Lähdimme Jounin kanssa viemään Tuuve-koiraa (ja samalla itseämme) iltalenkille klo 18 aikoihin. Suunniteltiin reitti niin, että paluu tapahtui Haukiputaan Kellon kartanon (kuulujen) lintupeltojen kautta. Puikkasimme pelloille vanhan 4-tien Holstinmäen alikulun kohdalta. Huviksemme päätettiin laskea alkumatkasta pikkujyrsijöiden jälkiä, joita sattui ensimmäiselle 150 metrille 7 kpl. Myyräläisten perässä oli liikkunut jäljistä päätellen myös lumikko, jonka jälkiä oli joka puolella. Pikkujyrsijöiden jälkien laskeminen unohtui kuitenkin pian, kun äkkäsimme pelloilla kaksi metsäkaurista ruokailemassa. Olin havainnosta hyvin tyytyväinen, sillä vaikka olen pelloilla paljon liikkunut ja kauriiden jälkiä nähnyt aiemminkin, niin nämä olivat minulle ensimmäiset livenä havaitut täällä kotinurkilla. Olivat oikein hienon näköisiä alkuillan orastavassa kuunvalossa! Tuuvekin hoksasi kauriit, mutta ei välittänyt niistä pitkää tuijotusta enempää. Kauriit jatkoivat ruokailua kaikessa rauhassa meidän ohitettua ne parin sadan metrin etäisyydeltä, pitivät meitä toki huolellisesti silmällä koko ajan.
Lähestyimme peltojen keskiosia ja aluetta, jossa Tuuven kanssa näimme tammikuun alussa suopöllön. Lintu on käynyt monesti mielessä, mutta toista havaintoa siitä ei talven aikana ole tullut. Jossain vaiheessa tammikuuta löysin tosin pelto-ojista pöllön iskujälkiä, joten ne antoivat olettaa linnun vielä olevan hengissä ja paikalla. Kauaa ei tarvinnut nostalgisoida menneellä havainnolla, kun huomasimme takanamme reitin varrella saalistelevan Asion! Ja eikä kiikareita mukana kummallakaan tällä kertaa, tietenkään. No, pöllö ei siitä välittänyt, vaan iski kertaalleen lumeen ja lennähti sitten läheisen ladon harjalle meitä tuijottamaan. Aikansa istuttuaan se jatkoi saalisteluaan edeten hiljalleen kohti peltoalueiden keskiosia. Kiikareiden puuttumisen takia jäi epäselväksi kumpi Asio oli kyseessä -siitä huolimatta, mukava havainto joka tapauksessa. Illalla aktiivista kuuntelua tiedossa...
maanantai 9. maaliskuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti