keskiviikko 27. toukokuuta 2009

23-24.5 PPLY-kevätralli ja PIIP-tiimi




23-24.5 PPLY-kevätralli ja PIIP-tiimi

PIIP-tiimiin kuuluivat nyt Pekka Järvelä, Ilpo Kojola, Ilkka Ruuska ja Pekka Ruuska, eli oikeastaan porukka oli kuuluisa Lopun laiskat yhdellä (tietenkin ostetulla) vahvistuksella. Otimme PPLY-rallin taas täysin vakavasti, koska teimme Ilpon kanssa valmistelukeikankin Sääreen. Saimme silloin bongatuksi pikkusiepon ja löysimme Säären tieltä helposti ralleissa hankalia peruslajeja, kuten sirittäjiä, punatulkun, järripeipon, tiltaltteja sekä pohjantikan paristakin paikasta (vaan rallissa ei yhdestäkään). Pinnatavoitteen asetimme korkealle, koska omahyväisesti uskoimme osaavamme enemmän kuin aiemmin olimme ehtineet todistaa.

Rallipläänin teimme kopsaamalla viimevuotisen voittajajoukkueen strategian ja perusidean yhden ruotsalaisen kokin rallikertomuksesta. Pöllönpesiä ei enakkoon tiedusteltu, mutta sen toki tiesimme, että Ilkan neljä vuotta sitten itse tekemässä pöntössä Pyhäjoella pesi nyt ensi kertaa helmipöllö.

Aloitimme Iin Laitakarista, joka kiinnosti, koska noilta seuduilta haaveilimme löytävämme hiiripöllön. Ilpo oli niitä nähnyt ja kuvannut noin viikkoa ennen rallia kolmessa eri paikassa, mutta poishan oli hiipööt kaikonneet eikä yksikään rallijoukkue lajia löytänyt. Laitakarissa muutto oli niukkaa, lopulta klo 11:20 otimme avauslajiksi merikihun. Kaakkurin havaitsimme myös pian, mutta sitten staijaus jäi. Metsän peruslajistoa poimimme hetken, kunnes iltapäivän sateet hätistelivät meitä jatkamaan etelämmäs.

Punasotkan bongasimme Haapajärvestä Haukiputaalta, se oli helppoa, kuten moni muukin bongaus meille tässä rallissa. Kellonkartanolta koukaten tulimme Pateniemen venerantaan. Samaan aikaan Kraaselin saaressa liikkui rallijoukkue, jota säikkyvän lokkiparven seassa ja yläpuolella löi siipiäään muuttohaukka. Peregrinus oli ainoa rallissa havaittu ja lämmittävää oli, että saimme sen pinnaksi kätevästi vanhojen toverien tahattomalla avustuksella. Muuta arvokasta Pateniemestä oli suoraa päittemme yli muuttanut pikkutylli. Ilkan otimme mukaan mustaleppälintupisteestä Toppilasta. Ilkka oli pitkään saanut seurata muiden koplien sitkeää pinnistelyä mulelin perässä, siksi tuntui voitolta kun täysin pimeästä aloittaen huomasimme lajin naarasyksilön noin viidessä minuutissa.

Hietasaaressa olimme jumittua maratonruuhkaan, mutta selvisimme kuitenkin u-käännöksellä reittiä vaihtaen kohtuuajassa eteenpäin. Möljä oli silti hiljainen nyt, haaveiltuja lajeja ei juuri saatu. Uuttukyyhky taas löytyi siististi. Kun nousimme autosta kävelemään metäpolulle lensi uuttukyyhkypari ylitsemme, eli bongaukseen meni vain kaksi minuuttia. Joukkuetta alkoi taas hymyilyttämään, vaikka uhkaavat vesisateet oli jo hiukan ehtineet mieliä kaivertaa. Aika hyvin sateet saimme kuitenkin väistettyä koko rallin ajan.

Rantakurvin tornilla ei ollutkaan paikan peruslajeja eli ristisorsaa, räyskää tai edes aina sieltä näkyvää pikkutiiraa. Kaikki nuo lajit toivat meille tuskaa pitkään, mutta lopulta hoituivat. Oritkarista löysimme usein hankalan lajin keltaväiskin ja mustapyrstökuirin. Yllätyskuirin ansiosta saatoimme ajaa usein niin tylsän Virkkulan ohi, mikä nopeutti etenemistämme. Iltapäivällä Oulun Kiviniemessä kuuntelimme satakielen pätkittäistä laulunaloittelua. Emme silti poimineet lajia rallipinnaksi, koska pätkälaulu jätti matkimisen mahdolliseksi eikä satakieltä kovin helposti näkemään pääse. Muut joukkuueet olivat myöhemmin kuulleet samassa paikassa satakielen täysin uskottavasti. Varmaan juuri loppumassa olleen sateen vuoksi Kiviniemen pensaskerttukin oli hiljaa meidän siellä käydessä.

Vihiluodossa selasimme rantoja sinnillä ja lopulta kovasta vastavalosta pystyi erottamaan heinätavikoiraan pään kuviot. Laji oli tänä vuonna vaikea monille ja meillekin tämä oli reissun ainoa havainto tästä söpöstä pikkusorsasta. Teppolassa näimme ensi kertaa suopöllön ja kuulimme kai ainoan lehtokerttumme, mutta peltopyitä ei sielläkään erottunut missään. Papinkarissa näimme taas pahassa valossa muutaman uivelon ja kuulimme käpytikan. Jatkoimme Leton tietä, josta tuli hienolta tuntunut peltosirkku, se soi ja näkyi kauniisti puun oksalla. Sannanlahdessa käkätti kovaa pikkukuovi, joka jopa osasi vaieta juuri ennen toisen joukkueen sinne saapumista.

Pohjustuksiemme mukaan haimme Varjakan tieltä kanadanhanhea pitkään, mutta tuloksetta. Merihanhia tuijotellessa (klo 21:15) meistä tarkkakorvaisin kuitenkin ilmoitti ruisrääkän olevan äänessä. Lajista tuli varsinainen kuulotesti, sillä kaksi PIIP-läistä kuuli rääkän jokseenkin vaikeuksitta ja yksi tarkkaan keskittymällä. Itse kuulin äänen vain osin, ehkä noin yhden viidestä rykäisyistä. Rääkkä oli tosi kaukana, mahdollisesti jopa lähimetsien takaisilla rantaniityillä saakka. Upealta tämä löytö tuntui ja purussa se osoittautui oikein ässälajiksi. Tänä vuonna ei mitään salarääkkiä ollutkaan ennen rallia alueen eteläosista löydetty, kuten joskus takavuosina.

Lumijoelta tuli myös rallin ehkä muistettavin kokemus, täysin sponde lapinpöllö. Tikkoja etsiessä metsätiellä ihmettelimme meille outoa hätäilyääntä, jonkin rastaan (mustarastas ?) kovaa tikutusta, kun huomasimme syvemmällä metsässä liikkuvan jotain isoa ja harmaanruskehtavaa. Kolme herraa ryntäsi heti täysillä kanervikkoon ja kohta karjuttiin kovaa eri tahoilta: nyt nousee - peto se on - se on lapinpöllö ! Joukkue tuuletti todella kovaa, ainoa särö asiassa oli, että autoa pysäköinyt kuljettajamme ei ehtinyt havaintoon mukaan. Mutta Pekka toipui pikkutappiosta hetkessä ja uusia kovia elämyksiä tuli kaikille pian lisää, oikeastaan varsinainen elämysten yö.

Säärestä löysimme isosirrit, kuten melkein kaikki muutkin. Alhonmäessä huomasimme lintujen jo hiljentyneen ja hämärän uhkaavan näkyvyyttä, ajoimme siis Parhalahteen. Useiden suopöllöjen tarkistelun jälkeen sykäytti taas kunnolla, kun iso ja aina niin komea huuhkaja esiintyi lennossa lähes Ilkan mummolan pihassa. Lämmitti mieltä havaita sekin, että helmipöllön pesintä sujui meidän pöntössämme edelleen hyvin. Rääkkiä tai sirkkeleitä emme juuri etsineet, koska yhden olimme jo löytäneet eikä lisälöytöihin oikein uskottu. Hiivimme Heinikarinlammelle, jossa pulppailikin luhtahuitti ja lammen toisessa joku kumma porukka taputteli raivokkaasti käsiään (tiedän kyllä miksi). Huitti oli kiva, mutta Hietakarinlahdella jo hypimme ilosta, kun luhtakanan kiivas röhkintä kajahteli korvissamme. Eikä käsiä tarvinnut paukutella kertaakaan.

Aamun valjetessa tutkimme Hanhikiveä, kohtalaisin pikkulintu-tuloksin, mutta ilman tuskaisesti kaivattuja tikkalajeja. Niemen kärjessä viihdyimme lyhyesti, katselimme vielä nukkuvia kuikkia ja räyskäkin liipotti sivuitse. Meidän mielessämme ei edes käväissyt tarkistaa Hanhikiveen muinoin ripustamaamme ison pöllön pönttöä (vaikka todellakin nyt olisi kannattanut niin tehdä). Aamustaiji Tankokarissa oli ollut suunnitelmissa, mutta torni oli jo nuorisoa täynnä. Emme jaksa yleensäkään kuiskutella ja jupista muiden joukkueiden häiriönä, joten yritimme keksiä jotain muuta. Lähdimme katselemaan Raahen rantoja, siellä pinnamäärämme alkoikin jo punakuirin ja härkälinnun jälkeen kovasti uhkailla tavoitettamme. Rallien aina raskas aamupäivä meni nyt helposti, kun pinnahimo sai meidät yrittämään kovaa aivan loppuun saakka. Päättöpaikaksi otimme Hirvinevan, koska siellä piti olla aika varmoja pinnalajeja. Sääksi oli niistä ensimmäinen, sen ansiosta riemuitsimme 140-pinnan tavoitteen täyttymistä. Varapinnoja (laskuvirhen varalta) teki silti mieli, joten tungimme voimalla itsemme perin huteraan lintutorniin. Kanahaukka näkyikin heti, vaikka joku ulkopuolinen väitti kirkkain silmin lajia aivan muuksi. Emme häkeltyneet tästä lainkaan. Vartti ennen loppua kaksi palokärkeä lensi juhlakulkueena tornin ohi ja viimeinen kaunis eli 143. piste kilahti. Laskuvirhe meilläkin taas oli, mutta tällä kertaa virheenä oli yhden helpon lajin unohtuminen kirjoitetusta listasta (kruksilistassa se kyllä oli).

Purkutilaisuus oli taas hauska, melkein ratkiriemukas, läppää ja hehkutteluakin irtosi rallitiimeistä runsaanlaisesti, mutta lisääkin saa kyllä aina esittää. Oma sijoituksemme oli odotettua parempi, voitimme nyt ns. vertaisryhmämme selvästi ja taakse jäi kaksi tai oikeastaan kolmekin sellaista joukkoa, joilla on meriittinä aikaisempi PPLY-rallin voitto. Vain yhdellä noista porukoista oli asiaan kunnon selitys, eli Kraaselin saaressa (työn vuoksi) pysyttely. Tulos oli siis pikkuisen yli odotustemme, noin 90 % kolmen kärkijoukkueen saavutuksen keskiarvosta. Se kai kertoo rehellisesti eron osaamisessa lähes koko maastokauden ulkoilevien todellisten alan miesten ja innokkaiden viikonloppuharrastajien välillä.

PPLY-rallia sanottiin purussa Suomen makeimmaksi linturalliksi. Olen ihan samaa mieltä, eli kuten muuan raahelainen lintumies joskus sanoi, tälläistä ei voi kokea missään muualla.

Teksti: Pekka Ruuska

Kuvat: Ilpo Kojola (helmipöllö, sääksi), Pekka Järvelä (rantakurvi), Ilkka Ruuska (helmipöllö)

torstai 14. toukokuuta 2009

Kraaselin korkkaus


Keskiviikko tuntui juuri oikealta päivältä lähteä testaamaan miltä tuntuu käydä soutamalla Patelan venesatamasta Kraaselissa. Eihän se tuntunut missään. Tällaisessa nuoressa ja urheiluhenkisessä kropassa. Paluumatka vaikutti tosin hieman pidemmältä. Pakko mitata sekä meno- että paluumatkan sekä Tiiran että Oulun kaupungin karttapalvelulla. Sama tulos mittasi kummin päin tahansa, vähän rapiat kaksi kilometriä. Ehkä paluumatkalla sittenkin pieni pisara maitohappoa jossain jäsenessä oli kun se niin pitkältä tuntui.

Yksi Kraaselin parhaista puolista on se, että se on saari. Yleensä siellä saa retkeillä kaikessa rauhassa. Paitsi silloin kun siellä on mulleja maisemanhoitotyössä. Tai sorsastuksen aikaan. Tai talvella kun sinne pääsee jäitä pitkin kuka tahansa makkaran paistoon.

Itärannalla eli Oulun puoleisella sivulla oli vielä reilut jäät. Kahlaajia löytyi silti jo kohtuullisesti eteläkärjestä ja länsirannalta. Runsaimpana lirot, mustaviklot ja suokukot. Niidenkin määrät suht vaatimattomia, 98, 73 ja 54. Sirririntamalla ei vielä oikein ollut elämää. Vain yksi lapinsirri ja 26 suosirriä. Vesiäismäärät todella vaatimattomia. Yhteensä ehkä pari-kolme sataa. Ristisorsat katsoin erikseen: 12.

Räyskäpari oli jo reviirillään. Lisäksi siellä huuteli ainakin yksi. Merikihut eivät olleet vielä paikalla. Kaksi tummaa paineli länsirannalla pohjoiseen. Vauhti oli kuitenkin sen verran kova ja havaintoja vain yksi, joten tuskin olivat paikallisia. Pedot vaisuja, vain yksi paikallinen ruskosuohaukkakoiras. Merihanhista osa pesillään.

Vuodarilistalle kumahti punakuiri (a11p + 1p), karikukko (2p) ja merikihu (2N). Lievä pettymys. Kraaseliin sentään tipahtelee toisinaan kahlaajia ihan mukavasti. Vedenkorkeus, hieman miinuksella, oli ihan ok. Pienellä plussallakin siellä jotain on ja näkyy, mutta ei enää kymmenien senttien plussalla.

Joka tapauksessa: Kraaseli on korkattu tällekin keväälle.

Tornien Taisto Kell'on lintutornissa

Viikon kestäneen poikkeuksellisen aktiivisen ja hermoparoille käyneen sääennustusten seurannan jälkeen The Tornien Taisto –aamu valkeni vihdoin melko aurinkoisena mutta kalseahkona. Herätys tapahtui Jounilla ja minulla vasta klo 0415, sillä sijaitseehan torni kotipihamme perällä, eikä siirtymisiin siten tarvinnut varata aikaa. Joukkueen muut jäsenet Jari Heikkinen ja Petri Lampila saapuivat pelipaikalle sopivasti ennen klo 05. Virallisia lajimäärätavoitteita emme olleet asettaneet, mutta tokihan viikkoa normaalia myöhempi taiston ajankohta oli nostatellut toivonkipinöitä v. 2008 tulosta (93) suuremmasta lajimäärästä.

Ensimmäinen tunti oli lähinnä peruslajien hankintaa, mutta joukkoon mahtui myös tärkeät kisalajit, kuten pohjansirkku, lapinsirkku, punatulkku, pikkuloxia sekä hyvä joukko kahlureita (mm. pikkutylli: noin 5. havainto pihalta). Koska tornimme sijaitsee pellolla, 300 metrin päässä (ei näkyvissä olevasta) merenrannasta, sen peruslajilista poikkeaa ”hiukan” normaalista lintutornista. Varmoihin lajeihin kuuluvat mm. pihapiirissä pesivät kottaraiset, pikkuvarpuset, pensastaskut, kivitaskut ja fasaanit. Kuriositeettina mainittakoon, että varpunen pitää kaivaa pikkuvarpusmassasta eikä päinvastoin. Aloitustunnin jälkeen saldo oli jo mukavat 57 lajia.

Hyvä meininki jatkui edelleen klo 06 jälkeen. Tunnin aloitti tornin ja koko Haukiputaan mittakaavassa mukava pikkurari, turkinkyyhky, joka lensi ihan tornin vierestä laskeutuen naapurin talon eteen langalle. Tunnelmassa ei ollut valittamista tähänkään saakka, mutta turkinpulu sai joukkueeseen kuitenkin kummasti lisäsäpinää ja innostusta aikaan. Etelään lentänyt mustavaris ja paikallisena tornin ympärillä pyörinyt suopöllö olivat niin ikään kivoja pinnoja. Mainittavan arvoista oli myös 5 ristisorsan muuttoparvi (NE), jonka Petri ansiokkaasti plokkasi kaukaa pohjoistaivaalta. Kahden tunnin jälkeen lajimäärä oli 78 lajia.

Seuraava tunti alkoi mojovalla hanhiparvella, joka piti sisällään 6 metsuria ja 2 lyhytnokkaa. Päivän aikana näkyi vähän yllättäenkin vielä 2 metsuriparvea, joista toinen puhdas a 43 parvi. Välin klo 07-08 muista paremmista lajeista maininnan arvoisia olivat suosirri 1 m ja mustalintu a 30 m.

Yksi taiston mieleenpainuvimmista hetkistä koettiin välillä 08-09, kun tasan klo 8.34 tornin ylitse pyyhki 3 harmaasorsaa; kaksi koirasta ja yksi naaras. Laji oli samalla myös uusi pihapinna, nro 189! Erityisen mieleenpainuva strepera oli Jounin näkökulmasta, koska hän oli havaintohetkellä komppaamassa Kartanon peltojen tulvaojasta tavia ja haapanaa. No, ei komppaus ihan hukkaan mennyt; haapana saatiin ja miehelle pieni hiki pintaan siinä samalla ;-) Vahingonilohan ei luonnollisesti kuulu lintuharrastukseen, joten tunnelma oli tornissa syvän murtunut, kun henkilökohtaisen pihapinnan menettänyt Jouni palasi torniin... Tuolta traagiselta tunnilta tuli lisäksi lajeihin ainakin merilokki ja räyskä. Klo 09 jälkeen lajimäärä oli jo 90, ja alkoi vahvasti vaikuttaa siltä, että viime vuotinen tulos tulisi ylittymään.

Kello 09-10 välillä keli alkoi uhkaavasti harmaantua ja muutama vesipiskokin saatiin. Lajilista täydentyi kuitenkin vielä kohtuullisesti, sillä listalle saatiin merikotka, tylli, lapintiira, peltosirkku, tilhi ja viimeisenä klo 9.55 merimetso, josta alkoikin piiiitkä lopputaisto. Paljon pitempi kuin arvasimmekaan, sillä seuraava laji, varpushaukka, saatiin vasta klo 12.31. Varpushaukka jäi myös viimeiseksi lajiksemme lajimäärän ollessa 98.

Summa summarum: hieno taisto taas kerran. Sää ei ollut huippulintupäiväksi optimaalinen, mutta myöhäinen ajankohta pelasti paljon. Jälkipuhetta aiheutti (Jounin harmaasorsanuijauksen ohella) päiväpetojen niukkuus. Petoja saimme vain säälittävät 4 lajia, kun ihan normipäivänäkin sen suuremmin staijaamatta pihalta näkee yleensä 5-6 lajia tähän aikaan toukokuuta. Puutelistalle jäi myös niinkin harvinainen vesiäinen kuin tavi. Sen puuttuminen listalta aiheutti ensi alkuun vain pientä leikin laskua, kunnes huumori välillä lähes loppui eikä lajin nimeä mainittu edes ääneen. Lopussa tavi-puute oli oikeastaan yksinomaan hervoton juttu. Laji muuten kyllä nähtiin tornista kolmeen otteeseen, aina eri henkilön toimesta ja vain yksin. Pihan päivän pinnoihin se siis kuitenkin päätyi, samoin kuin loppugrillailujen lomassa havaittu nuolihaukka (2 kiert). Entinen päivänpinnaennätys oli 96 lajia, joka myös jäi nyt historiaan uuden 100 lajin päivätuloksen myötä. Kiitokset vielä koko joukkueelle ja muulle kannustusjoukolle perin onnistuneesta taistosta. PPLY:n alueen hieno menestys kisassa ja oman joukkueen 8. sija lämmittävät mieltä vielä pitkään.

tiistai 12. toukokuuta 2009


Heippa !

Keväinen tervehdys koko kiikarikansalle ja erityisesti pöntöille . Sorry, tarkoitin tietysti pönttöjä rakentaville. Meillä rastailla on taas kerran ollut se sama , iänikuinen ongelma minne sijoittaa kämppä , kun se kuitenkin pitää jonnekin virittää. . Tässä vuosien varrella on joku paikallisen yliopiston porukka ”synkooppi ” tai jotain sinnepäin viritellyt pöntön näköisiä rakennelmia lähiympäristöön. Kuitenkin tärkein kohde –rastaat , on kyllä jätetty täysin systeemien ulkopuolelle. No ei se mitään. Omaakin päätä saa ja pitää käyttää jos tarvitaan . Koska pönttö , josta nyt puhun, sattui sijaitsemaan kohtalaisen sopivalla paikalla otin sen lähempään tarkasteluun. Ulko-ovi oli kuitenkin auttamatta liian ahdas , joskin mukavasti siihen suuntaan , josta saattoi seurailla liikennettä ja polkupyöräilijöitä. Kaikenlaisia oksanhaaroja on metsät täynnä , mutta kyllä kunnollinen ja tukeva perustus on kämpälle tärkein lähtökohta . Tiedonkulkua parantaa myös merkittävästi jos asumukselle on tiedossa selvä osoite . Se on sitä nykyaikaa. Se itse asiassa ratkaisi koko asian. No, nyt on homma hoidettu ja kiitokset vielä kerran sille synkoopille.


Ystävällisesti

Rva. T. Pilaris

Linnunlaulu 115 , 90560 Oulu

Viestin välitti

Helge Eskelinen

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Tornien taisto Lumijoen Sannanlahdella 2009


Nousimme Sannanlahden torniin klo 04:50. Joukkueeseemme kuului Juhani Karvonen, Aappo Luukkonen, Ilkka Ruuska, Pekka Ruuska, Antti Vierimaa sekä Jouni Pursiainen. Aamun sää ja olosuhteet olivat heti miltei täydelliset, lukuunottamatta korkealla olevaa merenpintaa sekä hieman suurta tuulta (haittaa pikkulintujen kuuluvuutta tornille). Vedenkorkeuden ajateltiin aluksi olevan etu, mutta oli siitä haittaakin, sillä paikalliset sorsat olivat hieman eri paikassa kuin edellisinä vuosina. Valaistus oli loistava ja sää pilvinen joten väreilystäkään ei ollut haittaa. Melkeinpä ensimmäistä kertaa Pitkänokalle pystyi katsomaan kaukoputkella ilman ongelmia ja sieltä löysimmekin esimerkiksi kiven päällä istuvan muuttohaukan.

Aamun ensimmäisen kahden tunnin aikana havaittiin yhteensä 82 lajia, joista taiston kannalta merkittävimmät lienevät Jounin spottaama lampiviklo, Antin lapinsirri, Juhanin pohjantikka, Aappon käki, Pekan metsäviklot, sekä allekirjoittaneen rautiainen. Taisto on tietyssä mielessä säännöiltään fiksumpi kuin linturallit, sillä vain kahden joukkueen jäsenen tarvitsee havaita laji tunnistettavasti pinnan saamiseksi. Näin ollen iso joukkue ei ole juuri haitaksi (tuottaa tosin näköesteitä jäsenilleen). Aamutuntien lajisumma (82) antoi jo hyvää osviittaa siitä, että tornin ennätys taitaakin paukkua rikki (2008 saatiin 99).

Seuraavan kolmen tunnin jakson (07:00-10:00) havaittiin yhteensä 17 lajia. Vaikka tämä lajimäärä ei kuulosta isolta, positiivista kisan kannalta oli se, että pinnoja tuli koko ajan tasaiseen tahtiin ja joukkueessa ei täten ilmennyt lainkaan turhautumista. Lisäksi uudet lajit olivat lähes poikkeuksetta kisassa vaikeita tai muuten mielenkiintoisia. Aikaa kuitenkin riitti puhelinscoupata aivan tornin vierestä ampuhaukka sekä suokukkoja. Kuuluvuuden puolesta sääkin alkoi parantua, tuuli tyyntyi, aurinko pilkotteli pilvien lomasta ja lintujen laulukin yltyi uudestaan. Ennätyksen lähestyessä lupasin sadannen lajin löytäjälle palkkioksi itse paistamistani munkeista yhden, mikä selvästi lisäsi havainnointi-innokkuutta. Munkin sai lopulta Jouni, joka ensimmäisenä älähti ääntelevästä tyllistä.

Loppukirin (10:00 - 13:00) aikana havaittiin vielä 12 lajia, mikä nosti tuloksemme komeaan ennätyslukuun 111. Uudet lajilöydöt jakautuivat melko tasaisesti jäsenten kesken, mikä paransi ryhmähenkeä. Lopputunneilla on aikaisemmin ollut ongelmia väreilyn kanssa, mutta nyt ei lainkaan. Koko kisan aikana vettäkin ripsi vain muutaman minuutin ajan (vastaavasti Satakunnassa oli satanut tuntikausia). Lopun lähestyessä joukkuettamme innosti mm. a50 punakuiriparvi, mustalinnut, lapasotkapariskunta, sekä aivan viimeisillä minuuteilla nuolihaukka.

Taiston loputtua laskimme pinnat, yhteensä 112. Tuolloin emme vielä huomanneet omaa laskuvirhettämme, oikea tuloksemmehan oli 111. Kipparimme soitti summasta innostuneena Tankokariin (Parhalahti), joka ilmoitti silloim tuloksekseen 111. Tästä torni syttyi riemuun, millään muulla ei enää ollut merkitystä. Ennustimme olevamme myös kolmen parhaan joukossa koko Suomessa. Lopulta kuitenkin tarkistuslaskenta koitui harmiksemme, sillä iltakuudelta Birdlifen tulossivu ilmoittikin Parhalahden Tornipöllöjen tulokseksi 113. Tämä ei kuitenkaan oikeasti lannista, hopeasijakin on loistava saavutus. Ainoa pettymys oli yleisön vähyys, liekö sateinen sääennuste karsinut väkeä. Lintuharrastukselle mielestäni harmillinen tappio! Taisto on loistava tapa markkinoida harrastusta, värvätä uusia harrastajia sekä parantaa harrastuksen imagoa (etenkin tässä viimeisessä olisi paljon parannettavaa). Kisa oli kuitenkin hieno kokemus hauskassa porukassa, ja tornin ennätyskin rikottiin komeasti eikä montaa tornille 'helppoa' lajia jäänyt näkemättä. Lisäksi havaittiin Sannanlahden taistolle 11 uutta lajia. Toivottavasti kisa pidetään vielä joskus yhtä myöhäisenä ajankohtana, niin saadaan PPLY:n alueen torneille toinenkin kaksoisvoitto.

Teksti, ja puhelinkameran kuvat
Ilkka Ruuska

keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Räyskä poikineen

Pienenä menovinkkinä: ihan Oulun keskustassa on nyt sen verran iso räyskäkerääntymä, että sitä ei muualla Suomessa pääse näkemään. Parhaimmillaan tälle keväälle on laskettu Rommakonselältä yli 120 räyskää. Se on melkoinen osa Perämeren pesivästä kannasta. Esimerkiksi Iin Krunnien pesimäkanta lienee 160:n parin luokassa.


Nyt sulaa ja sopivia hiekkasäikkiä on jo sen verran enemmän ja muuallakin kuin Rommakonselällä, joten kaikki räyskät eivät löydy enää yhdeltä ja samalta säikältä. Esimerkiksi tänä iltana klo 18:30 - 19:30 Rantakurvin tornin edustalla oli 18 ja Rommakonselällä 43 yksilöä. Lisää mahdollisesti Syväsatamassa tai sitten jo pesimäluodoilla.


Räyskiä pääsee katsomaan nyt helpoimmin Pikisaaresta ja toisesta suunnasta Johteenpookista Hietasaaressa. Perinteisesti suurin kerääntymä on ollut Rantakurvin tornin edustalla. Kevät on ollut aika erikoinen jäätilanteen osalta. Nähtäväksi jää oliko huippu jo tässä Rommakonselällä vai löytyykö isoja määriä vielä myöhemmin Rantakurvin tornilta.


Tiirasta ei kovin monta Oulun ulkopuolista yli 50 yksilön havaintoa löydy kautta aikain, kun aikaikkunan asettaa niin, että kuluvan kesän poikaset eivät ole vielä mukana. Kokeile hakua. Perämeren alueelta pesimäpaikkojen lukuja ei Tiirasta löydykään. Sadan ylittäviä lukuja on Tiirassa vain muutama hassu. Juuri nyt voit oman satasen rikkovan havaintosi käydä tekemässä kohtuullisen helposti.

tiistai 5. toukokuuta 2009

Ei merta edemmäksi kalaan...

...eikä Iinatin kasaa kauemmaksi retkelle, jossa lähiretkeilin 2.5. En jaksanut aivan aamuvirkkujen aikaan olla liikkeellä, vaan kiipesin kasalle maltillisesti vasta seitsemän maissa. Pilvetön taivas, lähes tyyni sää ja aurinko lämmitti jo mukavasti. Toppahousut ja talvihanskat osoittautuivat hätävarjelun liioitteluksi jo ensimmäisen puolen tunnin aikana.

Peippoja muutti pikkuparvissa tasaiseen tahtiin, nyt parvissa näytti olevan selvästi enemmän naaraita kuin aiemmin keväällä. Muutama metsäkirvinen, soivia metsävikloja ja pikkutylli, paikallisia hemppoja ja pieniä hanhiparvia matkalla pohjoiseen. Kaksi törmäpääskyä ja yksi räystäspääsky todistivat lähestyvästä kesästä. Yhtä kolmen hanhen parvea seuratessa (1 lyhytnokka + 2 metsuria) näkökenttään sattui tumma rastas, jolla siivet välkähtelivät vaaleampina - sepelrastashan se siinä. Lintu viivähti hetkeksi puuhun, josta en sitä enää hetken päästä löytänyt, jatkoi varmaan matkaansa kohti tuntureita. Ja puoli tuntia tästä, kasan ohi muutti pikkurastaan seurassa kaksi sepelrastasta lisää, serojen päämuutto menossa?

Nosteinen sää herätteli toiveita petomuuton suhteen. Yksittäisiä petoja alkoikin liikkua, mutta lähes kaikki linnut menivät hankalasti vastavalon puolelta, jolloin piekanoja jäi nippu buteo sp:ksi. Alle pariin kymmeneen jäi kokonaismäärä. Muutama varpushaukka, yksi sääksi, Kempeleenlahdella risteili kolme ruskosuohaukkaa - ei kovin vilkkaalta vaikuttanut petoliikenne. Päätin jo poistua kasalta jo pian yhdentoista jälkeen kotiin ruoan laittoon. Mutta, Liminganlahdelta tuli häly koilliseen tulevasta rarikotkasta, joten päätin tulla samantien kasalle takaisin. Tiivis tapitus lounaan suuntaan ei tuottanut kotkahavaintoa, mutta optiikka tavoitti kaartelevan suohaukan. Siro alkuvaikutelma vahvistui, kun lintu ohitti kasan hyvässä myötävalossa määritysetäisyydeltä - arosuohaukka naaras. Oulunpinna napsahti. Ja kun saattelin lintua putkella seuraten pohjoiseen, piirtyi verkkokalvolle roikkosiipinen petolintu kaartelemassa kaupungin itäpuolella. Kiljukotkalaji, ilmeinen kiljukotka, kaarteli hetken aikaa ja lähti arosuohaukan esimerkkiä seuraten liitolentoon kohti pohjoista. Lintu oli lähes tasatumma selkäpuolelta, puhelinkeskustelujen perusteella kyseessä oli selvästi eri yksilö kuin Virkkulassa ja Hailuodossa nähty lintu/(linnut). Toinen oulunpinna lähes samaan hengenvetoon. Ei hassumpaa!

maanantai 4. toukokuuta 2009

Kevään kiinnostavin lintu


Eskelinin Toni kaivoi kotinurkiltaan Oulun Pikisaaresta 2.5. kiinnostavan näköisen leppälintukoiraan: linnulla oli melko selvä valkoinen siipipaneeli (vähän samaan tapaan kuin mustaleppälintukoiraalla), mikä viittaa leppälinnun kaakkoiseen samamisicus-alalajiin. Oheisesssa kuvassa valitettavasti osa paneelista jää ikävästi hartiahöyhenten taakse piiloon. Joissakin tapauksissa myös kotoisilla leppälinnuilla voi olla jonkinlainen siipipaneeli, joten varma määritys on kaikkea muuta kuin yksinkertaista ja saattaisi vaatia jopa linnun pyydystämistä. Kutsuääni pitäisi olla samamisicus-alalajilla suora vinkaisu, poiketen selvästi kotoisten leppälintujen hyittäilystä. Kutsuääntä ei valitettavasti ole ainakaan vielä kuultu. Linnun laulu kuulosti täysin kotoiselta leppälinnulta,mikä saattaa viitata enemmän nimialalajiin. Silti ehdottomasti tutustumisen arvoinen yksilö!