maanantai 13. helmikuuta 2012

serkut sotasilla

Serkut sotasilla .

Se tuli yllättäen ja odottamatta.

Ensiksi huomasin sen ikkunani edessä kasvavan korkean pihlaja ylimmillä oksilla. Siellä se tasapainoili kevyessä lumipyryssä. Pakkasta ei ollut haitalle asti. Tammikuun puoliväli oli juuri ohitettu.

Rätsä se oli.

Hieman nuhruisen näköinen ja oikea siipi näytti hieman roikkuvan. Ei se lentoa haitannut. Ainakaan näkyvästi. Sinne korkealle se jäi tarkkailemaan ympäristöä.

Seuraavaksi huomasin sen talomme pihan puolella, linturuokinnallani.

Varovaiselta tuo vaikutti. Nokki vähän sieltä ja täältä . Mantelinmuruja ja jäisiä omenan lohkoja.

Löysi sitten kiven suojast a lisää lumeen hautuneita omenanlohkoja, kaivoi niitä esiin ja jatkoi syömistään.

Hetken kuluttua siihen lennähti paikan kunkku –mustarastas. Siinä tuli rätsälle lähtö. Ei siinä neuvoteltu.

Lähdettävä oli heikomman. Sillä kertaa. Räkätti oli mustarastaan rinnalla vähän kärsineen ja hentoisen näköinen, ja luovutti suosiolla paikan hallinnan.

Päivä kului räkättirastaan tankatessa itseään ja mustarastaan käydessä silloin tällöin paikalla. Räkätti poistui aina nöyrästi alta pois. Tankkaus jatkui kuitenkin tauon jälkeen. Iltapimeään asti.

Nälkä oli ilmeisen kova ja omenat umpijäässä.

Seuraavana aamuna rätsä oli paikalla jo aamun hämärässä. Ennen seitsemää. Nyt oli paikalla tuoreita omenanlohkoja ja ne maistuivat.

Ja jotain tapahtui. Vähitellen räkätin voimat palautuivat. Ja luonto.

Ja eipä aikaakaan, kun voimasuhteet vaihtuivat. Aluksi hypittiin vastakkain . Iltapäivällä ei mustarastaalla ollut enää asiaa entiselle mestalle. Rätsä oli kirjaimellisesti uudesti syntynyt, ja höyhenet pörröllään kuin isäntä pikkupojan rinnalla.

Kooltaanhan linnut ovat suurin piirtein samankokoiset, mutta mustarastas on ilmeisesti nuori, nokka ei ole vielä täysin keltainen, ja rätsä on mahdollisesti aikuinen. Ainakin näyttää itse uskovan niin.

Mietiskelen , voisiko tämä olla sama talvinen räkättirastas, joka on ilmestynyt pihallemme kahtena vuotena aikaisemminkin, mutta nyt tosin jo parin vuoden poissaolon jälkeen.

Käytös on juuri samanlaista kuin aikaisemmin. Lintu istuu kaikessa rauhassa omenapuun oksalla, muutaman metrin päässä ikkunasta, katsellen sisälle ja välittämättä liikkumisestamme sisällä.

Nyt uusi kunkku ei siedä paikalla edes pienempiä ruokavieraitakaan.

Mutta kunkku se on kunkullakin.

Harakan tullessa lähtee kaikki.

Koputuksesta harakka.

Kuka se sitten onkaan paikan kunkku ?

No ei hätä ole tämän näköinen.Kyllä sopu sijaa antaa.

Rakentelin toisen eväänjakopaikan noin viiden metrin päähän ensimmäisestä ja sinne saman tarjoilun.

Eipä aikaakaan kun mustarastas löysi sen ja hyväksyi .

Nyt alkoi lyhyt sovittelukierros rastaiden välillä. Molempien ollessa paikalla kumpikin isännöi omaansa ja jos toinen oli muualla, ruokaili molemmissa paikoissa.

Myöhemmin näkyivät istuvan omenapuussakin aivan samalla oksalla.

Helge Eskelinen