Viime kesänä Oulunsalon Akionlahdelta löytyi ilmeisestikin Suomen pohjoisin kyhmyjoutsenpoikue. Hieman pohjoisempaa kuin Hailuodon eteläosien tunnetut pesinnät. Nyt on mielenkiintoista nähdä siirtyykö pesinnän pohjoisraja taas hitusen eteenpäin. Aiempina keväinä ei Oulun korkeudelle ole ollut jäiden sulamaisen odottelijoita. Nyt sitten peräti kaksi pariskuntaa.
Törmäsin eilisiltana kanadanhanhiin Kempeleen Teppolassa (a4) ja Alakylässä (a6) ja tänään Oulun Rommakonselällä (a5) ja kun on omakohtaisia havaintoja muualtakin, niin rupesi tuntumaan, että näitähän on selvästi enemmän kuin aiempina vuosina. Jonkinlaisen vastauksen tuntumalle saa Tiirasta ainakin muutaman viime vuoden osalta vuodesta 2006 alkaen. Aiempien vuosien havaintoja siellä on vielä varsin vähän. Tein haun aikaikkunalla 01.01. - 25.04. Löytyi yhteensä 233 havaintoa. Päällekkäisyyksiä niissä on todella paljon. Luvut antavat kuitenkin suuntaa. Kyllä tämän kevään havaintoilmoitusten määrä 66 on selvästi ykkönen. Kakkosena on 2007 46:lla ilmoituksella.
2009 66
2008 31
2007 46
2006 29
2005 10
2004 10
2003 8
2002 8
2001 7
2000 6
90-luku 9
80-luku 3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti