Lumipyryä

Taas sataa lunta. Lähden silti aamuretkelle vakioaikaan eli puoli tuntia ennen auringon nousua. Edelliseen päivään verrattuna positiivista on vain se, että lämpötila on nollan ylä- eikä alapuolella. Tästä johtuen märkä lumi sitten tarttuukin joka paikkaan. Toppilan Pitkämöljällä on kolme pulmusta ja viisi harmaalokkia. Kumpiakin yksi enemmän kuin edellisenä päivänä. Johteenpookin edustalta sentään löytyy kunnollinen lokkiparvi: harmaalokkeja 760 vanhaa ja 14 nuorta, merilokkeja 64 vanhaa, vanha isolokki ja vanha tuhkaselkäinen selkälokki. Harmaalokkien joukossa on myös yksi pieni söpö keltajalkainen nappisilmä. Tämän linnun kohdalla en osaa sulkea pois aroharmaalokin mahdollisuutta, mutta ei kai niitä täällä ole tai vaikka olisikin niin tunnistamatta jäävät. Kaljaasintiellä nokkavarpunen jaksaa laulaa lumisateesta huolimatta. Hartaanselältä ei löydy mitään uutta. Pari koskikaraakin on edelleen paikalla. Tästä suuntaan jo takaisin kotiin ja sitten yliopistolle. Pidemmät retket kannattaa säästää parempiin lintuaamuihin.

PPLY:n pöllötilanne 30.3.2009

PPLY:n pöllötilanteen saa selville parissa sekunnissa valitsemalla Tiiran yhdistyshauista 'Kevään pöllöt'. Yhteenveto tilanteesta kunnittain on alla olevassa taulukossa. Luvuissa on paljon päällekkäisyyksiä. Niiden karsimisessa auttaisi, jos kukin havainnoija merkkaisi kohtalaisen varmaksi tietämiinsä päällekkäisyyksiin kommentin tyyliin 'sama kuin xx.yy.2009'.

Lintuatlakseen pöllöhavainnoista ei ole päätynyt kuin osa. Tilannetta voi tutkailla vaikkapa tästä linkistä.

Sarakeotsikossa tuossa alla Hu = huuhkaja, Hi = hiiripöllö, Va = varpuspöllö, Vi = viirupöllö, La = lapinpöllö, Sa = sarvipöllö, Su = suopöllö, He = helmipöllö, IP = iso pöllö, KP = keskikokoinen pöllö.

Kotkia! ja muitakin koukkunokkia

Lauantaille oli luvattu selkeää ja kaakkoistuulta, siis hyvää kotkakeliä. Niinpä olen päättänyt lähteä staijaamaan Hailuotoon Kirkkosalmen torniin. Pakkaan retkikamppeet polkupyörän kyytiin aamulla viideltä ja lähden polkemaan kohti Hailuotoa. Pakkasta on melkein parikymmentä astetta, mutta on myöskin tyyntä, joten linnut laulavat koko matkan. Oulunsalossa soivat teeret ja fasaanit. Jäätie Riutunkarista Huikkuun on kunnossa. Enpä olekaan aikaisemmin sitä pitkin päässyt ajamaan. Nastarenkaat ovat epätasaisella jäällä välttämättömät, vaikka muuten ne sulalla asfaltilla jarruttavat sen verran, että retki alkaa Hailuodon puolella jo tuntua kuntoilulta. Kirkkosalmen tornille saavun 9:10. Evästän vielä ennen kuin alan staijaamaan. Pari pulmusta muuttaa ja korpit kaartelevat. Muuten on hiljaista. Ensimmäinen merikotka lipuu kohti pohjoista melko kaukaa idän puolelta 10:30. Paikallisia kanahaukkoja pyörii soidinta lentävän parin lisäksi kaksi, joista toiselta puuttuu siipisulkia. 11:15 etelän puolelta löytyy saalisteleva suopöllö, joka pian päättää jatkaa matkaa salmen yli pohjoiseen. Pian tämän jälkeen Jurtsin lada kurvaa parkkipaikalle ja Jurtsi ja Maija kiipeävät torniin. Samantien Juha löytääkin ensimmäisen maakotkan, jonka määritämme 2kv linnuksi. Heti perässä kohti luodetta matkaavat 3kv ja 4kv tyyppiset maakotkat, joista viimeisen ehtii nähdä myös tornille potkukelkalla saapunut Nissilän Veijo. Auringon lämmittäessä petoja alkaa olla mukavasti liikkeellä. Näemme vielä 2 luoteeseen muuttavaa maakotkaa sekä 4 paikallista tai kiertelevää merikotkaa, joista kaksi lähietäisyydeltä tullutta osoittautuvat 3kv ja 4kv linnuiksi. Nuoria kanahaukkoja muuttaa kaksi ja varpushaukkoja viisi. Paikallisia varpushaukkoja pyörii kaksi. Kello 14:20 löydän korkealta kaartelemasta 44 merimetsoa. Myöhemmin selviää, että sama parvi on havaittu 20 minuuttia aikaisemmin Siikajoella ja, että Lankisen Pekka on kuvannut sitä Hailuodon Ulkokarvossa tietämättä mitä lajia nämä kummat taivaalla matkaavat mustat arktiset linnut ovat. Merimetsot ovat melkoisia kuntoihmeitä, sille ne lentävät tästä vielä 600 km matkan Jäämerelle, missä lienee niiden seuraava laskeutumispaikka. Havainnoinnin päätämme tasan klo 15. Lähtiessä sanon Jurtsille, että näinköhän se tässä vielä hymy hyytyy ennen kuin olen takaisin Oulussa. Eipä hyydy, vaikka vastatuuli vastustaakin Oulunsaloon asti ja yrittää jopa jäätiellä lähes pysäyttää vauhdin. Illan jo hämärtyessä mustavarisparvet lentävät ylitseni kohti pohjoista Oulun Kiviniemessä ja Äimärautiolla. Lasken ylitseni letävistä parvista 565 mustavaakkua ja 18 naakkaa. Limingantullin kohdalla selviää, mihin ne olivat matkalla. Mustia raakkujia on useita satoja puissa, kaiteilla, katoilla, lumikasoilla, maassa ja valaisinpylväissä. Kurvaan vielä Hartaanselän kautta, josta kirjaan päivän lajilistalle muutaman vesilintulajin. Joutsenia on 11. Kotiin ehdin ennen kahdeksaa ja nukkumaankin jo ennen maapallotunnin alkua.

Sunnuntaiaamuna lähden taas viideltä retkelle. Kelloja on siirretty, joten valoisa tulee nyt tuntia myöhemmin. Tyrnävän Ritokorvesta löydän päivän ensimmäisen petolinnun, kun tuulihaukkakoiras istuu sähköpylväässä. Muutamaa pulmusta lukuunottamatta pelloilla on hiljaista, joten käyn bongaamassa Muhoksen Kankaannokan hiiripöllön. Se onkin helposti havaittavissa heti ensimmäisen ladon katolla. Harakka kisailee tuulihaukan kanssa hieman kauempana. Palaan takaisin Tyrnävän pelloille. Partaalla vanha buteo-alalajin hiirihaukka muuttaa kohti pohjoista varikset kintereillään. Limingan mustavariskolonian kohdalla päättelen melun ja pesänrakennustouhujen perusteella, että jos joku vaakku ei ole nyt paikalla, se on auttamatta myöhässä. Poikkean vielä Virkkulassa, jossa ei ole juuri muuta mainittavaa kuin Pessan Jorma. Hänkin on juuri lähdössä pois, koska yltyvässä lumisateessa liikkuu kovin vähän lintuja. Lämpötila on kuitenkin plussan puolella, joten tiet pysyvät pääosin sulana. Kesärenkailla varustettu polkupyörä oli tälle retkelle ehdottomasti oikea valinta. Matka takaisin kohti Oulua sujuukin kevyesti sivumyötäisessä tuulessa.

Litokairan reunamilla

Käytiin tänään isän kanssa uusimassa viime keväinen mieliin jäänyt hiihtoreissu Litokairan reunamille. Oulusta ”pelipaikoille” ajelee hyvin puolessatoista tunnissa. Papinpalontie halkoo Litokairan suoerämaan eteläreunaa ja avoneva ulottuu ihan tien viereen. Vaikeaa ei siis ole suolle päästä täältä käsin. Tällä kertaa valitsimme kohteeksemme Ison Saarisuon, koska halusimme nähdä vähän eri paikkoja kuin viime vuonna. Kuitenkaan emme pysty yhdellä leppoisalla hiihtoreissulla valloittamaan kuin hyvin pienen osan tästä suunnattoman suuresta alueesta.

Lähdimme siis autolta etelään, puskemaan valkoista aavaa vasten aurinkoon. Ilma oli jälleen mitä keväisin: taivaalla ei ollut pilvenhattaraa, pakkasta seitsemän ja tyyntä. Yöpakkasten jäljiltä hankikin oli kova ja suksi ei juuri lumen pinnalla painunut.

Viereisessä metsässä huuteli pari hömö- ja talitiaista sekä töyhtötiainen. Käpytikka kolkutteli jossain lähistöllä. Hiljaisuus oli käsin kosketeltava. Vain lumikiteet murtuivat suksen alla. Metso oli juuri kävellyt tästä.

Suksimme nyt aapaa kohti kaakkoa ja siellä siintävää metsäsaareketta. Välillä oli aina pysähdyttävä kiikaroimaan ja kuvaamana. Pian huomasin tuon metsäsaarekkeen takana olevan kelon nokassa jonkun siivekkään. Linnun habitus toi heti mieleen hiiripöllön ja kohta lintu lennähti alavasemmalle piiloon paljastaen myös pitkän pyrstönsä. Viime vuonnahan näimme näitä hienoja lintuja kaksi – ehkä jopa kolme eri lintua. Hiihdimme oitis paikalle, josko lintu vielä löytyisi – mutta ei. Löysimme ainoastaan toisen metson jälkiä ja jätöksiä, käpytikan, pohjantikan syönnöksiä sekä hirven ja ketun jälkiä. Hiihdimme tovin harvahkon metsäsaarekkeen sisuksissa ja palasimme takaisin aavan reunalle.

Nyt suuntamme oli jo pohjoiseen. Aapaa ylitettäessä huomasimme kovalla hangella tallustaneen riekon jäljet. Olipa tuo jättänyt pari kikkaretta muistoksi koittaessaan kaivaa lumen alta varpuja esiin. Kettu oli myös kulkenut vierestä ohi. Edessä näkyvän metsän siimeksessä vietimme pienen kahvi- ja makkaranpaistotauon – kylläpä teki hyvää. Metsän reunassa oli yöpynyt teeriparvi kiepeissään. Eipä näkynyt lintuja enää. Käpytikka ja hömötiainen kuitenkin ilmoittivat olevansa paikalla. Myös jänis ponkaisi pakoon kuusen takaa.

Kohta ylitimme Papinpalontien ja siirryimme Ison Saarisuon pohjoisosiin. Hiihdimme tovin harjua pitkin pidemmälle metson tuoreita jälkiä seuraten. Eipä löytynyt tuotakaan lintua. Laskimme alas harjun itäpuolelle aavan reunoja kiikaroimaan, mutta paria kaukana olevaa latvatupsua kummempaa ei taaskaan näkynyt. Hömppä kiroili jossain taustalla. Jatkoimme matkaa harjun reunalla kohti kauempana näkyvää korkeaa merkkikuusta. Sen vierestä vaihdoimme harjun länsipuolelle. Ensimmäisen kerran törmäsimme ihmisen jälkiin – joku oli suksinut tästä kauan sitten.

Aloimme jo pikkuhiljaa kääntymään kohti etelää. Ja autoa. Aurinko helotti taas vasten todella lämpimästi. Lämpötila oli jo nollassa ja suollakin hangen pinta petti paikoin ehkä sentin verran. Otin vielä parit viimeiset kuvat hienoista lumimaisemista ja poistuimme tielle ja autolle.

Tavaroita pakatessa ohi ajoi kaksi Tampereen elävää, jotka olivat menossa kairaan viikoksi hiihtelemään. Ja mehän olimme vain muutaman tunnin…

Takaisin palatessa oli ihan pakko pysähtyä kuvaamaan tien varressa ollutta lohdutonta näkyä. Satametristä puupinoa. Jostakin kauempaa tien pohjoispuolelta oli taas mennyt metsää nurin.

Takaisin Ouluun ajettaessa huomasin jossain ennen Yli-Iin Tannilaa olleella pellolla jottain ”outoa”. Pysähdyimme pikapikaa ja nousin kiikaroimaan pellon toiselle laidalle. Kettu! Äkkiä autoon takaisin ja peruuttaen kohdille. Tuo epeli oli kuitenkin tajunnut aikeemme ja oli jo matkalla taustan koivikkoon. Malttoi se kuitenkin hetkeksi pysähtyä ja katsahtaa taakseen. Sain siitä harmittavasti vain pari suttukuvaa. Mutta olipahan komean tuuheassa talvikarvassa.

Ensi keväänä uudelleen!

Kylmä aamu

(Kuvat: Hannu Karvonen)
Lähtöaika aamuretkelle on 5:30. Pakkasta on parikymmentä astetta. Viherpeippo ja talitiainen kuitenkin laulavat jo kotiovella. 5:45 jätevedenpuhdistamolla seuraani liittyvät Juha, Hannu ja Raija. Aamu on tyyni ja aurinko juuri nousemassa. Muuttolintuja ei näy, mutta paikkalinnut sentään ovat kovasti laulutuulella. Jätärin ominaishajukin pysyy näillä pakkasilla vielä varsin hillittynä. Vähän kuuden jälkeen olemme Meri-Toppilassa, jossa joukkoomme liittyy vielä Minna. Ennalta sovutusti paikalla on myös toimittaja Pohjolan Työ -lehdestä. Jutustelemme linnuista ja katselemme kaukoputkella merelle. Merikotkaa ei löydy, mutta sen sijaan muutama korppi, variksia ja Pitkällä möljällä kolme pulmusta aamuauringossa. Laivaväylä on jäätynyt umpeen. Vielä maanantaina tässä oli yhteensä parisataa lokkia kolmea lajia (harmaa-, meri- ja iso-). Onneksi on tyyntä, muuten voisi nimittäin olla kohtuullisen kylmä. Kylmyyden torjunnassa auttaa myös se, kun Hannu kaivaa repustaan mukit kaikille ja Olsyn retkikerhon tarjoamaa kuumaa teetä. Tuoreet isoäidin pullat eivät ole ehtineet valmistua tälle retkelle, mutta huomiselle niitä on luvassa.

Juhan, Hannun ja Raijan kanssa jatkamme vielä Villa Pukkilan kautta Hartaanselälle. Sulana virtaava vesi höyryää hienosti auringon paisteessa ja pinnalla kimaltelevat hilelautat rahisevat toisiaan vasten. Niiden seassa ruokailee 9 joutsenta, isokoskelo, pari telkkää ja pari sinisorsaa. Harmaalokkeja kaklattaa taivaalla. Perjantaina iltapäivällä niitä oli tässä jään reunalla 1700, merilokkeja 111 ja isolokkeja 2. Liekö osa siirtynyt taas etelämmäs pakkasta pakoon? Pikisaaresta löydämme mm. räkättirastaan ja laulavan tiklin. Toisella puolen Hartaanselkää Tuiranväylässä sukeltelee pari koskikaraa.

Lopulta parin tunnin aamuretken lajimääräksi summautuu 25, mikä on mielestäni säätilaan nähden aivan kelpo määrä.

Kevään tuntua

Yöllä lämpötila on ollut nollassa ja vesi tippuu räystäältä lähtiessäni liikkelle klo 6:04. Tapaan aamuretkiaktiivi Minna Mikkolan Toppilansalmen sillalla sovitusti 6:24. Pullaa ja teetä ei tänään ole tarjolla, sillä Karvosen Hannu ei ole jaksanut herätä mukaan. Nämä vaihtelevasti suositut Oulun Luonnonsuojeluyhdistuksen retkikerhon aamuvirkkujen linturetket muuttuivat yhteisiksi PPLY:n ja Olsyn retkikerhon retkiksi tänä keväänä, kun tulin valituksi PPLY:n retkikummitoiminnan puheenjohtajaksi. Retkiohjelma löytyy netistä http://www.sll.fi/yhdistykset/olsy/retket/retket_09/aamuvirkut/ ja pian avattavilta PPLY:n uusilta sivuilta.

Joutsen ja pari telkkää eivät ole vielä saaneet uutta seuraa Hartaanselällä. Toppilansalmen suulla laivaväylässä on jo melko reippaasti sulaa. Kohta siihenkin taitavat ensimmäiset vesilinnut ilmaantua. Lämmin ilma ja lintujen laulu luovat keväisen tunnelman. Vaaskiventiellä kuusen latvassa laulaa uuttukyyhky Minnalle vuodariksi. Seuraava hauskempi havis löytyy vasta Ainolan museon kulmalta, jossa on koivun latvassa 6 nokkavarpusta. Näistä pari saattavat olla kevätmuuttajia. Tiklikin on samalla paikalla. Juhlapukuinen koirastelkkä on näköjään käynyt mutkan Laanilassa ja lentää sieltä kovaa vauhtia takaisin kohti Hartaanselkää. Pyykösjärvellä ei ole sulaa, koska ilmastuslaite hyytyi helmikuussa, joten lokkeja täytyy kiikaroida Ruskosta asti. Mustavariksiakin siellä näyttää olevan ainakin pari kymmentä. Retken lähestyessä loppuaan lajimäärä on 26 ja ehdin helposti yliopistolle töihin klo 8:15.

MUUTTOREITTEJÄ ETSIMÄSSÄ

Lintuharrastajalla on Suomessa enää suhteellisen harvoin tilaisuutta päästä löytämään ja kartoittamaan uusia lintupaikkoja tai uusia lintumaailman ilmiöitä. Kun tilaisuus tulee kohdalle, on tartuttava ripeästi toimeen – vaikka sitten 15 vuoden jahkailun jälkeen. Tämän tarinan tarkoitus on kertoa omaa kontribuutiotani Iin kartoituksessa vuonna 2008. En ollut ainoa Iissä retkeilijä, mutta uskon kasvattaneeni muidenkin retkeilyintoa omilla havainnoillani. Tarina ei ole millään muotoa vielä valmis: vuosi 2009 tullee olemaan ensimmäinen vuosi, jolloin noilla paikoilla havainnoidaan systemaattisesti.

Kuivaniemi (nykyisin osa Iin kuntaa) oli minulle tuttu vain eräässä Mikko Alatalon laulussa mainittuna salaperäisenä paikkana ”rautatien vierellä” tai sitten paikkana kartalla, jonka läpi tuli joskus ajettua, mutta josta ei sitten muuta tiennytkään. Kun olin tottunut Pohjois-Karjalassa tarkkailemaan petomuuttoa myös syksyisin, mieli askarteli petomuutossa syksyisin myös Oulussa. Oulu vain tuntui olevan petomuuton suhteen paitsiossa: rantaviiva on yksinkertaisesti vääränsuuntainen kaakkoon muuttaville petolinnuille. Toki joskus poikkeuksellisesti jokunen peto muutti Oulussa, mutta yleensä sitä ei voinut muutoksi kutsua. Kuitenkin, jo joskus 90-luvulla näin mukavan oloista petomuuttoa Ylikiimingissä: sateessa meni piekanoita kaakkoa kohti siihen malliin, että sitä voisi hyvällä tahdolla jo kutsua muutoksi. Entäpä jos pohjoisempana, Kuivaniemen tienoilla, johtolinjat ohjaisivatkin muuttoa paremmin rannikon suuntaisesti?

Elokuussa 2008 kypsyi suunnitelmani etsiä petomuuton noilta seuduilta uutta tarkkailupaikkaa. Monien petojen päämuuttohan menee jo elokuun puolella. Kartan selaaminen lupaavien havaintopaikkojen toivossa ei sinänsä paljoa auttanut, paitsi ehkä sai vakuuttumaan, että oikea paikka sijaitsee lähellä Kuivaniemen kirkkoa. Piti vain, syksyn mittaan, käydä ajamassa läpi lähes kaikki tienoon pikkutiet sopiva hakkuuaukon tai peltoaukean toivossa.

Kävin jo elokuun puolivälissä katsastelemassa paikkoja, piipahtaen jopa Simon puolella, mutta muuttoa ei vielä tuolloin näkynyt. Ensimmäinen oikea yritys tapahtui 23.8.2008, jolloin tuulikin puhalteli sopivasti luoteesta. Lyhyt piipahdus Vatunginnokan kärjessä riitti vakuuttamaan siitä, että muutto menisi enemmän sisämaassa. Joitakin varpushaukkoja toki pyöri myös kärjessä, mutta ainoat isommat petolinnut menivät kaukana pohjoisessa. Vatunginnokan tyvellä (Pohjoisranta) oli pieniä peltoaukeita, joista pystyi havainnoimaan luoteesta kaakkoon tapahtuvaa muuttoa jotenkuten, vaikka näkyvyys missään kohtaa ei ollut kummoinen. Noin Kuivaniemen kirkon kohdalla peltoaukea oli vain parisataa metriä leveä, mutta pituutta riitti enemmän tärkeisiin suuntiin SW ja NE. Paikka olikin tuolla kelillä keskeinen, petoja muutti enimmäkseen aivan yli ja läheltä. Summat olivat PPLY:n syysoloihin mukavia: mehiläishaukkoja 36, hiirihaukkoja 29 ja varpushaukkoja 21. Yhteensä petoja muutti toista sataa ja lajejakin meni 10. Tätähän olin juuri tavoitellut!

Seuraava yritys 30.8.2008 Petri Lampilan kanssa oli jo niukempi, mutta profiililtaan samansuuntainen: mehiläishaukkoja 8, hiirihaukkoja 8 ja varpushaukkoja 17. Kuulimme, että tuona päivänä Kempeleen kasalla itse asiassa summat olivat olleet suurempia. Kuvittelen tämän ainakin osittain johtuvan siitä, että tuuli puhalteli tuolloin enemmän pohjoisen kuin luoteen suunnalta, mikä vaikutti parantavasti Oulu seudun mahdollisuuksiin.

Viikkoa myöhemmin löysin satunnaisella etsinnällä Säynäjäkankaalta lupaavan sorankäsittelyalueen kasoineen, Merihelmen kohdalta suoraan koilliseen. Näkyvyyttä riitti kaikkiin suuntiin, etäisyyttä meren rantaan alle kolme kilometriä (pedot täysin hallittavissa) ja paikka oli kaiken lisäksi suoraan kaakkoon Kuivaniemen kirkolta katsottuna. Eli täydellisen tuntuinen paikka. Tein tuolla paikalla useampia lyhyitä (työrajoitteinen kun olen) yrityksiä, joita kuvaa ehkä parhaiten se, että parilla ensimmäisellä kerralla en nähnyt yhtään muuttavaa petolintua! Käsitykseni mukaan syynä oli se, että petoja ei niinä päivinä ja kellonaikoina yksinkertaisesti muuttanut.

26.9. (Aappo Luukkonen + ak) keli oli lupaavampi ja länsituuli navakkaa. Lyhyt iltapäivähavainnointi tuotti 4 piekanaa, jotka kaikki menivät tuulen vieminä kaukaa pohjoisesta, kovaa vauhtia itään. Tuuli oli sen suuntainen, että nuo linnut ilmeisesti poistuivat maasta jossain kohti Kainuuta. Valitettavasti parhaina muuttopäivinä lokakuun alussa ei kukaan liene ollut liikkeellä, joten piekanoiden ja maakotkien osalta paikan potentiaali jäi kokematta.

Mielenkiintoiseksi Säynäjäkankaan paikan tekee se, että se voisi olla hyvä petopaikka myös keväällä. Varsinkin jos merkittävä osa Hailuodon pedoista palaa vielä mantereelle takaisin lähtemättä ylittämään Perämerta, saattaa nähtävää riittää. Viime keväänä näin Iin Laitakarissa Gaviamuuttoa seuratessa joitakin luoteeseen muuttavia petoja, vaikka paikalta ei edes näe sisämaahan päin.

Eikä tässä vielä kaikki: paikkahan sijaitsee juuri sillä kohtaa josta merkittävä osa viime keväänä Ulko-Krunnissa ja Vatunginnokalta dokumentoidusta Gaviamuutosta menee sisämaahan. Vatunginnokan itäpuolelta menevien parvien pitäisi näkyä sieltä. Keväällä tarkkailin useamman kerran Vatunginnokalla ja lähes poikkeuksetta paras Gavia-virta meni itäpuolelta, kuten myös vesilintumuutto ja ainoa leveäpyrstökihuni. Se olisikin kokemisen arvoista: petoja ja arktikaa samalta paikalta, auringon lämmittämältä kivikasalta ilman kevätkylmän meri-ilman henkäyksiä. Kuvittelen jo mielessäni leveäpyrstökihun ja kiljukotkan samaan nosteeseen!

Ajo-ohje Säynäjäkankaan tarkkailupaikalle: Paikka on Merihelmestä vajaat 3 km koilliseen ja sinne pääsee Myllykankaan kohdalta soratietä pitkin. Pari km Merihelmestä nelostietä NW, käänny oikealle ison sinisen talon kohdalta (vasemmalle Halttula samassa kohtaa). Aja tätä tietä 2.7 km (Y-risteyksestä ennen rataa vasemmalle Kivimaantietä) ja käänny oikealle. Tien päässä on jonkinlainen kiviaineksen käsittelyalue jossa on pieni, mutta riittävä sorakasa, jonka päältä näkee hyvin kaikkiin suuntiin. Viimeistä pikkutietä ei löydy ainakaan minun vanhoista GT-kartoista, mutta se on ihan hyväkuntoinen. Radan jälkeen on poroaita ja portti, joka joskus on suljettu, mutta helposti avattavissa.

Kuvassa mehiläishaukkoja Iin Pohjoisrannalla 23.8.2008

Petokamerat surraavat

Kaleva uutisoi 13.3, että tänäkin keväänä saadaan jännätä kameran välityksellä maakotkan pesintää. Kamerat on asennettu neljälle pesälle. Melkoista arpapeliähän kameran osuminen oikealle pesälle on, sillä kotkilla on useita vaihtopesiä. Saattavat tehdä jopa uuden pesän. Kotkan lento ry:n sivut löytyvät osoitteesta http://personal.inet.fi/yhdistys/web/kotkanlento. Oheinen kuva on tuore ruudunkaappaus. Talvista on vielä Pudasjärven pesillä.



Hailuodon Marjaniemen sääksikamerakin rullaa. Pesäuutisissa lukee "7.3.2009: Kamera käynnistetty kaudelle 2009. Tänä kautena tarjotaan myös live-videokuvaa." Kuva on tuore ruudunkaappaus pesältä. Linkki on http://www.saaksi.fi.

Virtuaaliretkillä netin välityksellä noille pesille voi kotisohvalta bongata muitakin lajeja kuin pääosan esittäjät. Kuvissa ovat vilahdelleet aiemmin mm. oravat, lapinpöllöt, tiaiset ja kirjosiepot. Sääksen pesällä merikotka toi pelin normaalia luonnon kiertokulun draamaa nappaamalla poikasen ruuakseen.

Osataan sitä muuallakin. Viron luontoa voi seurata kameran välityksellä osoitteesta http://www.eenet.ee/EENet/ Sieltä pääsee seuraamaan mm. jo kahta munaa hautovaa merikotkaa! Lunta on vielä Virossakin maassa. Pesä sentään on lumeton.

Tapsa

Leppoisa maanantai-ilta Kartanon pelloilla

Lähdimme Jounin kanssa viemään Tuuve-koiraa (ja samalla itseämme) iltalenkille klo 18 aikoihin. Suunniteltiin reitti niin, että paluu tapahtui Haukiputaan Kellon kartanon (kuulujen) lintupeltojen kautta. Puikkasimme pelloille vanhan 4-tien Holstinmäen alikulun kohdalta. Huviksemme päätettiin laskea alkumatkasta pikkujyrsijöiden jälkiä, joita sattui ensimmäiselle 150 metrille 7 kpl. Myyräläisten perässä oli liikkunut jäljistä päätellen myös lumikko, jonka jälkiä oli joka puolella. Pikkujyrsijöiden jälkien laskeminen unohtui kuitenkin pian, kun äkkäsimme pelloilla kaksi metsäkaurista ruokailemassa. Olin havainnosta hyvin tyytyväinen, sillä vaikka olen pelloilla paljon liikkunut ja kauriiden jälkiä nähnyt aiemminkin, niin nämä olivat minulle ensimmäiset livenä havaitut täällä kotinurkilla. Olivat oikein hienon näköisiä alkuillan orastavassa kuunvalossa! Tuuvekin hoksasi kauriit, mutta ei välittänyt niistä pitkää tuijotusta enempää. Kauriit jatkoivat ruokailua kaikessa rauhassa meidän ohitettua ne parin sadan metrin etäisyydeltä, pitivät meitä toki huolellisesti silmällä koko ajan.

Lähestyimme peltojen keskiosia ja aluetta, jossa Tuuven kanssa näimme tammikuun alussa suopöllön. Lintu on käynyt monesti mielessä, mutta toista havaintoa siitä ei talven aikana ole tullut. Jossain vaiheessa tammikuuta löysin tosin pelto-ojista pöllön iskujälkiä, joten ne antoivat olettaa linnun vielä olevan hengissä ja paikalla. Kauaa ei tarvinnut nostalgisoida menneellä havainnolla, kun huomasimme takanamme reitin varrella saalistelevan Asion! Ja eikä kiikareita mukana kummallakaan tällä kertaa, tietenkään. No, pöllö ei siitä välittänyt, vaan iski kertaalleen lumeen ja lennähti sitten läheisen ladon harjalle meitä tuijottamaan. Aikansa istuttuaan se jatkoi saalisteluaan edeten hiljalleen kohti peltoalueiden keskiosia. Kiikareiden puuttumisen takia jäi epäselväksi kumpi Asio oli kyseessä -siitä huolimatta, mukava havainto joka tapauksessa. Illalla aktiivista kuuntelua tiedossa...

Timalit oikuttelevat

Timaleita on ollut alkuvuodesta poikkeuksellisen hyvin Oulussa plus sitten vielä suunnilleen samalta alueelta Haukiputaan Kraaselissa yksi parvi. Samaan aikaan perinteisiltä timalipaikoilta on vain pari hassua havaintoa. Käytännössä Oulun alueelta on ilmoitukset neljästä ja perinteisiltä alueilta kahdesta parvesta. Tämä 4 - 2 pitäisi olla kai "normitalvena" täysin toisin päin eli noin 1 - 10 tai 0 - 10! Vai pitäisikö? (kuva on Ville Suorsan sivuilta, thanks Ville)

Alkuvuoden tilanteen voi tarkistaa Tiirasta tällä haulla. Hakuehtoja muuntelemalla voi sitten katsella muitakin vuosia.

Perinteisistä alueista perinteisin eli koko Liminganlahti komeilee nollakerhossa, Hailuodosta on vain yksi havainto (a4) ja Siikajoen Ulkonokalta havainto yhdestä parvesta (a8).

Oulussa on talvehtinut Syväsatamassa pieni parvi (a4, kaikki hengissä vielä tänään). Samoin Letonniemi - Karinkanta -alueella (a4). Oritkari - Äimäraution rantaruovikossa on ilmeisestikin ollut parikin parvea. Ilmoitettu max-määrä on 27. Sami Timonen on rengastanut niistä valtaosan (17) tänä vuonna ja osan jo viime syksynä. Sami ja Carita Jäntin Kraaselista löytämä parvi (a10) on kautta aikain Haukiputaan toinen havainto!

Oulusta timaleita on luultavasti etsitty melko tiiviisti vuosittain kiihkeän tammikisan tiimellyksessä (tuloksetta), joten tämänvuotinen hyvä esiintymä on melko varmasti poikkeuksellista. Havaintojen vähyys perinteisiltä paikoilta voi johtua osin retkeilyn vähyydestäkin, mutta kyllä ainakin Hailuodossa timalipaikoilla on ollut kävijöitä. Voi siellä kyllä muhia perinteisillä paikoilla timalipommikin. Oulunseudun normaali 0 - 1 havaintoa/parvea on tänä vuonna vähintään 4. Jos perinteisten paikkojen normimäärät kerrotaan neljällä, niin paljonhan niitä sitten on!? Vai ovatko timalit jostain syystä valuneet perinteisiltä paikoilta Ouluun?

Oulun Oritkarin timaliparvi on ollut varsin suosittu kuvauskohde, sillä parvea on päässyt kuvaamaan miltei auton ikkunasta. Kajjjaanista paikalle kiirehtinyt lintuharrastaja ja -kuvaaja Ari Tervo kirjoittaakin 7.3.2009: "... Tauon jälkeen jatkoin kuvaamista, mutta sitten alkoi tulla muitakin kuvaajia eli kohta meitä oli 9 henkilöä timaleiden perässä ...".

Tapsa

Harmaalokit tulivat

Tapsa oli laskenut 1.3. sinisorsia ja päätynyt tuhanteen yksilöön. Itse laskin sorsat edellisen kerran 8. helmikuuta, jolloin sain summaksi 935 koirasta ja 664 naarasta joukossa 6 väripoikkeamaa (1 vaalea naaraas, 2 tummaa naarasta, kööpenhaminalainen pariskunta ja "sekundaköpis" naaras). Ovatko sorsat vähentyneet noin paljon, vai johtuuko ero ehkä laskentatekniikasta. Se selviää laskemalla sorsat uudestaan. Aloitan 7:04 Kemiran altaalta, joka on yllättäen täynnä sorsia. Sorsat liikkuvat ja osa on aina katveessa sumussa kanavan mutkan takana. Laskentatulos vaihtelee 250 ja 350 välillä. Lopulta kirjaan 230 koirasta ja 120 naarasta. Varpushaukka lepattaa lähellä veden pintaa rantapuuhun istumaan, mistä sorsat eivät ole moksiskaan. Koskikaratkin jatkavat ruokailupuuhiaan. Peukaloista ei tällä kertaa näy. Oulujoessa Kemiran putken suulla on paljon hankalasti laskettavia sinisorsia sekä tavi ja haapana. Kirjaan 500 koirasta ja 330 naarasta. Kontinkankaalla ei ole sorsia, mutta Karjasillalla on 93 koirasta ja 72 naarasta. Keskusta ja Hupisaaret ovat sorsattomia, mutta nokkavarpunen tulee kirjattua lajilistalle. Tuiran uimarannalta löytyy 82/63 sinisorsaa. Hartaanselällä telkkien ja joutsenen seurana uiskentelee 7/5 sinisorsaa. Samalla kevään ensimmäiset juhlapukuiset harmaalokit lentävät yli. Johteenpookissa lentää kolmas harmaalokki. Seuraavaksi sukset jalkaan ja syvikseen. Siellä onkin paljon sulaa, mutta vain 6/2 sinisorsaa ja naaras isokoskelo. Palaan takaisin Johteenpookiin, jossa uuttukyyhky lentää soidinlentoa. Toinen uuttukyyhky on Vaaskiventiellä. Toppilansalmi on pääosin jäässä. Toppilan voimalaitoksen ojassa on sinisorsia 5 koirasta ja 4 naarasta. Mannisenojalla ei näy sorsia. Jätärin altaassa uiskentelee sinisorsapari ja vuorihemppo lentää laulaen yli. Kuivasjärvellä on vielä yksi sinisorsapari, joten loppusummaksi tulee 925 koirasta ja 599 naarasta. Vähennystä edelliseen laskentaan on, mutta niin vähän, että se voi johtua myös laskentaepätarkkuudesta ja katveessa olleista sorsista. Iltapäivällä käyn vielä hiihtämässä. Ruskon kohdalla 5 harmaalokkia tervehtii keväisellä kaklatuksella. Illalla summaan päivän lajimääräksi 36, joka on minulle uusi ennätys Suomesta ennen maaliskuun 23. päivää (edellinen 33 lajia 17.3.2007 Oulusta).

Töyhtöhyyppä

Aamut valkenevat jo niin aikaisin, että arkiaamuinakin on reilusti aikaa retkeillä, vaikka menisi kahdeksaan yliopistolle. Perjantaiaamun retki suuntautui kaatopaikalle, jossa Pekka Majuri oli nähnyt edellisenä päivänä töyhtöhyypän. Olin paikalla jätekeskuksen auetessa tasan seitsemältä. Aloitin kiertelyn biojätealueelta, jossa töyhtöhyyppä katseli hetken itselleen aamupalaa, mutta päätti sitten läheteä kohti sekajätekasaa. Vuorihemppoja oli rinteessä 5 ja kanahaukka lähti lentoon kynsissään reilun kokoinen rotta. Toinen kanahaukka oli vielä ilman saalista. Keltasirkkuja pyöri paikalla pari sataa. Töyhtöhyyppä löytyi uudelleen sekajätekasalta ruokaa etsimästä, jossa se kuitenkin pian lennähti näkymättömiin kasan toiselle puolen kaatopaikkajyrän säikäyttämänä. Palasin uudelleen biokasalle, jonne olivat saapuneet talvesta selvinneet 9 kottaraista. Lokkeja vähän odottelin, mutta niitä ei vielä tällä kertaa näkynyt.

Maaliskuun alkua (pinnahenkisesti)

Kuun alussa on tietysti tarkistettava kuukausipinnapuutteet. Eipä niitä ole tullut kerättyä vielä montaa vuotta, joten helppojakin pitäisi löytyä. Hankalalta kuitenkin näyttää. Helpoimmasta päästä ovat taviokuurna, peukaloinen, punakylkirastas, järripeippo, hemppo, pilkkasiipi ja mustalintu. Ainoastaan peukaloinen on bongattavissa läheltä. Punakylkirastas on ainut, josta on mahdollisuus saada kuukausiässä. Onkin näköjään tasaluku 50 katkolla kuukausiässissä. Taitavatpa jäädä uudet kuukausipinnat loppukuun ensimmäisten muuttajien varaan.

Mittari nousee kihisten aamun -19C:stä auringonpaisteessa. Pyörällä Kemiran altaille aamuhapelle ruokahalua kasvattamaan. Peukaloinen puikkelehtii altaan ylittävän sillan rakenteissa edelleen pirteänä. Jotain ötökkää siellä on tarjolla reilummasti, sillä koskikaratkin napsivat niitä ilmasta toisinaan. Kuukausipinna.

Peukaloisen kanssa petti muisti tammikisassa. Näin peukaloisen altaalla 10.11.2008. Tuon jälkeen paikalla kävi useampi henkilö ja joulukuussa itsekin kuukausipinnan toivossa, mutta uusia havaintoja ei tullut. Sitten tammikuun 9. Hervan Tuomaksen altaalta löytämän tavin bongauksen jälkeen käveltiin Järvelän Pekan kanssa paikalta poispäin. Kuului outoa lurinaa. Matkin ääntä puhelimeen Rannikon Karille, jonka kanssa juteltiin tavin bongauksesta. Hän ehdotti kulorastasta ja sitten en muista ehdottiko myös peukaloista. Yritettiin saada lintua näkyviin, mutta eipä sitä löytynyt eikä ääntäkään enää kuulunut.

Tuohimaan Heikki ehdotti puhelimessa myös kulorastasta ja peukaloista. Peukaloinen rajattiin osin pois, koska ääni kuului ylhäältä päin ja arveltiin peukaloisen viihtyvän alempana. Todennäköisimmäksi lajiksi jäi äänivikainen töyhtötiainen. Todettiin kuitenkin, että kyllähän se Kemiran allas ja kanava ovat ihan loistobiotooppi talvehtimista yrittävälle peukaloiselle. Sanoinkin Heikille, että pitää käydä soittamassa altaalla atrappia josko siellä ihan oikeasti onkin peukaloinen. Muisti petti. En muistanutkaan käydä siellä atrapin kanssa tammikuussa. Kyllä sitten hieman sapetti, kun raahelainen Juha Lehto oli kirjannut havainnon peukaloisesta altaalta Tiiraan 4.2.2009. Sen jälkeen peukku kyllä on ollut siellä koreasti näkyvillä ja jopa laulanutkin. Toisaalta eipä lajia olisi ehkä viitsinyt tammikisassa pimittää, joten siltä osin +/-0 muistin osalta.

Kemiran putkenpäässä Oulujoessa haapananaaras kellui edelleen

vakiopaikallaan venelaiturista alaspäin. Naaras isokoskelo on uutena paikalla. Paikalla pitkään viihtynyttä tavia ei löydy monista selailuista huolimatta. Sinisorsia lasken yksitellen 766. Ehkä tavi jäi katveeseen, vaikka yritinkin selata sorsamassaa eri suunnista.

Patosillan luona sinisorsia on 109 ja myöskin siellä naaras isokoskelo. Tavi ei ole täälläkään. Tilhi hörppii jään reunalla vettä ja antaa kahlaajamaisen vaikutelman. Pysäyttää sydämen täydeksi neljäksi sekunniksi. Karjasillan ruokintapaikalla on 115 pullasorsaa. Hartaanselältä niitä löytyy 4, joten Oulun pullasorsamäärä on melko tarkkaan tonni (766 + 109 + 115 + 4 = 994). Tässä jäätilanteessa Syväsatamasta ei löydy ehkä yhtään, korkeintaan muutama yksilö. Tuiran ja Laanilan välisessä sula-alueessa voi muutama yksilö olla. Eipä voisi määrä tarkemmin tonni olla!

Hartaanselän joutsennuorukainen ruokailee siellä edelleen rauhallisesti. Samoin kolme vakiotelkkää.

50km:n MM-hiihdon jälkeen käydään vielä Eetun kanssa seuraamassa Timosen Samin ja Tynjälän Matin tilhirengastusta Kontinkankaalla. Reilu 30 lintua siellä vielä pyörii ja suurehko osa niistä saa renkaan jalkaansa. Varpushaukka päivystää paikalla tiiviisti ja istahtaa välillä röyhkeästi pyyntikatiskan päälle. Eetu 4v nappaa käsipinnan tilhestä.