Takatalvi iski Oulun seudulle viime yön aikana ihan sääennusteiden mukaisesti. Aamupäivän aikana lunta tuli ihan tuelta lähes vaakasuoraan ja maa hohti valkoisena. Koska keli on kuitenkin plussalla, ei lumi liene pysy kuitenkaan kauaa -toivottavasti, sillä vaikka hiihtämisestä ja talvesta pidänkin, ei uusi lumi enää tähän aikaan vuodesta ole huippujuttu.
Ruokinnat kuhisivat jälleen lintuja. Valtalajina oli peippo, joita laskin olevan rapiat 50 yksilöä. Myös vihervarpusia oli mukavasti, ainakin 20 yksilöä. Niille näyttävät maistuvan talipallot erityisen hyvin, samoin pähkinät. Punarinnoille maistuu rasvajauho. Muu ruokintaporukka näyttää olevan ihan tyytyväisiä kauraan ja auringonkukkaan. Ruokinnalle mahtuu sekaan hyvin myös orava tai kaksi; ne ruokailevat lintujen kanssa sulassa sovussa aivan vierekkäin. Kertaakaan en ole nähnyt, että orava yrittäisi napata lintua ruokinnalla ollessaan. Harakat sen sijaan ajavat useimmiten kaikki muut pensaikkoon odottamaan vuoroaan ja silloin tällöin myös verottavat pikkulintukantaa. Keltasirkku taisi olla edellisin uhri. Myös varpushaukka käy säännöllisesti ruokailemassa paikalla. Sille ruokintapaikka on niin ikään ruokinta, joskin hiukan eri mielessä kuin muille. Eilisiltapäivän visiitin jälkeen ruokintaporukka onkin ollut tänään erityisen säikkynä. Odotin, että lumipyry olisi tuonut ruokinnalle jo ensimmäisen rautiaisen tai vaikka pellon pajuissa eilen laulaneen pajusirkun. Ei ole vielä näkynyt. Jos räntää ja lunta kuitenkin riittää vielä useampana päivänä, niin eiköhän joku uusi muuttaja taas ilmaannu valmiiden siemenpatojen äärille.
perjantai 17. huhtikuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti