuvirhe meilläkin taas oli, mutta tällä kertaa virheenä oli yhden helpon lajin unohtuminen kirjoitetusta listasta (kruksilistassa se kyllä oli).
Iltapäivällä Oulun Kiviniemessä kuuntelimme satakielen pätkittäistä laulunaloittelua. Emme silti poimineet lajia rallipinnaksi, koska pätkälaulu jätti matkimisen mahdolliseksi eikä satakieltä kovin helposti näkemään pääse. Muut joukkuueet olivat myöhemmin kuulleet samassa paikassa satakielen täysin uskottavasti. Varmaan juuri loppumassa olleen sateen vuoksi Kiviniemen pensaskerttukin oli hiljaa meidän siellä käydessä.Vihiluodossa selasimme rantoja sinnillä ja lopulta kovasta vastavalosta pystyi erottamaan heinätavikoiraan pään kuviot. Laji oli tänä vuonna vaikea monille ja meillekin tämä oli reissun ainoa havainto tästä söpöstä pikkusorsasta. Teppolassa näimme ensi kertaa suopöllön ja kuulimme kai ainoan lehtokerttumme, mutta peltopyitä ei sielläkään erottunut missään. Papinkarissa näimme taas pahassa valossa muutaman uivelon ja kuulimme käpytikan. Jatkoimme Leton tietä, josta tuli hienolta tuntunut peltosirkku, se soi ja näkyi kauniisti puun oksalla. Sannanlahdessa käkätti kovaa pikkukuovi, joka jopa osasi vaieta juuri ennen toisen joukkueen sinne saapumista.
Pohjustuksiemme mukaan haimme Varjakan tieltä kanadanhanhea pitkään, mutta tuloksetta. Merihanhia tuijotellessa (klo 21:15) meistä tarkkakorvaisin kuitenkin ilmoitti ruisrääkän olevan äänessä. Lajista tuli varsinainen kuulotesti, sillä kaksi PIIP-läistä kuuli rääkän jokseenkin vaikeuksitta ja yksi tarkkaan keskittymällä. Itse kuulin äänen vain osin, ehkä noin yhden viidestä rykäisyistä. Rääkkä oli tosi kaukana, mahdollisesti jopa lähimetsien takaisilla rantaniityillä saakka. Upealta tämä löytö tuntui ja purussa se osoittautui oikein ässälajiksi. Tänä vuonna ei mitään salarääkkiä ollutkaan ennen rallia alueen eteläosista löydetty, kuten joskus takavuosina.
Lumijoelta tuli myös rallin ehkä muistettavin kokemus, täysin sponde lapinpöllö. Tikkoja etsiessä metsätiellä ihmettelimme meille outoa hätäilyääntä, jonkin rastaan (mustarastas ?) kovaa tikutusta, kun huomasimme syvemmällä metsässä liikkuvan jotain isoa ja harmaanruskehtavaa. Kolme herraa ryntäsi heti täysillä kanervikkoon ja kohta karjuttiin kovaa eri tahoilta: nyt nousee - peto se on - se on lapinpöllö ! Joukkue tuuletti todella kovaa, ainoa särö asiassa oli, että autoa pysäköinyt kuljettajamme ei ehtinyt havaintoon mukaan. Mutta Pekka toipui pikkutappiosta hetkessä ja uusia kovia elämyksiä tuli kaikille pian lisää, oikeastaan varsinainen elämysten yö.
Säärestä löysimme isosirrit, kuten melkein kaikki muutkin. Alhonmäessä huomasimme lintujen jo hiljentyneen ja hämärän uhkaavan näkyvyyttä, ajoimme siis Parhalahteen. Useiden suopöllöjen tarkistelun jälkeen sykäytti taas kunnolla, kun iso ja aina niin komea huuhkaja esiintyi lennossa lähes Ilkan mummolan pihassa. Lämmitti mieltä havaita sekin, että helmipöllön pesintä sujui meidän pöntössämme edelleen hyvin. Rääkkiä tai sirkkeleitä emme juuri etsineet, koska yhden olimme jo löytäneet eikä lisälöytöihin oikein uskottu. Hiivimme Heinikarinlammelle, jossa pulppailikin luhtahuitti ja lammen toisessa joku kumma porukka taputteli raivokkaasti käsiään (tiedän kyllä miksi). Huitti oli kiva, mutta Hietakarinlahdella jo hypimme ilosta, kun luhtakanan kiivas röhkintä kajahteli korvissamme. Eikä käsiä tarvinnut paukutella kertaakaan.Aamun valjetessa tutkimme Hanhikiveä, kohtalaisin pikkulintu-tuloksin, mutta ilman tuskaisesti kaivattuja tikkalajeja. Niemen kärjessä viihdyimme lyhyesti, katselimme vielä nukkuvia kuikkia ja räyskäkin liipotti sivuitse. Meidän mielessämme ei edes käväissyt tarkistaa Hanhikiveen muinoin ripustamaamme ison pöllön pönttöä (vaikka todellakin nyt olisi kannattanut niin tehdä). Aamustaiji Tankokarissa oli ollut suunnitelmissa, mutta torni oli jo nuorisoa täynnä. Emme jaksa yleensäkään kuiskutella ja jupista muiden joukkueiden häiriönä, joten yritimme keksiä jotain muuta. Lähdimme katselemaan Raahen rantoja, siellä pinnamäärämme alkoikin jo punakuirin ja härkälinnun jälkeen kovasti uhkailla tavoitettamme. Rallien aina raskas aamupäivä meni nyt helposti, kun pinnahimo sai meidät yrittämään kovaa aivan loppuun saakka. Päättöpaikaksi otimme Hirvinevan, koska siellä piti olla aika varmoja pinnalajeja. Sääksi oli niistä ensimmäinen, sen ansiosta riemuitsimme 140-pinnan tavoitteen täyttymistä. Varapinnoja (laskuvirhen varalta) teki silti mieli, joten tungimme voimalla itsemme perin huteraan lintutorniin.
Kanahaukka näkyikin heti, vaikka joku ulkopuolinen väitti kirkkain silmin lajia aivan muuksi. Emme häkeltyneet tästä lainkaan. Vartti ennen loppua kaksi palokärkeä lensi juhlakulkueena tornin ohi ja viimeinen kaunis eli 143. piste kilahti. Laskuvirhe meilläkin taas oli, mutta tällä kertaa virheenä oli yhden helpon lajin unohtuminen kirjoitetusta listasta (kruksilistassa se kyllä oli).Purkutilaisuus oli taas hauska, melkein ratkiriemukas, läppää ja hehkutteluakin irtosi rallitiimeistä runsaanlaisesti, mutta lisääkin saa kyllä aina esittää. Oma sijoituksemme oli odotettua parempi, voitimme nyt ns. vertaisryhmämme selvästi ja taakse jäi kaksi tai oikeastaan kolmekin sellaista joukkoa, joilla on meriittinä aikaisempi PPLY-rallin voitto. Vain yhdellä noista porukoista oli asiaan kunnon selitys, eli Kraaselin saaressa (työn vuoksi) pysyttely. Tulos oli siis pikkuisen yli odotustemme, noin 90 % kolmen kärkijoukkueen saavutuksen keskiarvosta. Se kai kertoo rehellisesti eron osaamisessa lähes koko maastokauden ulkoilevien todellisten alan miesten ja innokkaiden viikonloppuharrastajien välillä.
PPLY-rallia sanottiin purussa Suomen makeimmaksi linturalliksi. Olen ihan samaa mieltä, eli kuten muuan raahelainen lintumies joskus sanoi, tälläistä ei voi kokea missään muualla.
PPLY-rallia sanottiin purussa Suomen makeimmaksi linturalliksi. Olen ihan samaa mieltä, eli kuten muuan raahelainen lintumies joskus sanoi, tälläistä ei voi kokea missään muualla.
Teksti: Pekka Ruuska
Kuvat: Ilpo Kojola (helmipöllö, sääksi), Pekka Järvelä (rantakurvi), Ilkka Ruuska (helmipöllö)
Pitää viimein korjata, Ilpo Kojola kuvasi hiiripöllön ja sääksen, ei helmipöllöä.
VastaaPoistaKuvassa näkyvästä helmipöllön pöntöstä rengastettiin rallin jälkeen neljä poikasta. Emokin tarkistettiin, sillä ei rengasta ollut.