
Syväsatamaan tuli porttikielto lintuharrastajille ja muillekin satunnaisille kulkijoille muutama vuosi sitten. Harmin paikka, sillä varsinkin keväällä ja syksyllä siellä olisi monenlaista siivekästä tarjolla. Monet kevään ensimmäiset vesiäiset Oulussa ovat löytyneet nimenomaan syväsatamasta. Syksyllä maansiirtoalueiden lammikot keräävät mukavasti kahlaajia. Pienempiä ja suurempia rareja on löytynyt keväästä syksyyn.
Maapengertä on laajennettu parin viime vuoden aikana reippaasti useammalla hehtaarilla. Mitähän sinnekin suunnitellaan? Jätetäänkö vain joutomaaksi? Kauempaa katsottuna näyttää siltä, että sinne on muodostumassa mielenkiintoinen ruderaatti- ja lammikkoalue, joka tulee suorastaan kihisemään rareja. Eikä sinne ole sitten kuitenkaan menemistä niitä etsimään tai katsomaan.
Talvella ja näin alkukeväästä vesialuetta pääsee tarkastelemaan jäätä pitkin. Reittivaihtoehtoja on kaksi.

Molemmissa reiteissä on samat ongelmat. Osa vesialueesta jää katveeseen. Sitten kun jäät sulavat vähäkin enemmän tulevat molemmat reitit nopeasti vaarallisiksi. Näiden päälle on vielä periaatteellinen ongelma. Periaatteessa jäällä saa liikkua vapaasti jokamiehen oikeuksilla. Satama-alueiden kulunvalvontaa kiristettiin jokunen vuosi sitten yhden lännensankarin kiihkoilun takia. Jos siellä satama-alueiden liepeillä nyt kiikareiden ja kaukoputkien kanssa tähystää, niin kyllähän sitä äkkinäiselle paikalliselle vartiomeihelle profiloituu suuremman luokan terroristiksi ja seurauksena on retki vankileirille. Taisivat kuitenkin vaihtaa sen lännensankarin järkevämpään kaveriin. Joka sitten ensi töikseen lakkautti yhden vankileirin. Mutta ei palauttanut lintuharrastajien kulkuoikeutta Oulun syväsatamaan.
Tuoreista havainnoista hieman.

Yöpakkasia on luvassa

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti