Kertomus PPLY:n kevätrallista 2012

26-27.5. La-Su Kevätralli

Aivan nuotin vierestä-joukossa kilvoittelivat Pekka Järvelä, Ilpo Kojola, Ilkka Ruuska sekä Pekka Ruuska. Ajoneuvona oli Pekan Land Rover, joka palveli täysin moitteettomasti, vaikka ehkä meistä muista ei voi ihan samaa sanoa. 

Sää rallin aikaan oli puolipilivistä ja kirkasta taivasta, lämpö +4 C…+21 C, lauantaina tuuli kovaakin, sunnuntaina ei juurikaan.

Aloitimme Munahiedasta, jossa olikin reilusti lintuja, räyskä, punakuiri, tundrakurmitsa sekä sirrilajit niistä rallimielessä tärkeimpinä. Vedenkorkeus oli miinuslukemissa, mikä merkitsi puolikuivaa lahtea. Kardaani-Karin kopla sekä Kohtuuden ystävät olivat samassa paikassa ja sopivasti ristiin missasimme muutamia lajeja. Tästähän oli varsin hauskaa kuittailla jälkikäteen rallin purussa.  Säikänlahdessakin kävimme kaikki lähes käsi kädessä, siellä me olisimme voineet merkata merikotkan äänestä, mikä on varsin poikkeuksellista. Jätimme silti halin väliin, laji tietysti hoitui monesta muusta paikasta myöhemmin.

Jatkoimme Varttiin, jossa ollessamme saimme viestin pyggestä. Emme kuitenkaan nähneet missään viestittäjien autoa emmekä mitään niittysuohaukkaa, joten meille jäi tosi hämäräksi missä varsinaisesti on Vartti-niminen paikka. Aika vähän lajeja, mutta varsin arvokkaita, eli ainakin peltosirkun ja sinisuon Vartin kierrokselta merkkasimme.  Alhonmäkeen menimme kylän kautta, koko ajan pientä uutta löytäen. Perillä hiekkakuopilla kaksikaan komppauskierrosta ei tuottaneet kangaskiurupistettä, mutta kanahaukan, selkälokin, hempon ja pikkutyllin saimme. Kova tuuli vaikeutti iltapäivällä äänipisteiden saantia, ehkä kangaskiuru kaatui meiltä siihen. Vaikeaahan oli ollut muillakin, sillä vain neljä etsijäporukkaa lajin löysi.

Sannanlahdesta piti löytyä mandariinisorsa, mutta emme huomanneet sitä millään. Näimme kuitenkin muuttavan nuolihaukan, kaukaisen sääksen ja vielä puuttuneet sorsat, joista arvokkain oli heinätavi. Autolle palatessa kuulimme järripeipon, joka jäi meidän ainoaksi. Matkalta Säärenperään alkoi jo löytyä varpuslintuja, tiltaltti ja mupäke niistä parhaina. Mustapääkerttuja havaitsimme aluksi enemmän kuin lehtokerttuja, loppusaldo taisi tosin olla noin 4- 5 lehtokertun hyväksi. Puutteissa oli silti edelleen kaikki rastaslajit, mikä oli melko outoa. Punakylkirastaan saimme jopa lähes täysin kierrettyä iltalaulannan alkuun saakka. Näinpä Suomen neljänneksi yleisin lintulaji tuli meidän listoille vasta yli kymmenen maastotunnin jälkeen.

Kivikasan pelloille tullessa piippari ilmoitti taas niittysuohaukasta, ja jokseenkin samalla hetkellä kuljettajamme sai saman linnun näköpiiriinsä. Muuta hauskaa Kivikasalta oli kanukkihanhi, joka on joskus ollut meille ässäkin kevätrallissa. Sääressä ei sattunut suuria, mutta jatkaessamme Karinkannan peltoaukeita tutkien edellämme ajanut koti-isäin ja muiden joukko pelästytti lentoon peltopyyn. Taas saimme tahatonta apua kilpakumppaneilta, mikä kovasti lämmitti, usein hyvin vaikeasti hoituvan pinnalajin lisäksi.

Varessäikässä näimme uusina asioina ralliretkellemme vp-hanhia ja kaukaista melanita-muuttoa. Yli viiden kilometrin päässä merellä edennyt valtava parvi näytti mustalinnulita, mutta emme rohjenneet lajia niin kaukaa merkata. Mustalintu jäi lopuksi meidän ainoaksi peruslajilista I:n puutteeksi, iso häpeä se silti on.

Raahesta katsoimme Pattijokisuun, Vartinrannan, Maivaperän ja Aittalahden. Pattijokisuussa jänkäsirriäinen karkasi meiltä heinikkoon, muuten pinnoja tuli melko tasaisesti. Aittalahden yllätys oli nokikanojen niukkuus, meni kauan, että edes yhden löysimme. Aivan nuottien vastainen punasotka kuitenkin piristi tunnelmaa taas kunnolla.

Vanha suosikkialueemme Pyhäjoki jäi nyt nopeasti selatuksi, sillä olimme päättäneet lähteä jo aamuyhden aikoihin ajamaan kohti Pyhäntää. Suopöllön, joka edellisvuonna jäi haaveeksi, saimme nyt Teerelästä ja sponden satakielen Penkkatieltä.  Raahen kaatopaikalla näimme Ihanat miehet Nissanilla ja iloitsimme heistä, sillä muuta onnea ei meille nyt siellä suotu.

Pyhäntämatkan ensimmäiselle välietapille Vihannin Rantasenjärvelle olimme nuotittaneet uivelon ja jonkin muun peruslajin, mutta saapuessamme paikka tuntui hetken täysin tyhjältä. Oikeastaan näimme pelkkiä lokkeja. Pian alkoi kuitenkin kuulua kiivas huittailu ja iloinen sianporsaan korahtelu, kun luhtakana ja luhtahuitti ilmoittivat itsestään. Kaksi vaikeaa yölaulajaa kilahti hetkessä paikasta, jossa emme olleet koskaan käyneet ja olimme jopa vähällä jättää sen väliin. Meni siis taas aivan nuotin vierestä, mikä antoikin joukkueellemme nimen. Samaa odottamattomien lajien löytämistä meillä oli suuri osa rallista, mikä tietenkin on linturallissa erinomaisen hauskaa. 

Seuraava nuotista poikkeama sattui Piippolan Kortteisella, jossa pysähdyimme metsätielle rautiaista yrittämään. Kuulimme punarintoja, mutta yhtäkkiä helmipöllö rykäisi lyhyesti läheltä. Vain kaksi meistä tajusi äänen ja tuskaisena odotimme uutta puputusta. Se tulikin pian, tosin hiukan kauempaa, mutta riitti siihen, että lajista ei enää jäänyt epäilystä. Niukkana pöllövuonna tämä tapaus tuntui huimalta voitolta, rallin purussa selvisi, että sentään yksi muu joukkue oli helmarin napannut.

Pyhännän Itämäki oli tällä retkellä valtava elämys sekä huima pinnapajatso. Heti pysähdyttyämme(klo 03:30) olimme keskellä hirmuista pikkulintujen kilpalaulantaa. Hippiäiset, peukaloiset, rautiaiset, hömötiainen ja muut soivat täysillä ja palokärki rummutteli niille komeasti tahtia aivan lähietäisyydeltä. Oli vaikeaa erottaa arvolajien ääniä peukaloisten seasta, mutta pian löysimme idulin, väistimme varpushaukkaa (uusi pinna) ja kuulimme isokäpylinnun soitimen. Kun yksi meistä erotti vielä tilhenkin pikkusiepon ja muiden lajien laulun seasta, asiaa oli vaikea ensin uskoa. Kohta kuitenkin tilhi kilisi ihan yksinään ja lähellä eikä mitään jupisemista jäänyt. Päätavoitteemme oli silti löytää sinipyrstö. Se kuuluikin moneen kertaan, mutta ankara peukaloiskonsertti vaikeutti lyhyen piippaisun erottamista taustasta. Lopulta kävelimme hiukan alemmas pois konsertin keskipisteestä, silloin sinipyrstön ääni oli helppo havaita kaikkien. Tarsiger lauloi nyt aika tarkoin samassa puussa kuin pari kesää aiemmin.

Palatessamme Ouluun pysähdyimme vain kuittaamassa Kansannevalta kapustan ja pikkukuovin, joista tosin oli jo aiempia äänihavaintoja, eli edes tämä kohta osui lähes nuotilleen. Joukkue nukkui kahta Pekkaa lukuun ottamatta melkoisen tovin nelostietä kotiinpäin edetessämme. Patelan venerannassa näimme taas tiukat kilpakumppanit Kohtuuden ystävät. Valitettavasti pitkien aamu-uniemme kuluessa melanita-muutto oli mennyt. Se merkitsi mustalinnun ja allin menettämistä. Oulussa meni silti muuten hauskasti: Oritkarista saimme pensaskertun, Heinäpään tekomäeltä tiklin sekä taas aivan nuotin vierestä pikkutikan. Nämä söpöt linnut myös näimme, raillilajeina kumpikin löytö on arvokkaimmasta päästä.

Aikaa tuntui olevan vielä, sillä olimme noudattaneet aikatauluamme tiukasti.  Kivinimen tornista löytyi nuotitetun härkälinnun sijaan yksinäinen uivelonaaras ja lapasotkapari, jotka molemmat olivat tänä vuonna kovia lajeja. Vietimme lopputunnin Virkkulassa, mutta mitään takavuosina koettua hirmuista Virkkulan petoaaltoa ei nyt meille osunutkaan. Viimeinen tunti meni nollille, ihan toisin kuin usein muulloin.

Kaikkiaan vuoden 2012 PPLY-kevätralli oli yksi hauskimmista, joissa olen ollut mukana. Suuria rareja ei tullut vastaan, mutta koko ajan syntyi tulosta, ja nuottien pettäessä korvaava tai odotettua parempi pinna hoitui lähes joka paikasta. Sääkin oli miellyttävä retkeilyyn, eikä suunnitelmia tarvinnut muokata koko ajan uusiksi. Yölaulajia tai pöllöjä emme odottaneet ollenkaan, mutta löysimme niitäkin kohtalaisesti ja tietysti ihan oudoilta mestoilta, kuten esimerkiksi Vihannista tai Piippolasta. Meidän luhtakana saattoi olla jopa uusi laji Vihannin kunnalle. 

Pinnoissa tulos oli tämän perusjoukkueen uusi ennätys, silti muutama pinna lisää olisi vaadittu ennätyssijoitukseen. Keikuimme purun edetessä pitkään monen ammattilaisporukan edellä, mutta lopussa muilta löytyi sittenkin rarilajeja hiukan enemmän. Tärkeintähän tässä lajissa on silti olla kaikessa mukana ja kerätä hienoja luontoelämyksiä keväisessä yössä ja aamussa. Ne odotukset meillä täyttyivät reilusti ja uskonpa samaa taas koetun muuallakin.

Ikuisesti jatkukoon PPLY:n perinteinen kevätralli!

Hanhiretkellä

Lauantaina 28. huhtikuuta 4 reipasta pyöräilijää starttasi Torinrannasta kohti Liminkaa klo 2:40. Ensimmäinen parempi havainto tehtiin jo Äimärautiolla, kun suopöllö kaartoi ylitsemme. Saavuimme suunnitellusti 4:20 Temmesjoelle, jossa poikkeuksellisen komeat tulvat yllättivät. Vesi oli paikoin noussut Penkkatielle asti. Tässä vaiheessa arvasimme Temmesjoen pitkospuilla olevan reippaasti vettä. Lopulta seurueestamme vain karaistunein tohti ottaa housut pois ja saappaat olalle kahlatakseen metrisessä jääkylmässä vedessä pahimman paikan yli päästäkseen tornille asti, muiden pitäessä sillä aikaa taukoa. Kaulushaikara huuteli ruovikosta, sepelrastas lauloi rantapajussa ja lintuja oli muutenkin kohtuullsien mukavasti, mutta odotettua hanhien aamulentoa pelloille ei juuri ollut. Hanhet näyttivät lähtevän lahdelta suoraan muutolle kohti koillista ja suurin osa oli ilmeisesti jo lähtenyt ennen kuin pääsin tornille, suunnitellusta puoli tuntia myöhässä kahlausprojektin vuoksi. Temmesjokivarren pellot olivat muuttuneet järviksi ja linnustokin oli sen mukaista. Emmepä olleet ennen nähneet pelloilla moista määrää uiveloita, telkkiä ja tukkasotkia sekä mustalintujakin 2 paria. Matkalla Virkkulaan Limingan keskustassa kuhertelevat turkinkyyhkyt löytyivät helposti suorimmalta reitiltä poikkeamatta. Virkkulassa summasimme sorsat 4340p, joista parhaina punasotka ja 2 pikkujoutsenta. Matka jatkui edelleen Tyrnävän Partaalle, Leppiojalle, Murron peltoalueelle ja Jokisillalle. Tyrnävän pelloilla hanhia olikin yllättävän mukavasti, vaikka monet aamupäivällä siellä päin autoilleet valittelivat niiden olevan kateissa. Yhteensä 2316 metsä-, 1346 lyhytnokka-, 8 tundra-, 214 meri- ja 1 kanadanhanhi havaittiin koko retkellä. Laulujoutsenia 668, kurkia 536 ja petolintuja 25 yksilöä. Muita mukavia haviantoja olivat peltopyypariskunta Jokisillalla ja laulava hemppo Virkkulassa. Juuri kun olimme jo lähdössä Jokisillalta takaisin kohti Oulua, hoksasin laajan tulvan pellolla Moilasentien päässä Peräpartaan kohdalla. Muut retkeläiset eivät enää jaksaneet lähteä tätä sorsamassaa laskemaan, vaikka se olikin retken paras tai ainakin erikoisin lintupaikka. Sorsia oli yhteensä 4470, joukossa mm 580 jouhisorsaa ja harmaasorsa. Punaisella kaularenkaalla C3 varustettu metsähanhi löytyi myös. Lopulta paluumaltkalla laskin vielä Rommakonselällä yöpyvät linnut ja viimeisenä, päivän 97. lajina bongasin pulun Tuirasta Alakanavan silla alta. Kaikenkakkiaan siis varsin onnistunut retki. Toivottavasti ensi vuonna lähtijöitä on taas enemmän, kuten on ollut parina edellisenä vuotena.

serkut sotasilla

Serkut sotasilla .

Se tuli yllättäen ja odottamatta.

Ensiksi huomasin sen ikkunani edessä kasvavan korkean pihlaja ylimmillä oksilla. Siellä se tasapainoili kevyessä lumipyryssä. Pakkasta ei ollut haitalle asti. Tammikuun puoliväli oli juuri ohitettu.

Rätsä se oli.

Hieman nuhruisen näköinen ja oikea siipi näytti hieman roikkuvan. Ei se lentoa haitannut. Ainakaan näkyvästi. Sinne korkealle se jäi tarkkailemaan ympäristöä.

Seuraavaksi huomasin sen talomme pihan puolella, linturuokinnallani.

Varovaiselta tuo vaikutti. Nokki vähän sieltä ja täältä . Mantelinmuruja ja jäisiä omenan lohkoja.

Löysi sitten kiven suojast a lisää lumeen hautuneita omenanlohkoja, kaivoi niitä esiin ja jatkoi syömistään.

Hetken kuluttua siihen lennähti paikan kunkku –mustarastas. Siinä tuli rätsälle lähtö. Ei siinä neuvoteltu.

Lähdettävä oli heikomman. Sillä kertaa. Räkätti oli mustarastaan rinnalla vähän kärsineen ja hentoisen näköinen, ja luovutti suosiolla paikan hallinnan.

Päivä kului räkättirastaan tankatessa itseään ja mustarastaan käydessä silloin tällöin paikalla. Räkätti poistui aina nöyrästi alta pois. Tankkaus jatkui kuitenkin tauon jälkeen. Iltapimeään asti.

Nälkä oli ilmeisen kova ja omenat umpijäässä.

Seuraavana aamuna rätsä oli paikalla jo aamun hämärässä. Ennen seitsemää. Nyt oli paikalla tuoreita omenanlohkoja ja ne maistuivat.

Ja jotain tapahtui. Vähitellen räkätin voimat palautuivat. Ja luonto.

Ja eipä aikaakaan, kun voimasuhteet vaihtuivat. Aluksi hypittiin vastakkain . Iltapäivällä ei mustarastaalla ollut enää asiaa entiselle mestalle. Rätsä oli kirjaimellisesti uudesti syntynyt, ja höyhenet pörröllään kuin isäntä pikkupojan rinnalla.

Kooltaanhan linnut ovat suurin piirtein samankokoiset, mutta mustarastas on ilmeisesti nuori, nokka ei ole vielä täysin keltainen, ja rätsä on mahdollisesti aikuinen. Ainakin näyttää itse uskovan niin.

Mietiskelen , voisiko tämä olla sama talvinen räkättirastas, joka on ilmestynyt pihallemme kahtena vuotena aikaisemminkin, mutta nyt tosin jo parin vuoden poissaolon jälkeen.

Käytös on juuri samanlaista kuin aikaisemmin. Lintu istuu kaikessa rauhassa omenapuun oksalla, muutaman metrin päässä ikkunasta, katsellen sisälle ja välittämättä liikkumisestamme sisällä.

Nyt uusi kunkku ei siedä paikalla edes pienempiä ruokavieraitakaan.

Mutta kunkku se on kunkullakin.

Harakan tullessa lähtee kaikki.

Koputuksesta harakka.

Kuka se sitten onkaan paikan kunkku ?

No ei hätä ole tämän näköinen.Kyllä sopu sijaa antaa.

Rakentelin toisen eväänjakopaikan noin viiden metrin päähän ensimmäisestä ja sinne saman tarjoilun.

Eipä aikaakaan kun mustarastas löysi sen ja hyväksyi .

Nyt alkoi lyhyt sovittelukierros rastaiden välillä. Molempien ollessa paikalla kumpikin isännöi omaansa ja jos toinen oli muualla, ruokaili molemmissa paikoissa.

Myöhemmin näkyivät istuvan omenapuussakin aivan samalla oksalla.

Helge Eskelinen

Vesilinturetki

Kauden viimeiselle Kraaselin retkelle lähdin veljeni Arin kanssa 10.12. aamupäivällä Onganrannasta. Veneestä putsattiin sohjot ja kerättiin lukot ja kettingit matkaan, koska retken jälkeen vene oli tarkoitus nostaa ja tuoda kotipihalle talvilevolle. Lumipyryinen ja tuulinen sää ei lupaillut kovin kummoisia lintuelämyksiä, mutta heti alkumatkasta Kraaselin päällä lennellyt merikotka kuitenkin antoi toiveita kelpo linturetkestä. Kraaseliin emme päässeet nousemaan korkealla olleen meriveden vuoksi, joten päädyimme rantautumaan Paskalettoon.
Tästä näkyi 6 pilkkasiipeä, pari mustalintua, alli, telkkä, muutama isokoskelo, parikymmentä joutsenta sekä harmaahylje, joka oli Arska-veljelle peräti elis.
Paskaletosta päätimme suunnata suoraan Kiviniemen satamaan toiveissa löytää kalapuohista lämpimiä kalaherkkuja, erityistoiveena friteerattu norssi. Matkalla tapasimme (kala- harmaa- ja meri-)lokkiparven ympäröimät troolarimiehet (norssin pyytäjät), jotka kehuivat kalaa nousevan hyvin ja tarjosivat meille hinauskyytiä rantaan.
Päätimme kuitenkin melkoisesta aallokosta huolimatta soutaa reippaasti loppuun asti. Rannassa veneen nosto ja pihalle tuonti sujui tuoreen lumen asiosta varsin liukkaasti ja sitä friteerattua norssiakin oli Kalapuohissa lämpimänä lähes rajoittamaton määrä :-)

Taskupinna

 Kuva: Antti Jaako

Se on kätevää, kun tuntee jonkun, joka tekee töitä eliksen suunnalla. Antti (Jaako) tuumaili Pudasjärveltä lyhyen työpäivän päälle matkan jatkamista Taivalkoskelle arotaskua katsomaan. Kysäisi sitten, että lähdemmekö mukaan. Tottahan toki, kimpsut ja kampsut kasaan ja seuraavana aamuna pakkauduttiin kyytiin.

 

 Ensin hurahdettiin Pudasjärvelle.

 Antti lampsi töihin, me Niuniun kanssa aamukävelylle jokivarteen. Ihastelin kovasti Pudasjärveläistä ilmapiiriä - tuikituntemattomalle tallaajalle toivoteltiin leppoisasti huomenia.

 Odotellessa ennätettiin kuvata haarapääskyjä, jotka kisailivat nurmikentän yllä aamupalan haussa.
 Sitten uusi autoon pakkautuminen ja kohti Taivalkoskea.

Taivalkoskella löytyi oikea paikka. Sitten alettiin kyttäillä maastoa kiikarein ja kaukoputkin. Ensin löytyi kivitasku. Sitten löytyi toinen. Sitten miulla osui kiikarin näkökenttään heinikon ja hakekasan välillä pomppiva vaalea, vaalea tasku. "Nyt tais löytyä!" Kaukoputkella tarkistus, siinähän se. Onnittelimme toisiamme eliksestä, eipä tullut hukkareissu. Tasku otti ja katosi kuitenkin. Käytiin kuikuilemassa sinne suuntaan, minne oli lennähtänyt, mutta eipä näkynyt. Siispä takaisin odottelemaan kentän laidalle, josko tuo näyttäytyisi vielä.

Tällä kertaa sitten Antti hoksasi pikkuisen istumasta vanhalla hirsipinolla. Itse scouppasin parit kuvat.

 Kuva: Antti Jaako

Antti taasen pääsi 400 millisellään ottamaan oikein mukavat kuvat (tätä ja aivan alussa ollutta Antin kuvaa rajattu paljon) ison pöllipinon takaa kuikuillen.

 Kotimatkalla ihmeteltiin poroja ja todettiin, ettei noiden kanssa turhan varovainen voi olla. Suojelusenkelit olivat töissä, eikä tielle yllättäen tyhjästä tolvaisseen poron kanssa käynyt onneksi kuinkaan. (Kuvan porot eivät liity tapaukseen.)

 Metsähanhia.

 Pudasjärven kohdilla jahkattiin sään suhteen, pysähdytäänkö vai eikö pysähdytä matkalla suonlaidassa olevalla tornilla. Lopulta päätettiin pysähtyä, että koirakin saisi mieleistään linturetkeilyä, taskubongauksen ajan se kun sai odotella autossa.

 Niuniu on näpsäkkä kiipeilemään torneja ylösalas.

 Sorsaporukkaa suon yllä.

 Joukhaisia.

 Metsähanhia oli aika mukavasti. Joukossa näkyi myös nuoriakin lintuja (vaikkei kuvassa olekaan), eli jokunen perhekuntakin liikkeellä.

Petojakin näkyi jokunen, parikin suohaukkaa sekä nuori muuttohaukka.

 Tämän tornin suunnittelusta on annettava plussaa myös siitä, että lintuharrastajakoiratkin oli otettu hyvin huomioon. ;) Sisääntulonurkka näet oli sen verran avonainen, että porukan pörrötarkkailijan oli helppo kuikuilla ja nuuskutella ympäristön tapahtumia.

 Loppukevennyksenä asianmukaista ilohepulointia eliksen ja muutenkin onnistuneen retken johdosta.

Syysretki Hailuotoon

Jahas, PPLY:n blogissa on hilijaista. Noh, kirjuutellaan nyt sitten jothain, kun kerta pari retkeä on tullut suoritettua. Hailuotoon tuli tehtyä retki elokuun loppupuolella kokoonpanolla allekirjoittanut, Antti Jaako ja Niuniu. Kuvat tässä viestissä omiani.

Keliksi sattui pilvinen vähätihkuinen päivä.  Lautalta ei näkynyt mitään ihmeempiä, mitä nyt pari merimetso leuhkutteli menemään. Aluksi nenät ja kuono päätettiin suunnattiin Pohjoisrannan nokkia ihmettelemään.

 Edellisellä syysreissulla lokkeja täynnä olleessa aidassa olikin nyt lampaita.

 Rannalla päästiin heti tositoimiin.

Kahlaajilla oli meno päällä. Heti löytyi porukka, jossa oli suosirrejä, jokunen pulmussirri ja tyllejä.

 Pulmussirreistä tuli päivän päätähtiä, olivat varsin kuvauksellista porukkaa, kun kuvaajista piittaamatta kipittelivät pitkin rantahietikoita.

 

 Kuovisirrejäkin näkyi useampi.

 Tylli ja kuovisirri.

 Kahlaajasaldoa täydensi vielä punakuiri. Näiden lisäksi yli lensi yksi selkälokki, ja kauempana kisaili muutama nuolihaukka.

 Pohjoisrannalta suunta kaupan kautta Kirkkosalmen tornille, jossa pienelle retkikoiralle tarjoutui tilaisuus vähän levähtää, mutta meillä muilla jatkui kyttäily.

 Harmaasorsia oli oikein mukavasti, 43, vesilintumassojen, päälle 900 vähintään, seassa. Tässä vaiheessa kello oli ennättänyt raksuttaa niin pitkälle, että kurvasimme Potinlahden kautta kotimatkalle.

 Aurinkokin ennätti vielä lauttarannassa pilkistellä pilvien lomasta.

Kaikkia hymyilytti, olihan reissulla tullut kivoja haviksia ja jokunen vuodarikin. Ja vino pino valokuvia molempiin kameroihin.

Linnunpönttöjen nikkarointia

Kevään ja syksyn aikana on nikkaroitu pesäpaikkoja pienemmille ja isommille linnuille pikkuvarpusesta viirupöllöön. Itsetehty pesäpönttö saa myös tekijän suun virneeseen!