PPLY:n linturetkiblogi

Vesilinturetki

2011-12-11T21:40:00.005+02:00

Kauden viimeiselle Kraaselin retkelle lähdin veljeni Arin kanssa 10.12. aamupäivällä Onganrannasta. Veneestä putsattiin sohjot ja kerättiin lukot ja kettingit matkaan, koska retken jälkeen vene oli tarkoitus nostaa ja tuoda kotipihalle talvilevolle. Lumipyryinen ja tuulinen sää ei lupaillut kovin kummoisia lintuelämyksiä, mutta heti alkumatkasta Kraaselin päällä lennellyt merikotka kuitenkin antoi toiveita kelpo linturetkestä. Kraaseliin emme päässeet nousemaan korkealla olleen meriveden vuoksi, joten päädyimme rantautumaan Paskalettoon.
Tästä näkyi 6 pilkkasiipeä, pari mustalintua, alli, telkkä, muutama isokoskelo, parikymmentä joutsenta sekä harmaahylje, joka oli Arska-veljelle peräti elis.
Paskaletosta päätimme suunnata suoraan Kiviniemen satamaan toiveissa löytää kalapuohista lämpimiä kalaherkkuja, erityistoiveena friteerattu norssi. Matkalla tapasimme (kala- harmaa- ja meri-)lokkiparven ympäröimät troolarimiehet (norssin pyytäjät), jotka kehuivat kalaa nousevan hyvin ja tarjosivat meille hinauskyytiä rantaan.
Päätimme kuitenkin melkoisesta aallokosta huolimatta soutaa reippaasti loppuun asti. Rannassa veneen nosto ja pihalle tuonti sujui tuoreen lumen asiosta varsin liukkaasti ja sitä friteerattua norssiakin oli Kalapuohissa lämpimänä lähes rajoittamaton määrä :-)

Taskupinna

2011-09-22T12:29:00.000+03:00

Kuva: Antti Jaako

Se on kätevää, kun tuntee jonkun, joka tekee töitä eliksen suunnalla. Antti (Jaako) tuumaili Pudasjärveltä lyhyen työpäivän päälle matkan jatkamista Taivalkoskelle arotaskua katsomaan. Kysäisi sitten, että lähdemmekö mukaan. Tottahan toki, kimpsut ja kampsut kasaan ja seuraavana aamuna pakkauduttiin kyytiin.

Ensin hurahdettiin Pudasjärvelle.

Antti lampsi töihin, me Niuniun kanssa aamukävelylle jokivarteen. Ihastelin kovasti Pudasjärveläistä ilmapiiriä - tuikituntemattomalle tallaajalle toivoteltiin leppoisasti huomenia.

Odotellessa ennätettiin kuvata haarapääskyjä, jotka kisailivat nurmikentän yllä aamupalan haussa.
Sitten uusi autoon pakkautuminen ja kohti Taivalkoskea.

Taivalkoskella löytyi oikea paikka. Sitten alettiin kyttäillä maastoa kiikarein ja kaukoputkin. Ensin löytyi kivitasku. Sitten löytyi toinen. Sitten miulla osui kiikarin näkökenttään heinikon ja hakekasan välillä pomppiva vaalea, vaalea tasku. "Nyt tais löytyä!" Kaukoputkella tarkistus, siinähän se. Onnittelimme toisiamme eliksestä, eipä tullut hukkareissu. Tasku otti ja katosi kuitenkin. Käytiin kuikuilemassa sinne suuntaan, minne oli lennähtänyt, mutta eipä näkynyt. Siispä takaisin odottelemaan kentän laidalle, josko tuo näyttäytyisi vielä.

Tällä kertaa sitten Antti hoksasi pikkuisen istumasta vanhalla hirsipinolla. Itse scouppasin parit kuvat.

Kuva: Antti Jaako

Antti taasen pääsi 400 millisellään ottamaan oikein mukavat kuvat (tätä ja aivan alussa ollutta Antin kuvaa rajattu paljon) ison pöllipinon takaa kuikuillen.

Kotimatkalla ihmeteltiin poroja ja todettiin, ettei noiden kanssa turhan varovainen voi olla. Suojelusenkelit olivat töissä, eikä tielle yllättäen tyhjästä tolvaisseen poron kanssa käynyt onneksi kuinkaan. (Kuvan porot eivät liity tapaukseen.)

Metsähanhia.

Pudasjärven kohdilla jahkattiin sään suhteen, pysähdytäänkö vai eikö pysähdytä matkalla suonlaidassa olevalla tornilla. Lopulta päätettiin pysähtyä, että koirakin saisi mieleistään linturetkeilyä, taskubongauksen ajan se kun sai odotella autossa.

Niuniu on näpsäkkä kiipeilemään torneja ylösalas.

Sorsaporukkaa suon yllä.

Joukhaisia.

Metsähanhia oli aika mukavasti. Joukossa näkyi myös nuoriakin lintuja (vaikkei kuvassa olekaan), eli jokunen perhekuntakin liikkeellä.

Petojakin näkyi jokunen, parikin suohaukkaa sekä nuori muuttohaukka.

Tämän tornin suunnittelusta on annettava plussaa myös siitä, että lintuharrastajakoiratkin oli otettu hyvin huomioon. ;) Sisääntulonurkka näet oli sen verran avonainen, että porukan pörrötarkkailijan oli helppo kuikuilla ja nuuskutella ympäristön tapahtumia.

Loppukevennyksenä asianmukaista ilohepulointia eliksen ja muutenkin onnistuneen retken johdosta.

Syysretki Hailuotoon

2011-09-22T11:59:00.002+03:00

Jahas, PPLY:n blogissa on hilijaista. Noh, kirjuutellaan nyt sitten jothain, kun kerta pari retkeä on tullut suoritettua. Hailuotoon tuli tehtyä retki elokuun loppupuolella kokoonpanolla allekirjoittanut, Antti Jaako ja Niuniu. Kuvat tässä viestissä omiani.

Keliksi sattui pilvinen vähätihkuinen päivä. Lautalta ei näkynyt mitään ihmeempiä, mitä nyt pari merimetso leuhkutteli menemään. Aluksi nenät ja kuono päätettiin suunnattiin Pohjoisrannan nokkia ihmettelemään.

Edellisellä syysreissulla lokkeja täynnä olleessa aidassa olikin nyt lampaita.

Rannalla päästiin heti tositoimiin.

Kahlaajilla oli meno päällä. Heti löytyi porukka, jossa oli suosirrejä, jokunen pulmussirri ja tyllejä.

Pulmussirreistä tuli päivän päätähtiä, olivat varsin kuvauksellista porukkaa, kun kuvaajista piittaamatta kipittelivät pitkin rantahietikoita.

Kuovisirrejäkin näkyi useampi.

Tylli ja kuovisirri.

Kahlaajasaldoa täydensi vielä punakuiri. Näiden lisäksi yli lensi yksi selkälokki, ja kauempana kisaili muutama nuolihaukka.

Pohjoisrannalta suunta kaupan kautta Kirkkosalmen tornille, jossa pienelle retkikoiralle tarjoutui tilaisuus vähän levähtää, mutta meillä muilla jatkui kyttäily.

Harmaasorsia oli oikein mukavasti, 43, vesilintumassojen, päälle 900 vähintään, seassa. Tässä vaiheessa kello oli ennättänyt raksuttaa niin pitkälle, että kurvasimme Potinlahden kautta kotimatkalle.

Aurinkokin ennätti vielä lauttarannassa pilkistellä pilvien lomasta.

Kaikkia hymyilytti, olihan reissulla tullut kivoja haviksia ja jokunen vuodarikin. Ja vino pino valokuvia molempiin kameroihin.

Linnunpönttöjen nikkarointia

2010-11-24T21:12:00.014+02:00

Kevään ja syksyn aikana on nikkaroitu pesäpaikkoja pienemmille ja isommille linnuille pikkuvarpusesta viirupöllöön. Itsetehty pesäpönttö saa myös tekijän suun virneeseen!

Syysmuutontarkkailu Haukiputaan Virpiniemessä

2010-10-02T15:48:00.000+03:00

Haukiputaan Virpiniemen syysmuutontarkkailuaamu valkeni sumuisena, mutta selkeni jo 20 minuutin odottelun jälkeen. Havainnointia oli klo 7:25-12:02, jona aikana paikalla kävi 6 henkilöä. Lintuja nähtiin 40 lajia ja 4600 yksilöä, runsaimpina räkättirastas (2670), harmaalokki (515) ja tilhi (414 yksilöä). Erikoisimpia lajeja olivat isolepinkäinen, 3 pikkuvarpusta ja 30:n pyrstötiaisen parvi.

Lopultakin reipastuneet Luovon syysrallissa

2010-10-01T17:42:00.003+03:00

25.9.2010

Entiset Lopun laiskat ottivat Luovon syysrallissa aivan uudistuneen ilmeen, nyt joukkueen nimenä oli Lopultakin reipastuneet. Tosin monille tutut nimet Pekka Järvelä, Ilpo Kojola ja Pekka Ruuska porukan muodostivat.

Hailuotoon lähdimme jo edellisiltana, sekin oli uusi reipas ratkaisu meiltä. Majoituimme Pöllään ja ilta meni tiukasti lintuääniä kertaillessa. Aamulla nousimme klo 05:05 kuuntelemaan sateenropinaa peltikatolle. Sääennuste oli tyly: aamulla sataa ja keskipäivällä vielä reilusti enemmän. Tuuli tosin oli aika vähäinen ja lämpöä tasaisesti rallin aikana noin +7 C. Päätimmekin sään vuoksi tinkiä tavoitteestamme rallissa: edellisillan 90 lajista laskettiin rajusti, eli 89:ään. Emme silti oikeasti lannistuneet sateesta vaan lähdimme reippaina Rautalettoon, jossa olikin parkissa jo noin neljä ralliporukkaa. Yllättäen märässä Rautaleton-Riisinnokan metsässä olikin pienestä sateesta huolimatta heti varsin paljon lintuja äänessä sekä liikkeellä. Hyödynsimme tehokkaasti illan opiskelut: pyrstötiainen, harmaasieppo, lapinsirkku, metsä- sekä lapinkirvinen monen muun lajin ohella löytyivät äänistä varsin vaivattomasti. Toki myös varmistimme vaikeampia äänihavaintoja vertaamalla puhelimessa pitämäämme ääninäytearkistoon ja hylkyjäkin tietysti tuli. Suoraan ylitsemme lensi myös tsikkaava sirkku, jota emme ehtineet aivan lajilleen asti määrittää.

Yllättäen merivesi oli miinuksilla, iltapäivällä jopa -23 cm, ilmeisesti ilmanpaine oli jo aamusta noussut vaikka sää pysyi pitkään umpipilvisenä. Isomatalan edustalla näkyikin lietteitä, joilta suureksi iloksemme löysimme heti avaustunnilla lajeiksi iso-, suo- ja pikkusirrin, tundrakurmitsan sekä punakuirin. Tietenkin myös lähes kaikki sorsalajit nähtiin heti. Riisinnokan kärjessä sade kuitenkin yltyi niin pahaksi, että staijata ei voinut, taisimme siksi mähertää pari semmoista lajia, joita muut joukot olivat samoilta sijoilta poimineet. Takaisin Grand Viagralle selvittyämme olimme kuitenkin keränneet syysrallissa tukevat 44 lajia, eikä ralleissa jokseenkin ikuista huolta kahlaajista enää juuri ollut.

Jatkoimme Syökaria selaten, kuusitiaista ei kuultu, mutta isolepinkäinen, kana- ja ampuhaukka sekä kulorastas löytyivät aika riemukkaissa tilanteissa. Tuntui että sendari ainakin nyt meitä puoltaa eikä sadekaan enää ollut kovin kiivasta. Kirkkosalmessa timalit kuuluivat moneen kertaan ja kaikki muutkin sen kohteen tavoitelajit löytyivät nopeasti. Yritimme silti tosissamme odotella vielä ruskosuohaukkaa, mutta semmoista ei nähty eikä purussakaan lajia kukaan maininnut. Ruskista lähdimme yrittämään vielä Perukan takaakin, ei löydetty, mutta teeriä ja punatulkkuja saatiin merkkailtua. Ilpon ehdotuksesta ajoin sitten vähän vastahakoisena Järventakuseen, josta sitten heti kilahti arvokkaita löytöjä, komeimpana niistä muuttohaukka. Syksyksi oli hiukan outoa havaita kiuru vielä peltomaisemissa, mutta komppaamalla löytyi sekin nyt.

Koivukylässä puolen päivän jälkeen odottelimme erään navetan nurkilla pääskyjä, mutta tasaisessa sateessa niitä ei vain liikkunut. Kaukaa ohilentäviä merihanhia näimme kuitenkin, vaikka hyvin täpärälle meni niiden tarkka lajimääritys. Varpusia selatessa istahti yksinäinen kottarainen langalle meitä katsomaan. Se oli meidän ainoa ja melko käsittämättömästi (vrt. meillä kotonakin on nyt kottaraisia) lajista tuli meille rallissa ässä. Koko rallin ajan saimme uusia pinnoja helpon tuntuisesti, kuitenkin moni tyypillinen peruslaji jäi vain yhden havainnon tapaukseksi. Ainakin urpiainen, taivaanvuohi, kiuru, naurulokki oli semmoisia. Vastaavasti joskus tuskaakin tuottaneista lajeista usein tavattiin nyt esimerkiksi isolepinkäinen, ampuhaukka, merikotka, mustarastas ja kapustarinta.

Myös Pöllässä satoi kovaa, kun tulimme eikä kovin tarkkoina jaksettu olla, eli pinnoja hukattiin. Löysimme silti heti härkälinnun ja heinikkoa komppaamalla kurmitsoja sekä kivitaskun pensaikosta. Kuivasäikässäkään ei juuri uutta ollut, vaikka valtava joutsen- ja sorsasuma etäämpänä länsisuunnassa näkyikin. Marjaniemeen mennessä tapasimme yli satapäisen metsähanhitokan pellolla lepäämässä. Sitä lähestyi kahden pyssyn kanssa metsästäjä, joka kuitenkin perui aikeensa, ehkä yleisön eli meidän ja parin muun vuoksi. Marjaniemessä meri oli lähes tyyni ja kerrankin saimme myös sieltä paljon hyvää mieltä uusien arvokkaiden peruslajien naurulokki, pilkkasiipi ja merimetso ansiosta. Peruslajipuuteiksi jäi meillä tässä rallissa lopulta varpushaukka, mustalintu ja haarapääsky, samoja puutteita oli kyllä muillakin. Varpushaukka hiukan kirpaisi, kun näimme sen heti rallin jälkeen purkupaikan pihaa ylittämässä.

Keskiniemen kierroksen jätimme kylmäpäisesti väliin, koska pakolliselle Pökönnokalle alkoi olla vähän kiire. Sää parani kovasti iltapäivällä, bongasimme silloin nopeasti Ojakylän mulelin, vaikkakaan Karvon laiturilla emme puusilmäisinä taaskaan huomanneet kaikkea sitä mitä muut siellä olleet. Vastaavasti myöhemmin selvisi, että eipä kaikkea meidän huomaamaa aina toiset tiimit hoksineet vaikka jossain aivan samoilla jalansijoilla saattoivat seistä. Lahdenperän Koninnokan edusta oli täynnä sorsalintuja hienossa valossa, vaan sieltä ei enää koitunut uusia pinnoja. Jatkoimme lopettamaan Pököön, jossa olikin ristisorsia, reilusti kahlaajia ja viimein kuultiin pajulintu. Haimme Pökönnokalta vielä ilmoitetusta paikasta eli nokan itäpuolelta pikku-uikkua, mutta puikku oli jo ehtinyt siirtyä. Toinen paikalla ollut joukkue ymmärsi katsella myös etelään ja löysi linnun ilmoittaen meille asian välittömästi rallin loputtua. Vähän harmitti, toisaalta nuo etelään katsoneet ei hoksanneet nuoria kuovisirrejä, jotka me näimme hyvin.

Ralliin osallistui nyt pelkästään kokeneita joukkueita, varmaan siksi kisa oli isoista lajimääristä huolimatta todella tasainen aivan loppuun saakka. Purussa yllätyimme kun oma 86 lajin tuloksemme riitti lähes podiumille saakka, sillä olimme kuvitelleet siihen tarvittavan yli 90 lajia. Lintumielessä sää oli kuitenkin ollut varsin hyvä ja arvokkaita löytöjä oli monilla. Sään vaihteluista huolimatta koimme taas hienon päivän Suomen luonnossa, iloitsimme vilpittömästi upeasta harrastuksesta ja tapasimme monia mukavia ihmisiä.

Kauriita

2010-03-12T19:14:00.004+02:00

Tänään aamuretkellä tapasin Ruskossa metsäkaurispariskunnan, joista uroksella olivat jo sarvet kovasti kasvamassa. Kauriit näyttivät olevan yhtä kiinnostuneita minusta, kuin minä olin niistä. Ne nimittäin tulivat korvat höröllä ja kuono ilmaa nuuskien kohti aina muutaman kymmenen metrin päähän asti, kunnes pysähtyivät ihmettelemään ja ehkä päättivät siirtää lähemmän tuttavuuden tekemisen myöhemmäksi ja kääntyivät takaisin kadoten pensaikkoon.

Hetken päästä näin samat kauriit vielä uudestaan, mutta vähän kauempaa, kuten myös edellisellä Ruskon aamuretkellä toissa viikolla.

Tälle vuodelle uudeksi aamuretkilajiksi löysin kottaraisen. Näin myös 2 mustavarista, joista toinen lienee kevätmuuttajia, sillä talvella paikalla on ollut vain yksi mustavaakku.

Syksyn iloja: HAI, LIM & Kiviniemen kajava

2009-10-18T20:58:00.019+03:00

Kuvat, luonnos & teksti: Elina Seppänen.

Pidän syksyisestä linturetkeilystä. Useat linnut eivät ole tavallisimmissa puvuissaan, joten tuttukin linnusto saa aivan uutta hohtoa, kun saa ihmetellä talvipukuja ja vaihtopukuja. Naaraspukuisesta uiveloparvesta saa ajanvietettä pitkäksi aikaa, kun ryhtyy selvittämään, mitkä linnuista ovat nuoria, mitkä naaraita ja mitkä koiraita.

Tänä syksynä retkeilyllä on ollut paljon uusia ulottuvuuksia. Keväällä varustukseen liittyneen kaukoputken ansiosta näkee nykyään kauaskin. Se tuo jalustan kanssa myös reppuun lisää painoa, eli kunto kasvaa kovempaa tahtia. Omaan retkitiimiin on tullut myös uusi jäsen.

Hailuoto 7.9.2009

Hailuotoon suunnattiin Swanljungin Tean kanssa syyskuun alkupuolella. Lähtötohinassa oli molemmilla unohtunut katsoa Tiiraan (ja tiimin kolmas jäsen ei tietokonetta käytä), joten matkalla hyödynnettiin nykyteknologiaa ja kysyttiin Jyväskylästä asti harrastajatoveria Tiirailemaan Hailuodon viimeaikaiset. Kiljukotka sai meidät molemmat valppaiksi, kolmas retkeläinen vain kummasteli lauttarannan tuulimyllyjen pitämää ääntä.

Kirkkosalmen torni oli siis ensimmäinen retkikohde Hailuotoon päästyä. Ensimmäisenä löytyivät harmaasorsat, joita tuli laskettua peräti 8 tornin edestä. Nokikanoja pyöri vedessä sadoittain. Ilmassa liikkui ruskosuohaukkaa ja merikotkia. Ja sitten kotka, jossa kaikki ei täsmännytkään. Putket liimautuivat tuohon lähestyvään kotkaan. Voisiko tosiaan tärpätä näin? Merikotkaa siitä ei saanut tekemälläkään, eikä myöskään maakotkaa. Tasaisen ruskea väritys, lyhyehkö pyrstö, pitkät siivet, pyrstön tyvellä hiven valkeaa... Vuoron perää tuijotettiin lintukirjaa ja kotkaa, jotta määritys olisi varma, ja kiljukotkan tullessa kaartamaan hyvin näkyville onnittelimme toisiamme ja hymy oli herkässä.

Jossain vaiheessa tajusin, että ainakin vartti oli tuijotettu kotkaa. Mitähän kolmas retkeläinen tekee...

...nukkuu. Erilainen "lintukoira", paimensukuinen lapinkoirani Niuniu, otti luonteelleen tyypillisesti lintutornin uteliaana haltuunsa, tyyntyi tilanteessa, leikki hetken leluillaan tornin nurkassa ja kävi sitten unille kameralaukku tyynynään.

Tea, optiikkaa ja Niuniu sekä näkymää Kirkkosalmen tornilta.

Tornilta poistuttiin hyvillä mielin ja paikallisilta reittiohjeita pohjoisrannalle kysellen. Siellä kun tiettävästi piti olla sirrejä. Mielessä väikkyi toive toisesta eliksestä, pulmussirristä.

Hiekkatietä siis hurautettiin neuvottuun kohtaan, josta sitten suunnattiin rannalle. Ja sitä rantaa riittikin. Ensimmäinen kahlaajaparvi osoittautui tylleiksi ja suosirreiksi. Sitten löytyi isosirrejä. Ja sitten tuli rantaviivaa pitkin kahlaaja. Kieli kieltäytyi löytämästä oikeaa sanaa lintua kuvaamaan ja se vääntyi kesäkurpitsaksi.

Iloinen yllätys tupsahti rantaan.

Keräkurmitsa laskeutui jonkin matkan päähän ja sitä sitten ihasteltiin vähän aikaa. Kurmitsa jäi heinikkoon, kun jatkoimme rantaa itään päin. Paluumatkalla sitä ei kuitenkaan enää näkynyt.

Kauempana olleesta pienestä kahlaajaporukasta löytyi pari tylliä, pikkutylli ja...toivottu pulmussirri. Tea lähti vielä vähän pidemmälle tarkistamaan kauempana ollutta isoa sirrikertymää. Itse jäin levon tarpeessa olleen pentusen kanssa passiin varusteiden luo.

Kotimatkalle lähdettiin reissusta hyvillä mielin. 2 elistä ja keräkurmitsa oli oikein mukava retkisaalis.

Liminganlahti 20.9.2009

Tean ollessa harjoittelussa Liminganlahdelle, hyppäsimme Niuniun kanssa eräänä päivänä kyytiin. Ensin käytiin Puhkiavanperän tornilla. Siellä kiinnostavimmiksi havainnoiksi jäivät leukistinen sinisorsa ja läheltä lentänyt ad merikotka.

Virkkulan tornilla.

Virkkulan isolla tornilla Tea pääsi oppaan töihinsä ylimpään kerrokseen ja Niuniun kanssa majoituttiin kakkoskerrokseen. Pikkuinen sai sydämensä kyllyydestä toivottaa torniin tulijoita tervetulleiksi. Lapsilla tuntuikin olevan usein vähän kiire takaisin kakkoskerroksen "koirakurssille".

Pikaluonnostelua muuttohaukasta maastossa paikan päällä.

Liminganlahden päivän huippuhavainto ei ollut niinkään lajiin liittyvä, vaan pikemminkin tilanteeseen. Toki muuttohaukka on aina upea laji nähdä, mutta en ennen ollut saanut noin pitkään seurata muuttohaukkaa noin hyvältä etäisyydeltä. Koesyöksyt sorsaparviin toivat jännitystä haukan seuraamiseen. Pisteenä iin päälle pere lopulta lensi hätyyttelemään itseään monta kertaa suurempaa merikotkaa.

Kiviniemen kajava 17.10.2009

Tarkoitus olisi ollut tänä viikonloppuna suorittaa toinenkin ekskursio Hailuotoon, tällä kertaa merisirrejä etsimään. Omat opiskelukiireet kuitenkin vesittivät suunnitelman ja päätin, että me jäisimme kotiin. Sääolot kuitenkin peruivat kahden muunkin retkiryhmän retket. Lopulta Tean kanssa keksittiin, että lähdettäisiinkin sitten Kiviniemen pikkukajavaa katsomaan.

Kajava löytyikin helposti. Kiikarilla vilkaisu merelle, onkohan se tuossa, kaukoputkin nokka osoittamaan sinne, siinähän se. Melkoinen vastakohta monille muille bongauksille, joihin on liittynyt jännitystä ja pitkää odottelua. PPLY:n "paimensukuiskerhokin" kokoontui, kun Meskit pysähtyivät Kiviniemessä Tuuvensa kanssa.

Kiviniemen kajava.

Kiva lintu tuo pikkukajava kyllä. Vanhasta lapsena luetusta lintukirjasta taas yksi sivu muuttui eläväksi.

Siispä

Saapa nähdä, muuttuuko tämä tästä talviretkeilyksi, vai vieläkö ennätetään syysretkiä tehdä... Nythän tuota olisi hyvin mielenkiintoinen kurmitsa Hailuodossa...

Loppukevennys

Säiden viiletessä on hyvä olla aina mukana evästä ja lämmintä juotavaa. Kävi tässä hiljattain niin, että retkitoverilla oli termospullossa kuumaa kaakaota mukana. Mutta termari ei aukea, ei hyvällä, ei pahalla, ei raa'alla voimalla eikä oveluudella.

Ehdotan, että jaamme teen, jonka itse olin ottanut mukaan. Hyvä suunnitelma, onneksi oli molemmilla termarit. Saadaan sittenkin eväiden kanssa juotavaa, ja vielä lämmintä sellaista.

Keksipakettia ottamaan kurottaessani kaatuvat teet sammalikkoon. Jutut eivät onneksi tämänkään jälkeen olleet kuivia, vaikka eväät olivatkin. Nauru maistui.

Niuniu oli varsin osaaottava huomatessaan epäonnemme ja myötätuntoisena pikku koirana hautasi koirankeksinsä ojanpohjalle. Turvaan, kuten kaakaot, turpeeseen, kutet teet.

Retkeillessä sattuu ja tapahtuu.

Ja matka taittuu- joukkue PPLY:n atlasrallissa 4.-5.7.2009

2009-07-06T17:14:00.019+03:00

Odotettu atlasralli oli taas käsillä, ja olimme matkalla kohti Pudasjärven pohjoisosia. Autossamme istuivat jo Pekka ja Ville Suorsa sekä Tapani Tapio. Joukkueemme neljännen jäsenen Sarviahon Erkin poimimme kyytiin matkan varrelta. Rallisää ei nyt näyttänyt kovin otolliselta: lämpötila oli +10 astetta, taivas oli pilvessä ja vettä tihuutteli hiljalleen. Mutta minkäs sille teet…

Hieman viivästyneen lähdön vuoksi emme ihan kuudeksi ehättäneet aloituspaikkaamme, joten päätimme siirtää aloituksen Pudasjärven atlasruutuun. Kellon ollessa sata kiipesimme Pudasjärven lintutorniin, mutta kehnon näkyvyyden vuoksi siirryimme pian rantaan satakunta metriä tornin länsipuolelle. Vesi- ja lokkilintuja oli vähänlaisesti, mutta telkkäpoikue, kalalokki ja –tiira kirjattiin ylös. Järven päällä saalisteli kaikki neljä pääskylajia, ruokokerttunen, pajulintu ja peippo lauloivat. Kohta joku huomasi järven päällä lentäneen koiras ruskosuohaukan – varmaan kova Putiksella, ajateltiin. Samantien huomasin järven eteläosan päällä itään lentäneen kalasääsken, ja vähän matkan päässä toisen samanmoisen. Nyt olimme viettäneet tässä paikassa jo parikymmentä minuuttia ja oli aika jatkaa rallia.

Suhautimme pikaisesti Kuusamontielle ja Pudasjärven itäruudun kautta kohti Korentojärveä. Vesisateessa kävimme läpi tienvarren soramontut räknäten ripariakoloja. Korentojärven ruudussa ajoimme suoraan Hirvaskoskelle, missä lähes ensimmäinen kuittaamamme laji oli Putiksella harvalukuinen pensaskerttu. Pellonreunassa pensastasku keräsi ruokaa poikasille, peippo varoitteli viereisessä metsässä ja valkoviklo nousi varoitellen ilmaan Hirvasjoelta. Hirvasjoen sillalla kirjosieppopariskunta kuskasi ruokaa poikueelleen, västäräkkipoikue toikkaroi rantakivillä ja haapanapoikue uiskenteli joella, telkkäpoikue sillan toisella puolen. Korentojärven rantoja seuloimme Kuusamontieltä käsin. Laulujoutsenpari uiskenteli kaislikossa, mutta poikasia ei havaittu. Pajusirkku lauloi pusikoissa, jälleen lensi pandari ylitsemme ja kurki kaarteli taustalla vaaran rinteessä.

Seuraava kohteemme oli Haisuvaaran ruutu, missä rantauduimme Valkiaiselle. Vesisateessa ei liiemmälti lajeja tähän ruutuun saatu: mm. peippo, pajulintu, telkkä, tavi, kuikka ja kalatiira. Indeksit jäivät varsin alhaisiksi. Huvittavaa oli, että kun menimme vesisateessa rantaan seulomaan järven vesiäisiä, niin naapurimökin poika kävi hakemassa heti kiikarit ja alkoi itsekin katsella järvelle. Liekö pojassa ollut hieman lintuharrastajan vikaa…

Valkiaiselta suuntasimme Vasikka- ja Hampusvaarojen ohi Iinattijärven rantaan pikkuloxiaa rikkaampana. Vesiäiset olivat täälläkin ihan kateissa, kalalokki ja kalatiira kirjattiin. Pääskyjä pesi rakennusten seinustoilla, leppälintu varoitteli suon laidassa ja metsäkirvisellä oli poikaset lennossa, keltavästäräkki keräsi ruokaa ja västäräkillä oli taas maastopoikue talon pihalla.

Seuraavaksi teimme koukkauksen Ohtavaaran ruutuun, koska Ohtosensuo vaikutti lampineen käymisen arvoiselta paikalta. Heti alkumatkasta tieltä pompahti lentoon pari sepelkyyhkyä. Vaaran koillispuolella pysähdyimme komeassa kuusikossa, missä lauloi hippiäinen ja laulurastas. Viereisellä pienellä suopläntillä varoitteli valkoviklo, kelosta lähti tervapääsky ja hakkuulle kaartoi tuulihaukka, kulorastaspoikue lennähti kauemmas tien laidasta. Tuulihaukka oli kuulemma vähentynyt Putiksella huomattavasti, joten tiesimme lajin olevan kova lopussa. Jatkoimme vaaran kiertävää tietä tovin, kunnes se muuttui ajokelvottomaksi ja jalkauduimme kohti Pikku Ohtosen lampea. Paikka oli kuitenkin hieman pettymys, kun lajeja ei oikein tippunut. Lammella oli telkkiä ja tukkasotkia, suolla laulujoutsen – ei korkeita atlasindeksejä. Kahlaajia ei havaittu lainkaan. Vaaran rinteessä oli sentään poikueellinen tilhiä, kivitaskuja ja käpytikkoja, kulorastaita ja laulurastaita, harmaasieppo kuskasi ruokaa pesäänsä. Myös käki aloitti kukuntansa ja isolepinkäinen päivysti kauempana männyn latvanipukassa. Evästauolla lennähti rallimme ainoa subari ylitsemme, punarinta aloitti laulunsa ja ruudun kolmas eri kulorastaspoikue näyttäytyi. Kaikkiaan Ohtavaaran ympäristössä oli mukava erämaan tuntu, vaikka hakkuut vuorottelivat soiden, kitumetsiköiden ja muutaman hienomman metsäpalasen kanssa. Ohtavaaralta tultaessa allekirjoittanut (kartanlukija) luuli meidän olevan jo seuraavassa risteyksessä ja ajatti meidät näin harhaan. Ihmettelimme outoja maisemia hetken, kunnes aikuinen maakotka lennähti matalalla ihan automme edestä. Kotka ilmeisesti laskeutui taimikon taa suon rantaan, minne korppi tuli sitä varoittelemaan. Viereiseltä hakkuulta löytyikin korppipoikue ja kauempana näkyvällä suolla seisoi kurki. Hetikohta tajusimme olevamme väärällä tiellä kun auton GPS näytti tien päättyvän äkisti. Käännyimme siis pikaisesti takaisin ja palasimme Iinattijärvelle. Eipä ollut kuitenkaan ihan turha harharetki…

Kiersimme nyt Iinattijärven pohjoispuolta ilman mitään sen kummempia havaintoja. Reitillään lentäneistä lehtokurpista kirjattiin uusi rallilaji, ja järven rannasta lähtenyt rantasipi oli paikko. Ilta oli jo pitkällä ja yhden talon pihalla olleet grillijuhlat houkuttivat kovasti, mutta kuskimme ei edes hiljentänyt.

Pian olimme jo Ranuantiellä ja vaihdoimme Pytkynharjun ruutuun. Ensimmäinen etappimme oli karttatiedusteluna mahdolliseksi sinipyrstöpaikaksi katselemani Hevosenharja. Paikka ei kuitenkaan ollut sen näköinen, että olisi kannattanut jalkautua vaaranlaen kääntöpaikalta pidemmälle, joten huti tuli. Laella oli rallimme toinen isolepinkäinen ja tien varresta vanhan hakkuun taimikosta pyrähti pyy. Sade oli onneksi lakannut jo aikaa sitten, mutta kylmä pohjoistuuli ja reilun viiden asteen lämpötila piti linnut hiljaisina. Tietosoramontulta löytyi törmäpääskyjä ja Pytkynharjussa piipahdimme pikaisesti tiedetyllä töyhtötiais- ja puukiipijäpaikalla, mutta linnut olivat hiljaa. Naamankajärvelläkään ei ollut yhtään lintua.

Vaihdoimme Iso-Syötteen ruutuun, ja yhteistuumin jätimme lakialueen käymättä. Kansallispuiston opparin pihalla ei ollut tällä kertaa kuukkeleita. Suuntasimme Syötteen pohjois-länsipuolelle, missä pysähtelimme taajaan todella hienossa rinnekuusikossa. Muutamia punarintoja ja lauroja lauloi siellä täällä. Joku puhui hyvännäköisestä peukaloispaikasta, ja heti auton oven aukaistuani peukku lauloi kirkkaasti ihan vieressämme. Kauempaa rinteestä kantautui heikkoa sinipyrstömäistä jokeltelua, mutta lähemmäksi siirryttyämme lintu vaikeni ja laji jäi näin naulaamatta. Kävimme pienen mutkan Pytkynharjun ruudussa ja palasimme takaisin Selkävaaran eteläosaan, kansallispuiston rajalle Isokurun parkkialueelle. Paikalla totesimme, että ei kannata tässä vaiheessa lähtiä kävelyreissulle retkeilyreittiä pitkin pohjoisen vaaroille. Palasimme siis takaisin toiselta hutireissultamme.

Pikkukylästä teimme piston länteen Lintuperän atlasruudulle, mistä koitimme yhdistyksen atlasretkellä pohjustettuja lajeja. Palosuon lammilla ei näkynyt pohjustettuja lajeja, mutta paikalla oli sentään kuikkapariskunta poikasensa kanssa sekä kapustarintapoikue. Kello oli jo yli puolenyön ja palasimme auringon viimeisissä säteissä takaisin Pikkukylään ja suuntasimme kohti Rytinkiä.

Rytingin ruutu ohitettiin pikaisesti pysähdellen ilman sen kummempia havaintoja. Muutama peippo, pajulintu ja laulurastas kuulutti reviiriään, myös pari lehtokurppaa havaittiin, kelta- ja pajusirkku lauloivat ja rallin ensimmäinen lehtokerttu aloitteli myös rupatteluaan.

Seuraava Nuorungan ruutu ohitettiin myös pikaisesti matkalla kohti Sarajärveä. Sarajärven rannassa oli silkkiuikkupoikue, ruokokerttunen, pajulintu ja keltasirkku jaksoivat laulaa. Kohta lensi saalisteleva suopöllö automme edestä. Yö oli pimeimmillään ja lämpötila jämähtänyt viiden asteen tuntumaan. Ihmelammen lintutornille mennessämme törmäsimme Vuusioperheeseen – tai he olivat törmätä meihin. Juoksimme kilpaa tornille, mutta irti olevat portaat hiljensivät vauhtia, kyräilimme keskenämme ja katsoimme salamyhkäisesti samaan putkeen löytämiämme lajeja. Uusina lajeina kirjattiin sinisorsa ja härkälintu, telkkiä oli useita ja silkkiuikkuja pari, lehtokerttu lauloi täälläkin. Atlasindeksit jäivät aika alhaisiksi tavipoikuetta lukuun ottamatta, ja jatkoimmekin pian matkaa. Sarajärven itäpuolella katselimme poroja ja kuuntelimme punakylkirastasta, kun Vuusioperhe ohitti meidät. Seuraavalla pellolla istui punatulkku sähkölangalla.
Siirryimme Jäkälävaaran ruutuun ja koitimme etsiä reittimme Jukuanvaaran laen mastolle, mutta maatalon pihapiirin läpi mennyt epäselvä tie ja vapaina makoilleet lehmät vesittivät ajatuksemme. Kouvanjoen ylittävällä sillalla pysähdys tuotti rallimme ensimmäisen laulavan rautiaisen. Jatkoimme pysähdellen Jäkälävaaran läpi rallialueen pohjoisimpaan ruutuun, missä piipahdimme pikaisesti Luokanjärvellä. Vedimme kuitenkin vesiperän jälleen, koska järvi oli tyhjä ja vain muutama keskiyöllä äänessä ollut peippo, pajulintu, talitiainen ja spinari pääsi listoillemme. Palasimme äkkiä takaisin ja kuuntelimme pellon-pari Jäkälävaaran itäpuolelta. Peippojen ja pajulintujen joukosta löysimme keltasirkun ja rallillemme uutena hernekertun. Palasimme pikapikaa takaisin etelään, mutta teimme samalla rallimme kohtalokkaimman virheen. Karttatiedusteluna Tarsigerin toivossa käymisen arvoiseksi paikaksi arvioimani Raatevaara jäi välistä, koska katsoimme panostavamme enempi tulevaan Sotivaaraan vaikka ralli oli vasta puolivälissä ja olimme jo matkalla etelään. Purussa harmittikin vietävästi kuulla Vuusioperheen retkestä Raatevaaraan (mm. 4 sinipyrstöä, taviokuurna ja kirjoloxia). Ehkä meilläkin olisi ollut sen verran ylimääräistä aikaa…

Reittimme vei etelää kohti Ruuhensuon ja Varpuvaaran kautta, jolloin piipahdimme pikaisesti Jaaskamonvaaran ruudussa. Ruuhensuokaan ei tarjonnut ihmeitä, vaikka aurinko alkoi jo pilkahdella vaarojen takaa. Varpuvaaran pelloille päästyämme pajatso kuitenkin aukesi. Keltavästäräkit ja keltasirkut kantoivat ruokaa, kuovi varoitteli ja kurjet huusivat. Tietopaikasta irtosi laulava kiuru, pari harmaalokkia, kuskimme pakollinen pusikkoreissu tuotti töyhtöhyypän, vieressä lauloi komea sinirinta ja taivaanvuohi päkätti taustalla. Yhdellä pysähdyksellä havaitsimme siis viisi uutta lajia – mieli oli korkealla. Pellon yli juoksi vielä kettu, joskin tämä yksilö oli todella tumma ja laiha ruipelo. Seuraavan stopin teimme tienvarren pikkulammelle, mistä irtosi poikueellinen kuikkia ja västäräkkejä. Kohta huomasin täydestä vauhdista yhden navetan seinustalla jotain mustaa – palokärki! Pikaperuutus takaisin ja laji kirjattiin listoille.

Nyt olimmekin jo Sotivaaran metsätien risteyksessä ja odottamani taipale edessä. Aamuyö oli parhaimmillaan, mutta neljän asteen lämpötila ja pohjoistuuli verotti laulajia varmaan rankalla kädellä. Sotivaaraa lähestyessämme tien vierestä löytyi äänekäs pohjansirkkupoikue ja varoitteleva talitiainen. Jatkoimme tietä kuunnellen eteenpäin aina kansallispuiston rajalle, missä tie muutti ajokelvottomaksi. Heti autosta noustuamme lauloi peukaloinen. Jatkoimme tietä kävellen jonkun tovin, vanhan hakkuun jälkeinen metsä oli todella komeaa, kosteaa vanhaa kuusikkoa, missä oli pohjalla runsaasti kotkansiipeä ja metsäkurjenpolvea, välissä raitaa. Ihan tien vieressä, toisella puolella oli lehtipuuvaltaisempaa metsää, missä lauloi kaikkien yllätykseksi mustapääkerttu. Palatessamme takaisin hiljentynyt peukaloinen lauloi pienen säkeen auton toiselta puolelta – jos nyt oli edes sama lintu. Teeri pulisi jossain taustalla, mutta lajiralliin tätä ei saatu. Katselimme hakkuun yli taempana häämöttävää kansallispuiston isoa rinnekuusikkoa, ja päätimme jalkautua laelle hieman kauempaa, mikä oli ehkä rallimme toinen virhe. Vähän matkan päästä kipusimme jyrkän rinteen yli kymmeniä vuosia vanhan avohakkuun läpi kohti vaaran lakea. Teimme pienen kierroksen komeassa vanhassa metsässä ilman mitään sen kummempia havaintoja, mikä oli kaikille pettymys. Ainoiksi havainnoiksi täältä jäi laulurastaspoikue, punarinnat, mahdollinen peukaloisen rätinä, petolinnun asumaton tekopesä sekä hakkuulla ollut hätäilevä pensastaskupari. Kaivatusta sinipyrstöstä ei kuulunut pihahdustakaan – tai no ehkä joku epävarma luulopihahdus tosi kaukaa. Onneksi vaaran rinteestä avautui sentään todella komea maisema lännen suuntaan, ja aamuaurinkokin pilkotti jo hieman pilvien raosta. Sotivaaran rinteestä näimme, että Vuusioperhe näytti olevan juuri Varpusuolla, joten tuskailimme aiemmin kuulemamme sinirinta-ässän perään.

Palasimme Rytingin ruutuun ja atlastelimme huoltoasemalta pesivät räystäs- ja haarapääskyt sekä koukkasimme pikaisesti Erosuon kautta siipirikkoa esittävän kapustarinnan, laulavan hömötiaisen ja tavipoikueen. Kiersimme vielä kerran Rytinkiin ja sieltä Livojokivarteen. Alkumatka ei tuottanut kovin kummoista, kunnes Suvannonkylästä löytyi poikueellinen variksia, kuoveja, kapuloita, varpusia, västäräkkejä, kirjosieppoja sekä ruokaa kantava pensastasku ja keltavästäräkki. Etenimme pysähdellen lounaaseen atlastellen jokaisessa ruudussa muutamien pysähdysten verran. Livonkylällä lauloi punavarpunen, mitä ei kuitenkaan lajiksi asti vielä saatu. Hienoa kulttuurimaisemaa kylällä sentään oli. Voilamminsuolta yritettiin puuttuvia kahlaajia sekä tietopaikasta metsähanhia, mutta tuloksetta. Käynti Kapustasuolla toi sentään vielä puuttuneen niittykirvisen. Palovaaran soramontun katsaus tuotti poikueellisen västäräkkejä, törmäpääskyjen pesiä sekä hätäilevän pikkutyllin.

Vielä oli vajaa pari tuntia aikaa ja tukku lajeja puutelistalla. Suuntasimme uudelleen Pudasjärvelle, mistä koitimme etsiä lokkeja ym. puuttuvaa. Tyhjältä näytti järvi taas, mutta katsastimme sen vielä toiselta kantilta, kirkon edestä. Pellon reunan koivusta löytyi sinitiaispoikue ja saman puun juurella kaivoi punavarpuskoiras syötävää nurmikolta – kaksi uutta lajia samalla kertaa. Järvi ei tuonut kuitenkaan uutta, ja jatkoimme viikatemiehen ohi kohti keskustaa. Iijoen uimarannalta etsimme koskeloita, mutta löysimme kaksi aikuista kaakkuria, joka olivat myös uusi laji meille. Keskustasta atlasteltiin pesiviä pääskyjä, rastaita ja varpusia. Ajoimme pikaisesti Hilturantaan katsomaan Tuulijärvelle, mutta samaa tyhjyyttä sielläkin. Kaksi pandaria kaarteli jälleen järven päällä (varmaan samat kuin rallin alussa Pudasjärvellä). Viimehetken epätoivoinen yritys koskelolle, pikku- ja naurulokeille tehtiin Kivarinjärvelle, mutta turhaan. Pajusirkkupoikue havaittiin rallin viimeisellä sekunnilla.

Rallimme oli siis päätöksessään ja enää olisi purku edessä. Ja totta kai, kuten kuuluu, Juustolaa kohti ajaessamme Pudasjärven keskustassa Iijoen yli lensi naurulokki.

Kuten atlasrallissa yleensäkin purku viivästyi melkeen kahdella tunnilla runsaiden paperitöiden vuoksi. Heti purun alussa oli selvillä atlasrallin voittaja – eipä tuollaisille Ei-tietoa- joukkueen lukemille ollut muilla enää mahdollisuuksia. Huudon edetessä taisimme olla poikkeuksetta piikkipaikalla lajirallissa, ja lopussa kilpailimme vain Vuusioperheen kanssa. Huusimme rintarinnan ässiä (meillä sääksi, suopöllö, sinirinta ja mustapääkerttu), mutta Vuusioperheellä niitä riitti pidempään ja he pääsivät lopussa samoille lukemille meidän kanssa. Lajirallin voitto siis jaettiin meidän ja heidän välillä tuloksella 81 lajia. Atlasrallissa me olimme niukasti kolmansia, joten taas voi todeta, että enempäänkin olisi kyllä ollut mahdollisuuksia.

Kaikkineensa hieno ralli taas. Harmittamaan jäi vain Raatevaaran risteyksessä tehty ratkaisu, koska sitä spondea Tarsigeria ei tässä rallissa löytynyt hausta ja halusta huolimatta. Hyvin kylmä keskikesän sää verotti lintujen lauluhaluja, mutta se oli sama kaikille. Meidän tappioksi ja kilpailevan joukkueen eduksi täytyy mainita yhden urhean pyöräjoukkueen saavutus atlasrallissa: he voittivat meidät seitsemällä pisteellä, vaikka kävivät vain viidellä ruudulla ja yhdelläkin niistä olivat vain viisi minuuttia – me kiersimme kuitenkin 21 ruutua…

Ensi vuonna uudestaan jossain toisaalla!

Kraaselissa taas

2009-06-04T23:10:00.010+03:00

Kevätrallista ei jäänyt paljon tuleville sukupolville kerrottavaa. Itse asiassa ei tällekään sukupolvelle. Alussa nähtiin pari kotkaa ja lopussa jänkäkurppa ja muutenkin meni hyvin.

Rallissa istuttiin autossa 575 km, joten houkuttelin sitten rallin jälkeisenä maanantaina 25.5 Sarviahon Erkin Kraaseliin oikaisemaan hieman puutuneita koipia. Tuulta oli suht reilusti, joten soutelua Birding Yatch Suvilla (3.5m) ei voinut harkita Patelan venesatamasta. Vene kiskottiin vesille Haukiputaan Piimäperältä. Sen verran huonosti olin valmistautunut reissuun, että kun rantauduttiin ensimmäiseen niemeen (Rapakari) noin kello 19, niin luulin meidän jo olevan Kraaselissa. Eipä oltu. Reilu 10 min kävely takaisin ja hieman reilumpi soutu ennen kuin oikeasti oltiin Sudenväylän yli ja Kraaselissa.

Alkumatkasta 24:n merihanhen joukosta löytyi lyhytnokkahanhi. Siihen löytöön se ennakkoon odotetttu reissun huipennus sitten karahtikin. Ennakkoon oli nimittäin tieto, että Patelan saha-alueelle oli kuulunut edellispäivänä tujutusta (plus näköhavainto kahdesta pienestä hanhesta), joka vahvasti viittasi kiljuhanhiin. Tällä kertaa jouduttiin toteamaan, että arvokalaa on mukava pyytää, vaikka sitä ei saisikaan.

Kraaselin etelänokkaa lähestyttäessä Erkki heitteli epäilyksiä, että saaren kierto olisi enemmän kuin esittämäni arvelu viidestä kilometristä. Eteläkärki oli lähes täysin tyhjä kahlaajista. Karsea pettymys, sillä kevätrallin purussa Kohtuuden ystävät kertoivat nähneensä Kaarelissa kaikenlaista. Yksinäinen valkoposkihanhi sieltä sentään äkättiin ja sen poistuttua kolme lisää. Myöhemmin vielä kolme, joiden joukossa yksi ei tahtonut pysyä (ilmeisesti aiemmin näkemämme yksinäinen), joten summaksi sitten lopulta Tiiraan 6.

Eteläkärjen kierron jälkeen arvottiin oikaistaanko suoraan veneelle vai kierretäänkö koko saari. Arvelin kokokiertoa reilua kilometriä pidemmäksi. Tikkuviivalla myöhemmin mitattuna ero oli 2.4km vs 5.6km. Löytyihän sieltä lopulta muutamia kahlaajia, mm. 4 tundrakurmitsaa, 27 lapinsirriä, 3 suosirriä, 2 kuovisirriä, 4 isosirriä ja 4 jänkäsirriäistä. Merihanhisummaksi tuli lopulta hilkkua vaille sata. Useita kymmeniä niitä Kraaselissa pesii.

Kaulushaikara humputteli aivan pohjoisreunalla. Eipä ihme, että se on kuulunut Patelan venesataman arktikanseurantapaikkaan vain huippuolosuhteissa. Jäähän siihen metsää melkolailla väliin.

Mittailin jälkikäteen Tiiran karttapalvelulla kävelyreittiämme. Tikkuviivalla Kraaselista kertyi reilu 11 km ja ja hieman lisää ennen sitä. Rantaviivaa pomppimalla ja mutkittelemalla kertyy helposti puolet lisää, joten ei ihme, että loppumatkasta pyöräilyyn tottunut Erkki noteerasi jokaisen meri- ja maamerkin, joka todisti meidän lähestyvän venettä. Tai ainakin yhden.

23-24.5 PPLY-kevätralli ja PIIP-tiimi

2009-05-27T19:23:00.017+03:00

23-24.5 PPLY-kevätralli ja PIIP-tiimi

PIIP-tiimiin kuuluivat nyt Pekka Järvelä, Ilpo Kojola, Ilkka Ruuska ja Pekka Ruuska, eli oikeastaan porukka oli kuuluisa Lopun laiskat yhdellä (tietenkin ostetulla) vahvistuksella. Otimme PPLY-rallin taas täysin vakavasti, koska teimme Ilpon kanssa valmistelukeikankin Sääreen. Saimme silloin bongatuksi pikkusiepon ja löysimme Säären tieltä helposti ralleissa hankalia peruslajeja, kuten sirittäjiä, punatulkun, järripeipon, tiltaltteja sekä pohjantikan paristakin paikasta (vaan rallissa ei yhdestäkään). Pinnatavoitteen asetimme korkealle, koska omahyväisesti uskoimme osaavamme enemmän kuin aiemmin olimme ehtineet todistaa.

Rallipläänin teimme kopsaamalla viimevuotisen voittajajoukkueen strategian ja perusidean yhden ruotsalaisen kokin rallikertomuksesta. Pöllönpesiä ei enakkoon tiedusteltu, mutta sen toki tiesimme, että Ilkan neljä vuotta sitten itse tekemässä pöntössä Pyhäjoella pesi nyt ensi kertaa helmipöllö.

Aloitimme Iin Laitakarista, joka kiinnosti, koska noilta seuduilta haaveilimme löytävämme hiiripöllön. Ilpo oli niitä nähnyt ja kuvannut noin viikkoa ennen rallia kolmessa eri paikassa, mutta poishan oli hiipööt kaikonneet eikä yksikään rallijoukkue lajia löytänyt. Laitakarissa muutto oli niukkaa, lopulta klo 11:20 otimme avauslajiksi merikihun. Kaakkurin havaitsimme myös pian, mutta sitten staijaus jäi. Metsän peruslajistoa poimimme hetken, kunnes iltapäivän sateet hätistelivät meitä jatkamaan etelämmäs.

Punasotkan bongasimme Haapajärvestä Haukiputaalta, se oli helppoa, kuten moni muukin bongaus meille tässä rallissa. Kellonkartanolta koukaten tulimme Pateniemen venerantaan. Samaan aikaan Kraaselin saaressa liikkui rallijoukkue, jota säikkyvän lokkiparven seassa ja yläpuolella löi siipiäään muuttohaukka. Peregrinus oli ainoa rallissa havaittu ja lämmittävää oli, että saimme sen pinnaksi kätevästi vanhojen toverien tahattomalla avustuksella. Muuta arvokasta Pateniemestä oli suoraa päittemme yli muuttanut pikkutylli. Ilkan otimme mukaan mustaleppälintupisteestä Toppilasta. Ilkka oli pitkään saanut seurata muiden koplien sitkeää pinnistelyä mulelin perässä, siksi tuntui voitolta kun täysin pimeästä aloittaen huomasimme lajin naarasyksilön noin viidessä minuutissa.

Hietasaaressa olimme jumittua maratonruuhkaan, mutta selvisimme kuitenkin u-käännöksellä reittiä vaihtaen kohtuuajassa eteenpäin. Möljä oli silti hiljainen nyt, haaveiltuja lajeja ei juuri saatu. Uuttukyyhky taas löytyi siististi. Kun nousimme autosta kävelemään metäpolulle lensi uuttukyyhkypari ylitsemme, eli bongaukseen meni vain kaksi minuuttia. Joukkuetta alkoi taas hymyilyttämään, vaikka uhkaavat vesisateet oli jo hiukan ehtineet mieliä kaivertaa. Aika hyvin sateet saimme kuitenkin väistettyä koko rallin ajan.

Rantakurvin tornilla ei ollutkaan paikan peruslajeja eli ristisorsaa, räyskää tai edes aina sieltä näkyvää pikkutiiraa. Kaikki nuo lajit toivat meille tuskaa pitkään, mutta lopulta hoituivat. Oritkarista löysimme usein hankalan lajin keltaväiskin ja mustapyrstökuirin. Yllätyskuirin ansiosta saatoimme ajaa usein niin tylsän Virkkulan ohi, mikä nopeutti etenemistämme. Iltapäivällä Oulun Kiviniemessä kuuntelimme satakielen pätkittäistä laulunaloittelua. Emme silti poimineet lajia rallipinnaksi, koska pätkälaulu jätti matkimisen mahdolliseksi eikä satakieltä kovin helposti näkemään pääse. Muut joukkuueet olivat myöhemmin kuulleet samassa paikassa satakielen täysin uskottavasti. Varmaan juuri loppumassa olleen sateen vuoksi Kiviniemen pensaskerttukin oli hiljaa meidän siellä käydessä.

Vihiluodossa selasimme rantoja sinnillä ja lopulta kovasta vastavalosta pystyi erottamaan heinätavikoiraan pään kuviot. Laji oli tänä vuonna vaikea monille ja meillekin tämä oli reissun ainoa havainto tästä söpöstä pikkusorsasta. Teppolassa näimme ensi kertaa suopöllön ja kuulimme kai ainoan lehtokerttumme, mutta peltopyitä ei sielläkään erottunut missään. Papinkarissa näimme taas pahassa valossa muutaman uivelon ja kuulimme käpytikan. Jatkoimme Leton tietä, josta tuli hienolta tuntunut peltosirkku, se soi ja näkyi kauniisti puun oksalla. Sannanlahdessa käkätti kovaa pikkukuovi, joka jopa osasi vaieta juuri ennen toisen joukkueen sinne saapumista.

Pohjustuksiemme mukaan haimme Varjakan tieltä kanadanhanhea pitkään, mutta tuloksetta. Merihanhia tuijotellessa (klo 21:15) meistä tarkkakorvaisin kuitenkin ilmoitti ruisrääkän olevan äänessä. Lajista tuli varsinainen kuulotesti, sillä kaksi PIIP-läistä kuuli rääkän jokseenkin vaikeuksitta ja yksi tarkkaan keskittymällä. Itse kuulin äänen vain osin, ehkä noin yhden viidestä rykäisyistä. Rääkkä oli tosi kaukana, mahdollisesti jopa lähimetsien takaisilla rantaniityillä saakka. Upealta tämä löytö tuntui ja purussa se osoittautui oikein ässälajiksi. Tänä vuonna ei mitään salarääkkiä ollutkaan ennen rallia alueen eteläosista löydetty, kuten joskus takavuosina.

Lumijoelta tuli myös rallin ehkä muistettavin kokemus, täysin sponde lapinpöllö. Tikkoja etsiessä metsätiellä ihmettelimme meille outoa hätäilyääntä, jonkin rastaan (mustarastas ?) kovaa tikutusta, kun huomasimme syvemmällä metsässä liikkuvan jotain isoa ja harmaanruskehtavaa. Kolme herraa ryntäsi heti täysillä kanervikkoon ja kohta karjuttiin kovaa eri tahoilta: nyt nousee - peto se on - se on lapinpöllö ! Joukkue tuuletti todella kovaa, ainoa särö asiassa oli, että autoa pysäköinyt kuljettajamme ei ehtinyt havaintoon mukaan. Mutta Pekka toipui pikkutappiosta hetkessä ja uusia kovia elämyksiä tuli kaikille pian lisää, oikeastaan varsinainen elämysten yö.

Säärestä löysimme isosirrit, kuten melkein kaikki muutkin. Alhonmäessä huomasimme lintujen jo hiljentyneen ja hämärän uhkaavan näkyvyyttä, ajoimme siis Parhalahteen. Useiden suopöllöjen tarkistelun jälkeen sykäytti taas kunnolla, kun iso ja aina niin komea huuhkaja esiintyi lennossa lähes Ilkan mummolan pihassa. Lämmitti mieltä havaita sekin, että helmipöllön pesintä sujui meidän pöntössämme edelleen hyvin. Rääkkiä tai sirkkeleitä emme juuri etsineet, koska yhden olimme jo löytäneet eikä lisälöytöihin oikein uskottu. Hiivimme Heinikarinlammelle, jossa pulppailikin luhtahuitti ja lammen toisessa joku kumma porukka taputteli raivokkaasti käsiään (tiedän kyllä miksi). Huitti oli kiva, mutta Hietakarinlahdella jo hypimme ilosta, kun luhtakanan kiivas röhkintä kajahteli korvissamme. Eikä käsiä tarvinnut paukutella kertaakaan.

Aamun valjetessa tutkimme Hanhikiveä, kohtalaisin pikkulintu-tuloksin, mutta ilman tuskaisesti kaivattuja tikkalajeja. Niemen kärjessä viihdyimme lyhyesti, katselimme vielä nukkuvia kuikkia ja räyskäkin liipotti sivuitse. Meidän mielessämme ei edes käväissyt tarkistaa Hanhikiveen muinoin ripustamaamme ison pöllön pönttöä (vaikka todellakin nyt olisi kannattanut niin tehdä). Aamustaiji Tankokarissa oli ollut suunnitelmissa, mutta torni oli jo nuorisoa täynnä. Emme jaksa yleensäkään kuiskutella ja jupista muiden joukkueiden häiriönä, joten yritimme keksiä jotain muuta. Lähdimme katselemaan Raahen rantoja, siellä pinnamäärämme alkoikin jo punakuirin ja härkälinnun jälkeen kovasti uhkailla tavoitettamme. Rallien aina raskas aamupäivä meni nyt helposti, kun pinnahimo sai meidät yrittämään kovaa aivan loppuun saakka. Päättöpaikaksi otimme Hirvinevan, koska siellä piti olla aika varmoja pinnalajeja. Sääksi oli niistä ensimmäinen, sen ansiosta riemuitsimme 140-pinnan tavoitteen täyttymistä. Varapinnoja (laskuvirhen varalta) teki silti mieli, joten tungimme voimalla itsemme perin huteraan lintutorniin. Kanahaukka näkyikin heti, vaikka joku ulkopuolinen väitti kirkkain silmin lajia aivan muuksi. Emme häkeltyneet tästä lainkaan. Vartti ennen loppua kaksi palokärkeä lensi juhlakulkueena tornin ohi ja viimeinen kaunis eli 143. piste kilahti. Laskuvirhe meilläkin taas oli, mutta tällä kertaa virheenä oli yhden helpon lajin unohtuminen kirjoitetusta listasta (kruksilistassa se kyllä oli).

Purkutilaisuus oli taas hauska, melkein ratkiriemukas, läppää ja hehkutteluakin irtosi rallitiimeistä runsaanlaisesti, mutta lisääkin saa kyllä aina esittää. Oma sijoituksemme oli odotettua parempi, voitimme nyt ns. vertaisryhmämme selvästi ja taakse jäi kaksi tai oikeastaan kolmekin sellaista joukkoa, joilla on meriittinä aikaisempi PPLY-rallin voitto. Vain yhdellä noista porukoista oli asiaan kunnon selitys, eli Kraaselin saaressa (työn vuoksi) pysyttely. Tulos oli siis pikkuisen yli odotustemme, noin 90 % kolmen kärkijoukkueen saavutuksen keskiarvosta. Se kai kertoo rehellisesti eron osaamisessa lähes koko maastokauden ulkoilevien todellisten alan miesten ja innokkaiden viikonloppuharrastajien välillä.

PPLY-rallia sanottiin purussa Suomen makeimmaksi linturalliksi. Olen ihan samaa mieltä, eli kuten muuan raahelainen lintumies joskus sanoi, tälläistä ei voi kokea missään muualla.

Teksti: Pekka Ruuska

Kuvat: Ilpo Kojola (helmipöllö, sääksi), Pekka Järvelä (rantakurvi), Ilkka Ruuska (helmipöllö)

Kraaselin korkkaus

2009-05-14T22:58:00.017+03:00

Keskiviikko tuntui juuri oikealta päivältä lähteä testaamaan miltä tuntuu käydä soutamalla Patelan venesatamasta Kraaselissa. Eihän se tuntunut missään. Tällaisessa nuoressa ja urheiluhenkisessä kropassa. Paluumatka vaikutti tosin hieman pidemmältä. Pakko mitata sekä meno- että paluumatkan sekä Tiiran että Oulun kaupungin karttapalvelulla. Sama tulos mittasi kummin päin tahansa, vähän rapiat kaksi kilometriä. Ehkä paluumatkalla sittenkin pieni pisara maitohappoa jossain jäsenessä oli kun se niin pitkältä tuntui.

Yksi Kraaselin parhaista puolista on se, että se on saari. Yleensä siellä saa retkeillä kaikessa rauhassa. Paitsi silloin kun siellä on mulleja maisemanhoitotyössä. Tai sorsastuksen aikaan. Tai talvella kun sinne pääsee jäitä pitkin kuka tahansa makkaran paistoon.

Itärannalla eli Oulun puoleisella sivulla oli vielä reilut jäät. Kahlaajia löytyi silti jo kohtuullisesti eteläkärjestä ja länsirannalta. Runsaimpana lirot, mustaviklot ja suokukot. Niidenkin määrät suht vaatimattomia, 98, 73 ja 54. Sirririntamalla ei vielä oikein ollut elämää. Vain yksi lapinsirri ja 26 suosirriä. Vesiäismäärät todella vaatimattomia. Yhteensä ehkä pari-kolme sataa. Ristisorsat katsoin erikseen: 12.

Räyskäpari oli jo reviirillään. Lisäksi siellä huuteli ainakin yksi. Merikihut eivät olleet vielä paikalla. Kaksi tummaa paineli länsirannalla pohjoiseen. Vauhti oli kuitenkin sen verran kova ja havaintoja vain yksi, joten tuskin olivat paikallisia. Pedot vaisuja, vain yksi paikallinen ruskosuohaukkakoiras. Merihanhista osa pesillään.

Vuodarilistalle kumahti punakuiri (a11p + 1p), karikukko (2p) ja merikihu (2N). Lievä pettymys. Kraaseliin sentään tipahtelee toisinaan kahlaajia ihan mukavasti. Vedenkorkeus, hieman miinuksella, oli ihan ok. Pienellä plussallakin siellä jotain on ja näkyy, mutta ei enää kymmenien senttien plussalla.

Joka tapauksessa: Kraaseli on korkattu tällekin keväälle.

Tornien Taisto Kell'on lintutornissa

2009-05-14T22:46:00.009+03:00

Viikon kestäneen poikkeuksellisen aktiivisen ja hermoparoille käyneen sääennustusten seurannan jälkeen The Tornien Taisto –aamu valkeni vihdoin melko aurinkoisena mutta kalseahkona. Herätys tapahtui Jounilla ja minulla vasta klo 0415, sillä sijaitseehan torni kotipihamme perällä, eikä siirtymisiin siten tarvinnut varata aikaa. Joukkueen muut jäsenet Jari Heikkinen ja Petri Lampila saapuivat pelipaikalle sopivasti ennen klo 05. Virallisia lajimäärätavoitteita emme olleet asettaneet, mutta tokihan viikkoa normaalia myöhempi taiston ajankohta oli nostatellut toivonkipinöitä v. 2008 tulosta (93) suuremmasta lajimäärästä.

Ensimmäinen tunti oli lähinnä peruslajien hankintaa, mutta joukkoon mahtui myös tärkeät kisalajit, kuten pohjansirkku, lapinsirkku, punatulkku, pikkuloxia sekä hyvä joukko kahlureita (mm. pikkutylli: noin 5. havainto pihalta). Koska tornimme sijaitsee pellolla, 300 metrin päässä (ei näkyvissä olevasta) merenrannasta, sen peruslajilista poikkeaa ”hiukan” normaalista lintutornista. Varmoihin lajeihin kuuluvat mm. pihapiirissä pesivät kottaraiset, pikkuvarpuset, pensastaskut, kivitaskut ja fasaanit. Kuriositeettina mainittakoon, että varpunen pitää kaivaa pikkuvarpusmassasta eikä päinvastoin. Aloitustunnin jälkeen saldo oli jo mukavat 57 lajia.

Hyvä meininki jatkui edelleen klo 06 jälkeen. Tunnin aloitti tornin ja koko Haukiputaan mittakaavassa mukava pikkurari, turkinkyyhky, joka lensi ihan tornin vierestä laskeutuen naapurin talon eteen langalle. Tunnelmassa ei ollut valittamista tähänkään saakka, mutta turkinpulu sai joukkueeseen kuitenkin kummasti lisäsäpinää ja innostusta aikaan. Etelään lentänyt mustavaris ja paikallisena tornin ympärillä pyörinyt suopöllö olivat niin ikään kivoja pinnoja. Mainittavan arvoista oli myös 5 ristisorsan muuttoparvi (NE), jonka Petri ansiokkaasti plokkasi kaukaa pohjoistaivaalta. Kahden tunnin jälkeen lajimäärä oli 78 lajia.

Seuraava tunti alkoi mojovalla hanhiparvella, joka piti sisällään 6 metsuria ja 2 lyhytnokkaa. Päivän aikana näkyi vähän yllättäenkin vielä 2 metsuriparvea, joista toinen puhdas a 43 parvi. Välin klo 07-08 muista paremmista lajeista maininnan arvoisia olivat suosirri 1 m ja mustalintu a 30 m.

Yksi taiston mieleenpainuvimmista hetkistä koettiin välillä 08-09, kun tasan klo 8.34 tornin ylitse pyyhki 3 harmaasorsaa; kaksi koirasta ja yksi naaras. Laji oli samalla myös uusi pihapinna, nro 189! Erityisen mieleenpainuva strepera oli Jounin näkökulmasta, koska hän oli havaintohetkellä komppaamassa Kartanon peltojen tulvaojasta tavia ja haapanaa. No, ei komppaus ihan hukkaan mennyt; haapana saatiin ja miehelle pieni hiki pintaan siinä samalla ;-) Vahingonilohan ei luonnollisesti kuulu lintuharrastukseen, joten tunnelma oli tornissa syvän murtunut, kun henkilökohtaisen pihapinnan menettänyt Jouni palasi torniin... Tuolta traagiselta tunnilta tuli lisäksi lajeihin ainakin merilokki ja räyskä. Klo 09 jälkeen lajimäärä oli jo 90, ja alkoi vahvasti vaikuttaa siltä, että viime vuotinen tulos tulisi ylittymään.

Kello 09-10 välillä keli alkoi uhkaavasti harmaantua ja muutama vesipiskokin saatiin. Lajilista täydentyi kuitenkin vielä kohtuullisesti, sillä listalle saatiin merikotka, tylli, lapintiira, peltosirkku, tilhi ja viimeisenä klo 9.55 merimetso, josta alkoikin piiiitkä lopputaisto. Paljon pitempi kuin arvasimmekaan, sillä seuraava laji, varpushaukka, saatiin vasta klo 12.31. Varpushaukka jäi myös viimeiseksi lajiksemme lajimäärän ollessa 98.

Summa summarum: hieno taisto taas kerran. Sää ei ollut huippulintupäiväksi optimaalinen, mutta myöhäinen ajankohta pelasti paljon. Jälkipuhetta aiheutti (Jounin harmaasorsanuijauksen ohella) päiväpetojen niukkuus. Petoja saimme vain säälittävät 4 lajia, kun ihan normipäivänäkin sen suuremmin staijaamatta pihalta näkee yleensä 5-6 lajia tähän aikaan toukokuuta. Puutelistalle jäi myös niinkin harvinainen vesiäinen kuin tavi. Sen puuttuminen listalta aiheutti ensi alkuun vain pientä leikin laskua, kunnes huumori välillä lähes loppui eikä lajin nimeä mainittu edes ääneen. Lopussa tavi-puute oli oikeastaan yksinomaan hervoton juttu. Laji muuten kyllä nähtiin tornista kolmeen otteeseen, aina eri henkilön toimesta ja vain yksin. Pihan päivän pinnoihin se siis kuitenkin päätyi, samoin kuin loppugrillailujen lomassa havaittu nuolihaukka (2 kiert). Entinen päivänpinnaennätys oli 96 lajia, joka myös jäi nyt historiaan uuden 100 lajin päivätuloksen myötä. Kiitokset vielä koko joukkueelle ja muulle kannustusjoukolle perin onnistuneesta taistosta. PPLY:n alueen hieno menestys kisassa ja oman joukkueen 8. sija lämmittävät mieltä vielä pitkään.

2009-05-12T09:23:00.003+03:00

Heippa !

Keväinen tervehdys koko kiikarikansalle ja erityisesti pöntöille . Sorry, tarkoitin tietysti pönttöjä rakentaville. Meillä rastailla on taas kerran ollut se sama , iänikuinen ongelma minne sijoittaa kämppä , kun se kuitenkin pitää jonnekin virittää. . Tässä vuosien varrella on joku paikallisen yliopiston porukka ”synkooppi ” tai jotain sinnepäin viritellyt pöntön näköisiä rakennelmia lähiympäristöön. Kuitenkin tärkein kohde –rastaat , on kyllä jätetty täysin systeemien ulkopuolelle. No ei se mitään. Omaakin päätä saa ja pitää käyttää jos tarvitaan . Koska pönttö , josta nyt puhun, sattui sijaitsemaan kohtalaisen sopivalla paikalla otin sen lähempään tarkasteluun. Ulko-ovi oli kuitenkin auttamatta liian ahdas , joskin mukavasti siihen suuntaan , josta saattoi seurailla liikennettä ja polkupyöräilijöitä. Kaikenlaisia oksanhaaroja on metsät täynnä , mutta kyllä kunnollinen ja tukeva perustus on kämpälle tärkein lähtökohta . Tiedonkulkua parantaa myös merkittävästi jos asumukselle on tiedossa selvä osoite . Se on sitä nykyaikaa. Se itse asiassa ratkaisi koko asian. No, nyt on homma hoidettu ja kiitokset vielä kerran sille synkoopille.

Ystävällisesti

Rva. T. Pilaris

Linnunlaulu 115 , 90560 Oulu

Viestin välitti

Helge Eskelinen

Tornien taisto Lumijoen Sannanlahdella 2009

2009-05-10T22:12:00.013+03:00

Nousimme Sannanlahden torniin klo 04:50. Joukkueeseemme kuului Juhani Karvonen, Aappo Luukkonen, Ilkka Ruuska, Pekka Ruuska, Antti Vierimaa sekä Jouni Pursiainen. Aamun sää ja olosuhteet olivat heti miltei täydelliset, lukuunottamatta korkealla olevaa merenpintaa sekä hieman suurta tuulta (haittaa pikkulintujen kuuluvuutta tornille). Vedenkorkeuden ajateltiin aluksi olevan etu, mutta oli siitä haittaakin, sillä paikalliset sorsat olivat hieman eri paikassa kuin edellisinä vuosina. Valaistus oli loistava ja sää pilvinen joten väreilystäkään ei ollut haittaa. Melkeinpä ensimmäistä kertaa Pitkänokalle pystyi katsomaan kaukoputkella ilman ongelmia ja sieltä löysimmekin esimerkiksi kiven päällä istuvan muuttohaukan.

Aamun ensimmäisen kahden tunnin aikana havaittiin yhteensä 82 lajia, joista taiston kannalta merkittävimmät lienevät Jounin spottaama lampiviklo, Antin lapinsirri, Juhanin pohjantikka, Aappon käki, Pekan metsäviklot, sekä allekirjoittaneen rautiainen. Taisto on tietyssä mielessä säännöiltään fiksumpi kuin linturallit, sillä vain kahden joukkueen jäsenen tarvitsee havaita laji tunnistettavasti pinnan saamiseksi. Näin ollen iso joukkue ei ole juuri haitaksi (tuottaa tosin näköesteitä jäsenilleen). Aamutuntien lajisumma (82) antoi jo hyvää osviittaa siitä, että tornin ennätys taitaakin paukkua rikki (2008 saatiin 99).

Seuraavan kolmen tunnin jakson (07:00-10:00) havaittiin yhteensä 17 lajia. Vaikka tämä lajimäärä ei kuulosta isolta, positiivista kisan kannalta oli se, että pinnoja tuli koko ajan tasaiseen tahtiin ja joukkueessa ei täten ilmennyt lainkaan turhautumista. Lisäksi uudet lajit olivat lähes poikkeuksetta kisassa vaikeita tai muuten mielenkiintoisia. Aikaa kuitenkin riitti puhelinscoupata aivan tornin vierestä ampuhaukka sekä suokukkoja. Kuuluvuuden puolesta sääkin alkoi parantua, tuuli tyyntyi, aurinko pilkotteli pilvien lomasta ja lintujen laulukin yltyi uudestaan. Ennätyksen lähestyessä lupasin sadannen lajin löytäjälle palkkioksi itse paistamistani munkeista yhden, mikä selvästi lisäsi havainnointi-innokkuutta. Munkin sai lopulta Jouni, joka ensimmäisenä älähti ääntelevästä tyllistä.

Loppukirin (10:00 - 13:00) aikana havaittiin vielä 12 lajia, mikä nosti tuloksemme komeaan ennätyslukuun 111. Uudet lajilöydöt jakautuivat melko tasaisesti jäsenten kesken, mikä paransi ryhmähenkeä. Lopputunneilla on aikaisemmin ollut ongelmia väreilyn kanssa, mutta nyt ei lainkaan. Koko kisan aikana vettäkin ripsi vain muutaman minuutin ajan (vastaavasti Satakunnassa oli satanut tuntikausia). Lopun lähestyessä joukkuettamme innosti mm. a50 punakuiriparvi, mustalinnut, lapasotkapariskunta, sekä aivan viimeisillä minuuteilla nuolihaukka.

Taiston loputtua laskimme pinnat, yhteensä 112. Tuolloin emme vielä huomanneet omaa laskuvirhettämme, oikea tuloksemmehan oli 111. Kipparimme soitti summasta innostuneena Tankokariin (Parhalahti), joka ilmoitti silloim tuloksekseen 111. Tästä torni syttyi riemuun, millään muulla ei enää ollut merkitystä. Ennustimme olevamme myös kolmen parhaan joukossa koko Suomessa. Lopulta kuitenkin tarkistuslaskenta koitui harmiksemme, sillä iltakuudelta Birdlifen tulossivu ilmoittikin Parhalahden Tornipöllöjen tulokseksi 113. Tämä ei kuitenkaan oikeasti lannista, hopeasijakin on loistava saavutus. Ainoa pettymys oli yleisön vähyys, liekö sateinen sääennuste karsinut väkeä. Lintuharrastukselle mielestäni harmillinen tappio! Taisto on loistava tapa markkinoida harrastusta, värvätä uusia harrastajia sekä parantaa harrastuksen imagoa (etenkin tässä viimeisessä olisi paljon parannettavaa). Kisa oli kuitenkin hieno kokemus hauskassa porukassa, ja tornin ennätyskin rikottiin komeasti eikä montaa tornille 'helppoa' lajia jäänyt näkemättä. Lisäksi havaittiin Sannanlahden taistolle 11 uutta lajia. Toivottavasti kisa pidetään vielä joskus yhtä myöhäisenä ajankohtana, niin saadaan PPLY:n alueen torneille toinenkin kaksoisvoitto.

Teksti, ja puhelinkameran kuvat
Ilkka Ruuska

Räyskä poikineen

2009-05-06T21:21:00.010+03:00

Pienenä menovinkkinä: ihan Oulun keskustassa on nyt sen verran iso räyskäkerääntymä, että sitä ei muualla Suomessa pääse näkemään. Parhaimmillaan tälle keväälle on laskettu Rommakonselältä yli 120 räyskää. Se on melkoinen osa Perämeren pesivästä kannasta. Esimerkiksi Iin Krunnien pesimäkanta lienee 160:n parin luokassa.

Nyt sulaa ja sopivia hiekkasäikkiä on jo sen verran enemmän ja muuallakin kuin Rommakonselällä, joten kaikki räyskät eivät löydy enää yhdeltä ja samalta säikältä. Esimerkiksi tänä iltana klo 18:30 - 19:30 Rantakurvin tornin edustalla oli 18 ja Rommakonselällä 43 yksilöä. Lisää mahdollisesti Syväsatamassa tai sitten jo pesimäluodoilla.

Räyskiä pääsee katsomaan nyt helpoimmin Pikisaaresta ja toisesta suunnasta Johteenpookista Hietasaaressa. Perinteisesti suurin kerääntymä on ollut Rantakurvin tornin edustalla. Kevät on ollut aika erikoinen jäätilanteen osalta. Nähtäväksi jää oliko huippu jo tässä Rommakonselällä vai löytyykö isoja määriä vielä myöhemmin Rantakurvin tornilta.

Tiirasta ei kovin monta Oulun ulkopuolista yli 50 yksilön havaintoa löydy kautta aikain, kun aikaikkunan asettaa niin, että kuluvan kesän poikaset eivät ole vielä mukana. Kokeile hakua. Perämeren alueelta pesimäpaikkojen lukuja ei Tiirasta löydykään. Sadan ylittäviä lukuja on Tiirassa vain muutama hassu. Juuri nyt voit oman satasen rikkovan havaintosi käydä tekemässä kohtuullisen helposti.

Ei merta edemmäksi kalaan...

2009-05-05T20:24:00.002+03:00

...eikä Iinatin kasaa kauemmaksi retkelle, jossa lähiretkeilin 2.5. En jaksanut aivan aamuvirkkujen aikaan olla liikkeellä, vaan kiipesin kasalle maltillisesti vasta seitsemän maissa. Pilvetön taivas, lähes tyyni sää ja aurinko lämmitti jo mukavasti. Toppahousut ja talvihanskat osoittautuivat hätävarjelun liioitteluksi jo ensimmäisen puolen tunnin aikana.

Peippoja muutti pikkuparvissa tasaiseen tahtiin, nyt parvissa näytti olevan selvästi enemmän naaraita kuin aiemmin keväällä. Muutama metsäkirvinen, soivia metsävikloja ja pikkutylli, paikallisia hemppoja ja pieniä hanhiparvia matkalla pohjoiseen. Kaksi törmäpääskyä ja yksi räystäspääsky todistivat lähestyvästä kesästä. Yhtä kolmen hanhen parvea seuratessa (1 lyhytnokka + 2 metsuria) näkökenttään sattui tumma rastas, jolla siivet välkähtelivät vaaleampina - sepelrastashan se siinä. Lintu viivähti hetkeksi puuhun, josta en sitä enää hetken päästä löytänyt, jatkoi varmaan matkaansa kohti tuntureita. Ja puoli tuntia tästä, kasan ohi muutti pikkurastaan seurassa kaksi sepelrastasta lisää, serojen päämuutto menossa?

Nosteinen sää herätteli toiveita petomuuton suhteen. Yksittäisiä petoja alkoikin liikkua, mutta lähes kaikki linnut menivät hankalasti vastavalon puolelta, jolloin piekanoja jäi nippu buteo sp:ksi. Alle pariin kymmeneen jäi kokonaismäärä. Muutama varpushaukka, yksi sääksi, Kempeleenlahdella risteili kolme ruskosuohaukkaa - ei kovin vilkkaalta vaikuttanut petoliikenne. Päätin jo poistua kasalta jo pian yhdentoista jälkeen kotiin ruoan laittoon. Mutta, Liminganlahdelta tuli häly koilliseen tulevasta rarikotkasta, joten päätin tulla samantien kasalle takaisin. Tiivis tapitus lounaan suuntaan ei tuottanut kotkahavaintoa, mutta optiikka tavoitti kaartelevan suohaukan. Siro alkuvaikutelma vahvistui, kun lintu ohitti kasan hyvässä myötävalossa määritysetäisyydeltä - arosuohaukka naaras. Oulunpinna napsahti. Ja kun saattelin lintua putkella seuraten pohjoiseen, piirtyi verkkokalvolle roikkosiipinen petolintu kaartelemassa kaupungin itäpuolella. Kiljukotkalaji, ilmeinen kiljukotka, kaarteli hetken aikaa ja lähti arosuohaukan esimerkkiä seuraten liitolentoon kohti pohjoista. Lintu oli lähes tasatumma selkäpuolelta, puhelinkeskustelujen perusteella kyseessä oli selvästi eri yksilö kuin Virkkulassa ja Hailuodossa nähty lintu/(linnut). Toinen oulunpinna lähes samaan hengenvetoon. Ei hassumpaa!

Kevään kiinnostavin lintu

2009-05-04T19:22:00.006+03:00

Eskelinin Toni kaivoi kotinurkiltaan Oulun Pikisaaresta 2.5. kiinnostavan näköisen leppälintukoiraan: linnulla oli melko selvä valkoinen siipipaneeli (vähän samaan tapaan kuin mustaleppälintukoiraalla), mikä viittaa leppälinnun kaakkoiseen samamisicus-alalajiin. Oheisesssa kuvassa valitettavasti osa paneelista jää ikävästi hartiahöyhenten taakse piiloon. Joissakin tapauksissa myös kotoisilla leppälinnuilla voi olla jonkinlainen siipipaneeli, joten varma määritys on kaikkea muuta kuin yksinkertaista ja saattaisi vaatia jopa linnun pyydystämistä. Kutsuääni pitäisi olla samamisicus-alalajilla suora vinkaisu, poiketen selvästi kotoisten leppälintujen hyittäilystä. Kutsuääntä ei valitettavasti ole ainakaan vielä kuultu. Linnun laulu kuulosti täysin kotoiselta leppälinnulta,mikä saattaa viitata enemmän nimialalajiin. Silti ehdottomasti tutustumisen arvoinen yksilö!

Tuskaa

2009-04-29T00:15:00.009+03:00

Tuska työntyy päälle syystä että ei ole oikein bongattavaa. Tänään piti singahtaa parin kattohaikaran perään ihan vain verryttelytarkoituksella. Sellainen pieni bongausvire ja lähtövalmius on syytä ylläpitää, jotta sitten tosipaikan tullen aikaa ei tuhlaantuisi tyhjänpäiväisiin jaaritteluihin: lähteäkö vai ei, raskiiko sitä yhden tipun takia polttaa bensaa niin ja niin paljon, pitäisikö tehdä jokin suuremman luokan hyvitystyö hallitussovun säilyttämiseksi ennen lähtöä tyyliin imurointi, tiskaus tai pihan haravointi. Ja niin päin pois.

Jos vire ei ole päällä, niin näiden epäröintisyiden lista on loputon ja ihan vaatimatonkin bongausreissu jää lopulta tekemättä. Lähdettiin siis tänään Rannikon Karin kanssa Vihantiin ihan puhtaalle verryttelyreissulle kattohaikarahälyn tultua. Siellähän ne päätähdet nuokkuivat vähän apaattisen oloisina vesisateessa. Napattiin pari kuvaakin, jotta voi kotona katsoa lintukirjasta mitä lintua käytiin katsomassa. Bongarinhan ei tarvitse itse lintua määrittää. Riittää, että osaa katsoa oikeaa toisten määrittämää lintua. Ja pinna napsahtaa.

Kyllähän kattohaikara vähintäänkin pikkurari PPLY:n alueella on. Se oli ARK-laji vuoden 2004 loppuun ja listalta löytyy vain 27 havaintoa kautta aikain. Sen jälkeen Tiiraan on ilmoitettu tasan 10 havaintoa, joten lajin saaminen PPLY:n vuodareihin on kohtuullisen tiukassa. Eli ihan hyvä verryttelyreissu.

Kari yritti matkan aikana lämmittää ihan oikealle bongausreissulle Haminaan. Ruskosotka on majaillut siellä jo tovin. En vielä lämmennyt. On sen verran alkutekijöissään bongaukset, että pienestä verryttelystä huolimatta Hamina tuntui vielä kaukaiselta kohteelta. Imurointi ei taida enää riittää. Hintana voi olla se, että joutuu vaihtamaan keittiöön tapetit tai jotain vielä vakavampaa.

Kanadanhanhia ja kyhmyjoutsenia

2009-04-22T23:04:00.011+03:00

Jotenkin on sellainen kutina, että kanadanhanhia ja kyhmyjoutsenia on tälle keväälle ihan selvästi paremmin kuin muutamana aiempana vuonna. Kyhmyjoutsenhan oli vielä aivan muutama vuosi sitten rari Oulussa. Useampi jo pitkään harrastanut on saanut kyhmyjoutsenen Oulun pinnoihin vasta kolmen viime vuoden aikana. Tänä keväänä aivan Oulun keskustassa on oleillut kaksi pariskuntaa ja yksi yksinäinen. Eivät tunnu enää rareilta. Raahessa parhaassa paikassa on ollut yli 30 kyhmäriä.

Viime kesänä Oulunsalon Akionlahdelta löytyi ilmeisestikin Suomen pohjoisin kyhmyjoutsenpoikue. Hieman pohjoisempaa kuin Hailuodon eteläosien tunnetut pesinnät. Nyt on mielenkiintoista nähdä siirtyykö pesinnän pohjoisraja taas hitusen eteenpäin. Aiempina keväinä ei Oulun korkeudelle ole ollut jäiden sulamaisen odottelijoita. Nyt sitten peräti kaksi pariskuntaa.

Törmäsin eilisiltana kanadanhanhiin Kempeleen Teppolassa (a4) ja Alakylässä (a6) ja tänään Oulun Rommakonselällä (a5) ja kun on omakohtaisia havaintoja muualtakin, niin rupesi tuntumaan, että näitähän on selvästi enemmän kuin aiempina vuosina. Jonkinlaisen vastauksen tuntumalle saa Tiirasta ainakin muutaman viime vuoden osalta vuodesta 2006 alkaen. Aiempien vuosien havaintoja siellä on vielä varsin vähän. Tein haun aikaikkunalla 01.01. - 25.04. Löytyi yhteensä 233 havaintoa. Päällekkäisyyksiä niissä on todella paljon. Luvut antavat kuitenkin suuntaa. Kyllä tämän kevään havaintoilmoitusten määrä 66 on selvästi ykkönen. Kakkosena on 2007 46:lla ilmoituksella.

2009 66
2008 31
2007 46
2006 29
2005 10
2004 10
2003 8
2002 8
2001 7
2000 6
90-luku 9
80-luku 3

Kuorolaulua

2009-04-20T22:23:00.008+03:00

Olipas iloista helinää tänään loppuiltapäivästä jätärillä. Pieni vuorihemppoparvi vetelii kurkku suorana kuorona jotain keväistä biisiä pajun latvustossa. Siinä vieressä tankkasi toinen pohjoiseen menossa oleva porukka, pulmuspari. Yksi vuorihempoista oli lyöttäytynyt pariskunnan seuraan.

Raikkaisiin pohjoisen oloihin pesimään menevien vuorihemppojen pitää ilmeisesti jotenkin yrittää maksimoida saasteen määrä etelän reissuillaan. Ainakin Oulun seudulla Taskilan jätevedenpuhdistamo ja Ruskon jätekeskus ovat vuodesta toiseen varmoja vuorihemppomagneetteja muuttoaikaan. Kevään kuluessa Ruskon vuorihemppoporukka on tainnut vaihtua pariin otteeseen. Tällä haavaa siellä oleilee yli 50 yksilöä.

Hanahet jäässä - vai hanahien katsojat

2009-04-19T00:03:00.012+03:00

Jotenkin kello 13 iltapäivällä tuntui tänään mukavammalta starttihetkeltä hanhiretkelle kuin esimerkiksi klo 3 aamulla. Pohjoisvinkka oli melkoinen, joten vaikka lämpötila pyöri suunnilleen nollassa, oli ulkosalla ihan oikeasti kylmän oloista.

Kierreltiin Sami Timosen kanssa Tyrnävän parhaat hanhipaikat. Ensin käväistiin kuitenkin Limingassa Temmesjokivarressa toteamassa, että siellä on noin 150 hanhea. Lähes kaikki merihanhia. Virkkulan torniin kiivettiin tälle keväälle ensimmäistä kertaa. Tiukkaan kudottu pipo ei tahtonut pysyä vinkan takia päässä, joten se niistä lintuhavainnoista.

Tyrnävältä hanhia löytyi 1700 niistä paikoissa, missä tarjettiin pysähtyä. Määrässä ei ole tainnut tapahtua olennaista muutosta kolmessa päivässä. 15.4 laskin sieltä 950 hanhea, mutta nyt vilkaistiin kolme paikkaa, joihin en silloin ehtinyt: Parras/Leppioja 322, Leppioja 217 ja Ängeslevä 78 (yhteensä 617).

Lyhytnokat yritettiin laskea hieman tarkemmalla seulalla. Osa hanhista jäi sen verran kauas, että pikaselauksella metsähanhista poikkevat jäivät niistä poimimatta. Oheisessa taulukossa ei ole sp:tä ollenkaan. Sp:t sisältyvät metsähanhilukuihin. Lyhytnokkasummaksi kertyi 176. Aivan selvästi niiden muuttokäyttäytymisessä on tapahtunut reipas muutos muutaman viime vuoden aikana: kokonaismäärät ovat kasvaneet reilusti ja isohkoja yli sadan määriä näkee jo alkusesongista. Ainakin summina, jos ei yhtenä parvena.

PPLY:n alue lyhytnokkahanhien levähdysalueena on aivan ainutlaatuinen. Kun Tiiran laajassa haussa minimiyksilömääräksi laittaa 200 koko Suomea koskien, niin listalle tulee 20 havaintoa. Kaikki PPLY:n alueelta. Sama peli, jos rajaksi laittaa 150. Nyt havaintoja löytyy 31. 100:lla 45 ja kaikki edelleen PPLY:n alueelta. Vihdoin 50:llä löytyy kaksi PPLY:n ulkopuolista havaintoa, 10.4.2009 Kauhajoki 56p ja 20.4.2008 Kalajoki 58m. Kokonaismäärä 50:llä 78.

Pikkukivat olivat reissulla vähissä. Pedot eivät pahemmin itseään kovassa pohjoistuulessa esitelleet. Leppiojalla merikotka hieman pöllyytti hanhitokkaa. Jokisillan neljän tundrahanhen joukossa oli edelleen poikkeuksellisen komea, kontrastikas ja isolla otsakilvellä varustettu yksilö. Niitynmaantien varresta löytyi kuuden kanadanhanhen parvi. Samaisen tien alkupäässä joutsenten joukossa oli kaularenkaalla 2S73 kihlattu yksilö.

Lähipäivien sääennuste lupailee sitä, että jossain vaiheessa rysähtää kunnolla. Reilut yöpakkaset (-8C) ja nippa nappa plussalla olevat päivälämpötilat keräävät muuttopatoa. Padon purkautumista jäädään odottelemaan.

Hanhiretkellä

2009-04-18T20:43:00.001+03:00

PPLY:n hanhiretkelle mentiin tänä vuonna polkupyörillä. Lähdin Linnanmaalta aamukolmelta. Tuirasta mukaa liittyivät Minna Mikkola ja Juha Hilska ja Kaakkurista Kojolan Ilpo (ei nisäkäspetomies). Kempeleen Koskelassa meidät ohitti aamulenkillä ollut lehtokurppa. Temmesjokisuun tornille saavuimme suunnitellusti auringon noustessa. Tuolloin pakkasta oli 11 astetta ja luoteistuuli puhalsi 15 metriä sekunnissa. Siitä huolimatta lahden jäällä nukkui 400 hanhea ja 77 joutsenta, muutamia lokkeja ja pari kurkea. Tornissa emme kauaa viihtyneet vaan siirryimme nauttimaan eväistä taukopaikalle, jonne saapui myös muita myöhemmin liikkeelle lähtenyt Haapalan Martti. Seuraavaksi laskimme hanhet Temmesjokivarren pelloilta ja siirryimme Limingan keskustan turkinkyyhkyjen kautta Virkkulan tornille. Virkkulassa ollessamme sää oli jo lämmennyt niin, että tuulessakin tuntui jo keväistä lämpöä, sillä korvat eivät jäätyneetkään alle puolessa minuutissa, kuten kävi Temmesjoen tornilla. Virkkulan parasta antia olivat jäällä nukkuneet kolme ristisorsaa. Matka Virkkulasta Tyrnävän Partaalle sujui vauhdikkaasti myötätuulessa. Tyrnävän pelloilta alkoi sitten löytyä enemmänkin hanhia. Retken hanhisummaksi saimme 1821 metsä-, 229 lyhytnokka-, 1 tundra-, 261 meri- ja 11 kanadanhanhea. Joutsenia laskimme 439 ja kurkia 178. Murrosta löytyi kaularenkaalla 2S73 merkitty joutsen. Petolintujakin lenteli jonkin verran: 7 tuulihaukkaa, 3 sinisuohaukkaa, kanahaukka ja piekana. Paluumatkalla Oulusta retken lajilista täydentyi vielä muutamalla vesilinnulla, mutta jäi silti 53 lajiin. Siitä huolimatta retki meni muuten niin mukavasti, että kannatti ehdottomasti lähteä. Vastaava hanhiretki järjestettäneen ensi vuonna uudelleen toivottavasti paremmassa säässä ja isommalla porukalla.

Kuva evästauolta Temmesjoen varressa klo 6:52.

Peippo poikineen

2009-04-17T11:30:00.005+03:00

Takatalvi iski Oulun seudulle viime yön aikana ihan sääennusteiden mukaisesti. Aamupäivän aikana lunta tuli ihan tuelta lähes vaakasuoraan ja maa hohti valkoisena. Koska keli on kuitenkin plussalla, ei lumi liene pysy kuitenkaan kauaa -toivottavasti, sillä vaikka hiihtämisestä ja talvesta pidänkin, ei uusi lumi enää tähän aikaan vuodesta ole huippujuttu.

Ruokinnat kuhisivat jälleen lintuja. Valtalajina oli peippo, joita laskin olevan rapiat 50 yksilöä. Myös vihervarpusia oli mukavasti, ainakin 20 yksilöä. Niille näyttävät maistuvan talipallot erityisen hyvin, samoin pähkinät. Punarinnoille maistuu rasvajauho. Muu ruokintaporukka näyttää olevan ihan tyytyväisiä kauraan ja auringonkukkaan. Ruokinnalle mahtuu sekaan hyvin myös orava tai kaksi; ne ruokailevat lintujen kanssa sulassa sovussa aivan vierekkäin. Kertaakaan en ole nähnyt, että orava yrittäisi napata lintua ruokinnalla ollessaan. Harakat sen sijaan ajavat useimmiten kaikki muut pensaikkoon odottamaan vuoroaan ja silloin tällöin myös verottavat pikkulintukantaa. Keltasirkku taisi olla edellisin uhri. Myös varpushaukka käy säännöllisesti ruokailemassa paikalla. Sille ruokintapaikka on niin ikään ruokinta, joskin hiukan eri mielessä kuin muille. Eilisiltapäivän visiitin jälkeen ruokintaporukka onkin ollut tänään erityisen säikkynä. Odotin, että lumipyry olisi tuonut ruokinnalle jo ensimmäisen rautiaisen tai vaikka pellon pajuissa eilen laulaneen pajusirkun. Ei ole vielä näkynyt. Jos räntää ja lunta kuitenkin riittää vielä useampana päivänä, niin eiköhän joku uusi muuttaja taas ilmaannu valmiiden siemenpatojen äärille.

Ensimmäisiä hanahia

2009-04-16T09:52:00.001+03:00

Selvisin katsomaan ensimmäisiä Tyrnävän hanhia vasta eilisiltana. Eipä tuo lähellekään liian myöhään ollut. Pelloilla on tolkusti lunta vielä laajoilla alueilla. Iltaa myöten mittari painui miinukselle, joten hanhia oli katseltava kädet kohmeessa. Lähipäivien sääennuste ei lupaile mitään muuttorynnistystä: yöpakkasia, päivälämpötila nippa nappa plussalla eivätkä tuuletkaan muuttoystävällisiltä vaikuta.

Noin 1000 hanhea siellä kohmeisilla pelloilla tankkasi ja lepäili Kuusela - Jokisilta - Parras -alueella. Valtaosa metsähanhia. Merihanhiakin yli 50. Jotenkin on sellainen muistikuva, että merihanhia on nimenomaan näin alkuvaiheessa, mutta myöhemmin niitä ei juuri enää näe. Superharvinaisia lyhytnokkahanhiakin jo melkoisesti. Niiden pääjoukothan tulevat vasta sitten kun muiden hanhien osalta sesonki alkaa olla ohi. Tuo superharvinainen viittaa siihen, että Bongariliiton ilmoitusohjeessa lukee vieläkin "X pikkuharvinaisuus (ilmoitus suositeltava aina)". Samassa X-kategoriassa ovat esimerkiksi kyhmyhaahka, nokivaris ja leveäpyrstökihu. Minkähänlaisen lynkkausjoukon sitä saisi niskaansa, jos pistäisi hälyn liikkeelle jokaisesta näkemästään lyhytnokasta.

Pikkukivana Kuuselassa oli kanadanhanhi ja Jokisillalla kolme tundrahanhea. Jokisillalla tai oikeastaan Ritokorven puolella vanha tuttu kaularengastettu metsähanhi. Löytötiedoissa lukee: "otettu käsin kiinni Ylikiimingissä (siis Oulussa!) 14.7.2005 täysikasvuisena". Muutama kontrolli näyttää olevan Örebrosta Sverigen maasta. Aika orjallisesti kulkee samoja reittejä, sillä lintu oli viime keväänä ihan tässä samoilla paikoilla ja nuo Örebron kontrollitkin ovat melko lähekkäin eri vuosilta.

Petorintamalla oli vielä vaisua. Kolme muuttohaukkaa ilahdutti. Tuulihaukkojen lisäksi vain yksi sinisuo, kaksi piekanaa, kolme isolepinkäistä ja yksi ampuhaukka. Suopöllön vältyin saamasta vuodariksi.

Kuhinaa Kellossa

2009-04-14T21:28:00.002+03:00

Pääsiäispyhien jälkeinen aamu "valkeni" Kellon Halosenperällä kostean ja kolean sumuisena, ihan klassisena pudotuskelinä. Aamun ja aamupäivän ajan tarkkailin pihan lintueloa lähinnä sisältä käsin ja pidin silmällä kahta ikkunoista näkyvää ruokintapaikkaamme. Kuten ennenkin on huomattu, ovat juuri tällaiset suttuiset säät oivallisia keräämään ruokinnoille kuhinaa. Näin oli tänäänkin. Ruokintapalvelujamme hyödynsivät tänään vakiovieraiden eli tali- ja sinitiaisten, pikkuvarpusten, varpusten, keltasirkkujen, viherpeippojen, käpytikan, urpiaisten, närhien, harakoiden ja fasaanien lisäksi mustarastas, 2 kottaraista (talipalloilla), punatulkkupari, n. 10 vihervarpusta, punarinta, varis, sepelkyyhky ja 15 peippoa, joiden joukossa yksi naaraslintu. Ilman vakiovieraiksi jo kohtapuolin luokiteltavia peltopyitä ruokinnan lajimäärä oli aamun aikana mukavat 19 yksilömäärän ollessa jo sitten jotain ihan muuta. Aamupäivä kului siinä sitten leppoisasti ruokintojen lintuja ja mm. kottaraisten puuhia seuratessa. Ensimmäiset yksilöt saapuivat pihallemme viime viikolla (7.4.) ja kuten aikaisempinakin vuosina, parhaat pöntöt varattiin heti saman tien. Nyt on jo kahdessa pöntössä asukkaat, jotka kulkevat ahkerasti pönttöjen sisällä, viipyvät siellä jopa minuutteja, kurkkivat suuaukoilta jne. Kottaraiset ovat oikein toivottuja asukkaita jo ihan laulutaitonsa takia...joka tosin aiheuttaa sen, ettei näillä nurkilla uskalla määrittää keväisin mm. punavarpusta muuta kuin vasta näköhavainnon jälkeen.

Puolenpäivän tienoilla sää kirkastui ja päätin koukata kauppareissulla Kartanon peltojen kautta. Vilkaisin pellot pikaisesti putkella ja totesin, että hanhia oli siellä suurinpiirtein saman verran kuin eilen eli noin 200 yksilöä. Uusia muuttajia ei näkynyt. Keli alkoi vaikuttaa oikein otolliselta muuton vilkastumista ajatellen, joten päätin pistää töpinäksi kauppareissuni kanssa jotta ehtisin iltapäiväksi torniin petostaijiin. Kellon keskustaan saavuttuani en kuitenkaan kerinnyt kauppaan asti, kun Jouni soittaa ja kertoo Karjalaisen Timon löytäneen Hekkalanlahden tienoilta mustaleppälinnun. Vaikken bongari olekaan, päätän kuitenkin oitis jatkaa matkaa ja yrittää linnun bongausta. Saavun paikalle n. klo 12 ja hetken päästä lintu jo sitten näyttäytyy latojen katoilla ja lennähdellen maan rajassa. Myös laulun tapailua kuuluu. Timo kertookin plokanneensa linnun juuri laulun perusteella. Siinä lintua tarkkaillessa pohdimme, että paikka peltojen keskellä maalaisidyllissä ei ole ihan tyypillisimpiä mulelin löytöpaikkoja, sillä usein kyseessä on joku teollisuusalueen tapainen paikka, talon pihapiiri tms. Tämä lintu oli kuitenkin valinnut mukavan alueen pysähtymiselleen, mikä lisäsi sopivasti bongauksen esteettistä puolta. Lähtiessäni paikalta oli bongaamaan ennättäneet puttaalaisista orneista myös Jouni, Taavetin Harri, Wileniuksen Jari, Komulaisen Teppo ja Jäntin Carita. Myös Tiiran ilmoitusten perusteella muleli sai näköjään aikaan pienimuotoista kuhinaa kellolaiselle pellolle.

Milloinka hanahet tullee?

2009-04-14T11:08:00.004+03:00

PPLY:n alueelta on laskettu koordinoidusti lepäilevät hanhet useampana vuonna. Laskenta-alue on pohjoisesta Kempeleen Teppolasta Siikajoen Niitynmaantielle etelään. Vuosilta 2003 ja 2004 yhdistyksen nettisivuilta löytyy laskentatuloksista graafit (tuossa alempana). Niistä näkee suoraan, että paras sesonki on juuri alkamassa ja kestää tästä viikon pari eteenpäin.

Yksi hanhipeltojen viime vuoden erikoisuuksista oli kaularengastettu lyhytnokkahanhi. Saakohan jatkoa? Pikkumukavaahan siellä aina on hanhimassojen lisäksi. Jote eiku retkelle!

Retkikauden starttailua

2009-04-12T19:35:00.002+03:00

Jep, näin pitkään sitä jaksoi tällä kertaa sinitellä, ennenkuin oli pakko vääntäytyä kevään ensimmäiselle pitkälle retkelle. Ja hyvä niin, eipä tuolla ole keskimäärin näemmä juuri mitään menettänyt. Vaikka nyt jallu ja kaularastas pari päivää sitten Oulussa olikin. On pakko tunnustaa, että omaa retkeilyä säätelevät aika paljon mahdollisuudet löytää jotain harvinaista. Koska harvinaiset linnut ovat kiusallisen vähälukuisia, riittää onnistuneeseen retkeen myös sellainen selittämätön "rarifiilis", jonka syntymiseen liittyviä tekijöitä on aika vaikea eritellä. Aina ei tarvitse näkyä edes paljoa lintuja, vaikkapa yksi hyvin myöhäinen hyönteissyöjä syksyllä yhdistettynä sopivaan rarisäähän saa mielkikuvituksen liikkeelle.

Joka tapauksessa huhtikuussa tällaista rarifiilistä ei oikein tahdo saada. Ei vaikka olisi sinällään erinomainen lintupäivä, niinkuin tänään. Kunnon dudeina seurueemme (A. Luukkonen, S. Lehikoinen ja ak) raahautui Sannanlahden torniin vasta vähän ennen kahdeksaa. Chaufföörimme Aappo kurvasi ankarista protesteista huolimatta ns. viralliselle P-paikalle ja jouduimme raahamaan roiniamme lähes epäinhimillisen matkan tornille. Kallista havainnointiaikaa tärvääntyi siis lihasponnisteluun. Ja vain huomataksemme, että tornin viereen olisi päässyt jäätietä. Tornissa oli jo hetken pällistellyt T. Jaakkonen. Kaikenlaista tosiaan viuhui taivalla ihan kiitettävästi, paras havis eli tunturikiuru aka ere tosin meni ak:lta aikalailla nuijiksi. Muutaman tunnin tapituksen jälkeen vaihdettiin vielä murheen Alhonmäelle, jossa näkyi muutama peto (mm. pere ja maakotka), mutta päivän aikana ei esim. yhtään piekanaa. Lullutusta kuului ihan mukavasti, montakohan paria seudulla lienee? Pieni Siikajoen peltolenkki kuului vielä ohjelmaan, mutta eipä sekään kummoisia yllätyksiä tuottanut. Kivikasan pelloilla oli aikamoinen lössi lähinnä merihanhia, noita porsasmaisia kaunokaisia. Näin siis tänään, joku toinen päivä jotenkin muuten. Näkis ees joskus jotain.

Hippiäisparvi ruokinnalla

2009-04-05T18:29:00.011+03:00

Pakkohan se on uskoa, kun itse näkee. Kolme hippiäistä napsi tänään purtavaa Intiön hautausmaan vanhan kappelin vieressä olevalta ruokinnalta. Säväyttää ihan samalla tavalla kuin pyrstötiaisten näkeminen ruokinnalla. Kummatkohan lienevät harvinaisempia, hippiäisten vai pyrstötiaisten ruokintapaikkavierailut.

Olisiko oheisessa kuvassa olevasta pöntöstä pähkinänakkeleille pesäpaikaksi? Heikki Kerkelä oli nähnyt eilen 4.4.2009 kaksi nakkelia "siivoamassa" tuota pönttöä. Tänään paikalla ei ollut liikettä. Olisihan se nakkelin pesintä kohtuullisen kova juttu. Meneillään olevaan lintuatlakseen 2006-10 on kirjattu koko maasta yksi varma pesintä, todennäköisiä ei yhtään ja mahdollisia 18. Ensimmäisessä atlaksessa 1974-79 nuo luvut olivat 4, 7 ja 4 ja toisessa 1986-89 puolestaan 0, 4 ja 3. Lajikohtaiset atlaksen vertailutaulukot löytyvät osoitteesta http://www.luomus.fi/lintuatlas/lintuatlas400x600.php. Pidetään peukkuja pesinnän puolesta!

Oulun syväsatama

2009-04-04T22:46:00.013+03:00

Syväsatamaan tuli porttikielto lintuharrastajille ja muillekin satunnaisille kulkijoille muutama vuosi sitten. Harmin paikka, sillä varsinkin keväällä ja syksyllä siellä olisi monenlaista siivekästä tarjolla. Monet kevään ensimmäiset vesiäiset Oulussa ovat löytyneet nimenomaan syväsatamasta. Syksyllä maansiirtoalueiden lammikot keräävät mukavasti kahlaajia. Pienempiä ja suurempia rareja on löytynyt keväästä syksyyn.

Maapengertä on laajennettu parin viime vuoden aikana reippaasti useammalla hehtaarilla. Mitähän sinnekin suunnitellaan? Jätetäänkö vain joutomaaksi? Kauempaa katsottuna näyttää siltä, että sinne on muodostumassa mielenkiintoinen ruderaatti- ja lammikkoalue, joka tulee suorastaan kihisemään rareja. Eikä sinne ole sitten kuitenkaan menemistä niitä etsimään tai katsomaan.

Talvella ja näin alkukeväästä vesialuetta pääsee tarkastelemaan jäätä pitkin. Reittivaihtoehtoja on kaksi. Oritkarista meren jäälle voi mennä esimerkiksi pisteestä (7211296,3425971) ja vesialuetta tarkkailla noin pisteestä (7212501,3424498). Kävelymatkaa kertyy Tiiran mittarin mukaan noin kaksi kilometriä suuntaansa. Toinen vaihtoehto on mennä Oulujoen jäälle Hietasaaresta Johteenpookin venesatamasta (7214123,3426480). Vesialueelle näkee kohtalaisesti pisteestä (7212731,3425218). Tämäkin reitti on parin kilometrin luokassa sivu, ehkä hieman lyhempi kuin Oritkarista.

Molemmissa reiteissä on samat ongelmat. Osa vesialueesta jää katveeseen. Sitten kun jäät sulavat vähäkin enemmän tulevat molemmat reitit nopeasti vaarallisiksi. Näiden päälle on vielä periaatteellinen ongelma. Periaatteessa jäällä saa liikkua vapaasti jokamiehen oikeuksilla. Satama-alueiden kulunvalvontaa kiristettiin jokunen vuosi sitten yhden lännensankarin kiihkoilun takia. Jos siellä satama-alueiden liepeillä nyt kiikareiden ja kaukoputkien kanssa tähystää, niin kyllähän sitä äkkinäiselle paikalliselle vartiomeihelle profiloituu suuremman luokan terroristiksi ja seurauksena on retki vankileirille. Taisivat kuitenkin vaihtaa sen lännensankarin järkevämpään kaveriin. Joka sitten ensi töikseen lakkautti yhden vankileirin. Mutta ei palauttanut lintuharrastajien kulkuoikeutta Oulun syväsatamaan.

Tuoreista havainnoista hieman. Pieni neljän viiksitimalin parvi talvehti Oulujoen suiston olemattomissa ruovikoissa syväsatamassa ainakin pätkän joulukuun alusta maaliskuun alkuun. Vielä 21.3. siellä oli 2 yksilöä. Kevään ensimmäisiä saapujia siellä edusti 2.4.2009 mm. 7 merihanhea, 20 joutsenta, selkälokki ja koskelopariskunta. Edellisillä reissuilla muuttajaosastoa ovat täydentäneet mm. telkät ja uuttukyyhkyt.

Yöpakkasia on luvassa ainakin viidelle seuraavalle yölle, joten ainakin tuon pätkän syväsatamaan lienee suht turvallista kulkea jäätä pitkin. Jäänaskalit on kuitenkin pidettävä mukana. Ja kaveri pitkän köyden kanssa lähietäisyydellä.

Lumipyryä

2009-03-31T20:07:00.002+03:00

Taas sataa lunta. Lähden silti aamuretkelle vakioaikaan eli puoli tuntia ennen auringon nousua. Edelliseen päivään verrattuna positiivista on vain se, että lämpötila on nollan ylä- eikä alapuolella. Tästä johtuen märkä lumi sitten tarttuukin joka paikkaan. Toppilan Pitkämöljällä on kolme pulmusta ja viisi harmaalokkia. Kumpiakin yksi enemmän kuin edellisenä päivänä. Johteenpookin edustalta sentään löytyy kunnollinen lokkiparvi: harmaalokkeja 760 vanhaa ja 14 nuorta, merilokkeja 64 vanhaa, vanha isolokki ja vanha tuhkaselkäinen selkälokki. Harmaalokkien joukossa on myös yksi pieni söpö keltajalkainen nappisilmä. Tämän linnun kohdalla en osaa sulkea pois aroharmaalokin mahdollisuutta, mutta ei kai niitä täällä ole tai vaikka olisikin niin tunnistamatta jäävät. Kaljaasintiellä nokkavarpunen jaksaa laulaa lumisateesta huolimatta. Hartaanselältä ei löydy mitään uutta. Pari koskikaraakin on edelleen paikalla. Tästä suuntaan jo takaisin kotiin ja sitten yliopistolle. Pidemmät retket kannattaa säästää parempiin lintuaamuihin.

PPLY:n pöllötilanne 30.3.2009

2009-03-31T10:40:00.005+03:00

PPLY:n pöllötilanteen saa selville parissa sekunnissa valitsemalla Tiiran yhdistyshauista 'Kevään pöllöt'. Yhteenveto tilanteesta kunnittain on alla olevassa taulukossa. Luvuissa on paljon päällekkäisyyksiä. Niiden karsimisessa auttaisi, jos kukin havainnoija merkkaisi kohtalaisen varmaksi tietämiinsä päällekkäisyyksiin kommentin tyyliin 'sama kuin xx.yy.2009'.

Lintuatlakseen pöllöhavainnoista ei ole päätynyt kuin osa. Tilannetta voi tutkailla vaikkapa tästä linkistä.

Sarakeotsikossa tuossa alla Hu = huuhkaja, Hi = hiiripöllö, Va = varpuspöllö, Vi = viirupöllö, La = lapinpöllö, Sa = sarvipöllö, Su = suopöllö, He = helmipöllö, IP = iso pöllö, KP = keskikokoinen pöllö.

Kotkia! ja muitakin koukkunokkia

2009-03-29T18:41:00.001+03:00

Lauantaille oli luvattu selkeää ja kaakkoistuulta, siis hyvää kotkakeliä. Niinpä olen päättänyt lähteä staijaamaan Hailuotoon Kirkkosalmen torniin. Pakkaan retkikamppeet polkupyörän kyytiin aamulla viideltä ja lähden polkemaan kohti Hailuotoa. Pakkasta on melkein parikymmentä astetta, mutta on myöskin tyyntä, joten linnut laulavat koko matkan. Oulunsalossa soivat teeret ja fasaanit. Jäätie Riutunkarista Huikkuun on kunnossa. Enpä olekaan aikaisemmin sitä pitkin päässyt ajamaan. Nastarenkaat ovat epätasaisella jäällä välttämättömät, vaikka muuten ne sulalla asfaltilla jarruttavat sen verran, että retki alkaa Hailuodon puolella jo tuntua kuntoilulta. Kirkkosalmen tornille saavun 9:10. Evästän vielä ennen kuin alan staijaamaan. Pari pulmusta muuttaa ja korpit kaartelevat. Muuten on hiljaista. Ensimmäinen merikotka lipuu kohti pohjoista melko kaukaa idän puolelta 10:30. Paikallisia kanahaukkoja pyörii soidinta lentävän parin lisäksi kaksi, joista toiselta puuttuu siipisulkia. 11:15 etelän puolelta löytyy saalisteleva suopöllö, joka pian päättää jatkaa matkaa salmen yli pohjoiseen. Pian tämän jälkeen Jurtsin lada kurvaa parkkipaikalle ja Jurtsi ja Maija kiipeävät torniin. Samantien Juha löytääkin ensimmäisen maakotkan, jonka määritämme 2kv linnuksi. Heti perässä kohti luodetta matkaavat 3kv ja 4kv tyyppiset maakotkat, joista viimeisen ehtii nähdä myös tornille potkukelkalla saapunut Nissilän Veijo. Auringon lämmittäessä petoja alkaa olla mukavasti liikkeellä. Näemme vielä 2 luoteeseen muuttavaa maakotkaa sekä 4 paikallista tai kiertelevää merikotkaa, joista kaksi lähietäisyydeltä tullutta osoittautuvat 3kv ja 4kv linnuiksi. Nuoria kanahaukkoja muuttaa kaksi ja varpushaukkoja viisi. Paikallisia varpushaukkoja pyörii kaksi. Kello 14:20 löydän korkealta kaartelemasta 44 merimetsoa. Myöhemmin selviää, että sama parvi on havaittu 20 minuuttia aikaisemmin Siikajoella ja, että Lankisen Pekka on kuvannut sitä Hailuodon Ulkokarvossa tietämättä mitä lajia nämä kummat taivaalla matkaavat mustat arktiset linnut ovat. Merimetsot ovat melkoisia kuntoihmeitä, sille ne lentävät tästä vielä 600 km matkan Jäämerelle, missä lienee niiden seuraava laskeutumispaikka. Havainnoinnin päätämme tasan klo 15. Lähtiessä sanon Jurtsille, että näinköhän se tässä vielä hymy hyytyy ennen kuin olen takaisin Oulussa. Eipä hyydy, vaikka vastatuuli vastustaakin Oulunsaloon asti ja yrittää jopa jäätiellä lähes pysäyttää vauhdin. Illan jo hämärtyessä mustavarisparvet lentävät ylitseni kohti pohjoista Oulun Kiviniemessä ja Äimärautiolla. Lasken ylitseni letävistä parvista 565 mustavaakkua ja 18 naakkaa. Limingantullin kohdalla selviää, mihin ne olivat matkalla. Mustia raakkujia on useita satoja puissa, kaiteilla, katoilla, lumikasoilla, maassa ja valaisinpylväissä. Kurvaan vielä Hartaanselän kautta, josta kirjaan päivän lajilistalle muutaman vesilintulajin. Joutsenia on 11. Kotiin ehdin ennen kahdeksaa ja nukkumaankin jo ennen maapallotunnin alkua.

Sunnuntaiaamuna lähden taas viideltä retkelle. Kelloja on siirretty, joten valoisa tulee nyt tuntia myöhemmin. Tyrnävän Ritokorvesta löydän päivän ensimmäisen petolinnun, kun tuulihaukkakoiras istuu sähköpylväässä. Muutamaa pulmusta lukuunottamatta pelloilla on hiljaista, joten käyn bongaamassa Muhoksen Kankaannokan hiiripöllön. Se onkin helposti havaittavissa heti ensimmäisen ladon katolla. Harakka kisailee tuulihaukan kanssa hieman kauempana. Palaan takaisin Tyrnävän pelloille. Partaalla vanha buteo-alalajin hiirihaukka muuttaa kohti pohjoista varikset kintereillään. Limingan mustavariskolonian kohdalla päättelen melun ja pesänrakennustouhujen perusteella, että jos joku vaakku ei ole nyt paikalla, se on auttamatta myöhässä. Poikkean vielä Virkkulassa, jossa ei ole juuri muuta mainittavaa kuin Pessan Jorma. Hänkin on juuri lähdössä pois, koska yltyvässä lumisateessa liikkuu kovin vähän lintuja. Lämpötila on kuitenkin plussan puolella, joten tiet pysyvät pääosin sulana. Kesärenkailla varustettu polkupyörä oli tälle retkelle ehdottomasti oikea valinta. Matka takaisin kohti Oulua sujuukin kevyesti sivumyötäisessä tuulessa.

Litokairan reunamilla

2009-03-28T23:21:00.013+02:00

Käytiin tänään isän kanssa uusimassa viime keväinen mieliin jäänyt hiihtoreissu Litokairan reunamille. Oulusta ”pelipaikoille” ajelee hyvin puolessatoista tunnissa. Papinpalontie halkoo Litokairan suoerämaan eteläreunaa ja avoneva ulottuu ihan tien viereen. Vaikeaa ei siis ole suolle päästä täältä käsin. Tällä kertaa valitsimme kohteeksemme Ison Saarisuon, koska halusimme nähdä vähän eri paikkoja kuin viime vuonna. Kuitenkaan emme pysty yhdellä leppoisalla hiihtoreissulla valloittamaan kuin hyvin pienen osan tästä suunnattoman suuresta alueesta.

Lähdimme siis autolta etelään, puskemaan valkoista aavaa vasten aurinkoon. Ilma oli jälleen mitä keväisin: taivaalla ei ollut pilvenhattaraa, pakkasta seitsemän ja tyyntä. Yöpakkasten jäljiltä hankikin oli kova ja suksi ei juuri lumen pinnalla painunut.

Viereisessä metsässä huuteli pari hömö- ja talitiaista sekä töyhtötiainen. Käpytikka kolkutteli jossain lähistöllä. Hiljaisuus oli käsin kosketeltava. Vain lumikiteet murtuivat suksen alla. Metso oli juuri kävellyt tästä.

Suksimme nyt aapaa kohti kaakkoa ja siellä siintävää metsäsaareketta. Välillä oli aina pysähdyttävä kiikaroimaan ja kuvaamana. Pian huomasin tuon metsäsaarekkeen takana olevan kelon nokassa jonkun siivekkään. Linnun habitus toi heti mieleen hiiripöllön ja kohta lintu lennähti alavasemmalle piiloon paljastaen myös pitkän pyrstönsä. Viime vuonnahan näimme näitä hienoja lintuja kaksi – ehkä jopa kolme eri lintua. Hiihdimme oitis paikalle, josko lintu vielä löytyisi – mutta ei. Löysimme ainoastaan toisen metson jälkiä ja jätöksiä, käpytikan, pohjantikan syönnöksiä sekä hirven ja ketun jälkiä. Hiihdimme tovin harvahkon metsäsaarekkeen sisuksissa ja palasimme takaisin aavan reunalle.

Nyt suuntamme oli jo pohjoiseen. Aapaa ylitettäessä huomasimme kovalla hangella tallustaneen riekon jäljet. Olipa tuo jättänyt pari kikkaretta muistoksi koittaessaan kaivaa lumen alta varpuja esiin. Kettu oli myös kulkenut vierestä ohi. Edessä näkyvän metsän siimeksessä vietimme pienen kahvi- ja makkaranpaistotauon – kylläpä teki hyvää. Metsän reunassa oli yöpynyt teeriparvi kiepeissään. Eipä näkynyt lintuja enää. Käpytikka ja hömötiainen kuitenkin ilmoittivat olevansa paikalla. Myös jänis ponkaisi pakoon kuusen takaa.

Kohta ylitimme Papinpalontien ja siirryimme Ison Saarisuon pohjoisosiin. Hiihdimme tovin harjua pitkin pidemmälle metson tuoreita jälkiä seuraten. Eipä löytynyt tuotakaan lintua. Laskimme alas harjun itäpuolelle aavan reunoja kiikaroimaan, mutta paria kaukana olevaa latvatupsua kummempaa ei taaskaan näkynyt. Hömppä kiroili jossain taustalla. Jatkoimme matkaa harjun reunalla kohti kauempana näkyvää korkeaa merkkikuusta. Sen vierestä vaihdoimme harjun länsipuolelle. Ensimmäisen kerran törmäsimme ihmisen jälkiin – joku oli suksinut tästä kauan sitten.

Aloimme jo pikkuhiljaa kääntymään kohti etelää. Ja autoa. Aurinko helotti taas vasten todella lämpimästi. Lämpötila oli jo nollassa ja suollakin hangen pinta petti paikoin ehkä sentin verran. Otin vielä parit viimeiset kuvat hienoista lumimaisemista ja poistuimme tielle ja autolle.

Tavaroita pakatessa ohi ajoi kaksi Tampereen elävää, jotka olivat menossa kairaan viikoksi hiihtelemään. Ja mehän olimme vain muutaman tunnin…

Takaisin palatessa oli ihan pakko pysähtyä kuvaamaan tien varressa ollutta lohdutonta näkyä. Satametristä puupinoa. Jostakin kauempaa tien pohjoispuolelta oli taas mennyt metsää nurin.

Takaisin Ouluun ajettaessa huomasin jossain ennen Yli-Iin Tannilaa olleella pellolla jottain ”outoa”. Pysähdyimme pikapikaa ja nousin kiikaroimaan pellon toiselle laidalle. Kettu! Äkkiä autoon takaisin ja peruuttaen kohdille. Tuo epeli oli kuitenkin tajunnut aikeemme ja oli jo matkalla taustan koivikkoon. Malttoi se kuitenkin hetkeksi pysähtyä ja katsahtaa taakseen. Sain siitä harmittavasti vain pari suttukuvaa. Mutta olipahan komean tuuheassa talvikarvassa.

Ensi keväänä uudelleen!

Kylmä aamu

2009-03-25T18:37:00.008+02:00

(Kuvat: Hannu Karvonen)
Lähtöaika aamuretkelle on 5:30. Pakkasta on parikymmentä astetta. Viherpeippo ja talitiainen kuitenkin laulavat jo kotiovella. 5:45 jätevedenpuhdistamolla seuraani liittyvät Juha, Hannu ja Raija. Aamu on tyyni ja aurinko juuri nousemassa. Muuttolintuja ei näy, mutta paikkalinnut sentään ovat kovasti laulutuulella. Jätärin ominaishajukin pysyy näillä pakkasilla vielä varsin hillittynä. Vähän kuuden jälkeen olemme Meri-Toppilassa, jossa joukkoomme liittyy vielä Minna. Ennalta sovutusti paikalla on myös toimittaja Pohjolan Työ -lehdestä. Jutustelemme linnuista ja katselemme kaukoputkella merelle. Merikotkaa ei löydy, mutta sen sijaan muutama korppi, variksia ja Pitkällä möljällä kolme pulmusta aamuauringossa. Laivaväylä on jäätynyt umpeen. Vielä maanantaina tässä oli yhteensä parisataa lokkia kolmea lajia (harmaa-, meri- ja iso-). Onneksi on tyyntä, muuten voisi nimittäin olla kohtuullisen kylmä. Kylmyyden torjunnassa auttaa myös se, kun Hannu kaivaa repustaan mukit kaikille ja Olsyn retkikerhon tarjoamaa kuumaa teetä. Tuoreet isoäidin pullat eivät ole ehtineet valmistua tälle retkelle, mutta huomiselle niitä on luvassa.

Juhan, Hannun ja Raijan kanssa jatkamme vielä Villa Pukkilan kautta Hartaanselälle. Sulana virtaava vesi höyryää hienosti auringon paisteessa ja pinnalla kimaltelevat hilelautat rahisevat toisiaan vasten. Niiden seassa ruokailee 9 joutsenta, isokoskelo, pari telkkää ja pari sinisorsaa. Harmaalokkeja kaklattaa taivaalla. Perjantaina iltapäivällä niitä oli tässä jään reunalla 1700, merilokkeja 111 ja isolokkeja 2. Liekö osa siirtynyt taas etelämmäs pakkasta pakoon? Pikisaaresta löydämme mm. räkättirastaan ja laulavan tiklin. Toisella puolen Hartaanselkää Tuiranväylässä sukeltelee pari koskikaraa.

Lopulta parin tunnin aamuretken lajimääräksi summautuu 25, mikä on mielestäni säätilaan nähden aivan kelpo määrä.

Kevään tuntua

2009-03-16T18:26:00.002+02:00

Yöllä lämpötila on ollut nollassa ja vesi tippuu räystäältä lähtiessäni liikkelle klo 6:04. Tapaan aamuretkiaktiivi Minna Mikkolan Toppilansalmen sillalla sovitusti 6:24. Pullaa ja teetä ei tänään ole tarjolla, sillä Karvosen Hannu ei ole jaksanut herätä mukaan. Nämä vaihtelevasti suositut Oulun Luonnonsuojeluyhdistuksen retkikerhon aamuvirkkujen linturetket muuttuivat yhteisiksi PPLY:n ja Olsyn retkikerhon retkiksi tänä keväänä, kun tulin valituksi PPLY:n retkikummitoiminnan puheenjohtajaksi. Retkiohjelma löytyy netistä http://www.sll.fi/yhdistykset/olsy/retket/retket_09/aamuvirkut/ ja pian avattavilta PPLY:n uusilta sivuilta.

Joutsen ja pari telkkää eivät ole vielä saaneet uutta seuraa Hartaanselällä. Toppilansalmen suulla laivaväylässä on jo melko reippaasti sulaa. Kohta siihenkin taitavat ensimmäiset vesilinnut ilmaantua. Lämmin ilma ja lintujen laulu luovat keväisen tunnelman. Vaaskiventiellä kuusen latvassa laulaa uuttukyyhky Minnalle vuodariksi. Seuraava hauskempi havis löytyy vasta Ainolan museon kulmalta, jossa on koivun latvassa 6 nokkavarpusta. Näistä pari saattavat olla kevätmuuttajia. Tiklikin on samalla paikalla. Juhlapukuinen koirastelkkä on näköjään käynyt mutkan Laanilassa ja lentää sieltä kovaa vauhtia takaisin kohti Hartaanselkää. Pyykösjärvellä ei ole sulaa, koska ilmastuslaite hyytyi helmikuussa, joten lokkeja täytyy kiikaroida Ruskosta asti. Mustavariksiakin siellä näyttää olevan ainakin pari kymmentä. Retken lähestyessä loppuaan lajimäärä on 26 ja ehdin helposti yliopistolle töihin klo 8:15.

MUUTTOREITTEJÄ ETSIMÄSSÄ

2009-03-16T15:46:00.004+02:00

Lintuharrastajalla on Suomessa enää suhteellisen harvoin tilaisuutta päästä löytämään ja kartoittamaan uusia lintupaikkoja tai uusia lintumaailman ilmiöitä. Kun tilaisuus tulee kohdalle, on tartuttava ripeästi toimeen – vaikka sitten 15 vuoden jahkailun jälkeen. Tämän tarinan tarkoitus on kertoa omaa kontribuutiotani Iin kartoituksessa vuonna 2008. En ollut ainoa Iissä retkeilijä, mutta uskon kasvattaneeni muidenkin retkeilyintoa omilla havainnoillani. Tarina ei ole millään muotoa vielä valmis: vuosi 2009 tullee olemaan ensimmäinen vuosi, jolloin noilla paikoilla havainnoidaan systemaattisesti.

Kuivaniemi (nykyisin osa Iin kuntaa) oli minulle tuttu vain eräässä Mikko Alatalon laulussa mainittuna salaperäisenä paikkana ”rautatien vierellä” tai sitten paikkana kartalla, jonka läpi tuli joskus ajettua, mutta josta ei sitten muuta tiennytkään. Kun olin tottunut Pohjois-Karjalassa tarkkailemaan petomuuttoa myös syksyisin, mieli askarteli petomuutossa syksyisin myös Oulussa. Oulu vain tuntui olevan petomuuton suhteen paitsiossa: rantaviiva on yksinkertaisesti vääränsuuntainen kaakkoon muuttaville petolinnuille. Toki joskus poikkeuksellisesti jokunen peto muutti Oulussa, mutta yleensä sitä ei voinut muutoksi kutsua. Kuitenkin, jo joskus 90-luvulla näin mukavan oloista petomuuttoa Ylikiimingissä: sateessa meni piekanoita kaakkoa kohti siihen malliin, että sitä voisi hyvällä tahdolla jo kutsua muutoksi. Entäpä jos pohjoisempana, Kuivaniemen tienoilla, johtolinjat ohjaisivatkin muuttoa paremmin rannikon suuntaisesti?

Elokuussa 2008 kypsyi suunnitelmani etsiä petomuuton noilta seuduilta uutta tarkkailupaikkaa. Monien petojen päämuuttohan menee jo elokuun puolella. Kartan selaaminen lupaavien havaintopaikkojen toivossa ei sinänsä paljoa auttanut, paitsi ehkä sai vakuuttumaan, että oikea paikka sijaitsee lähellä Kuivaniemen kirkkoa. Piti vain, syksyn mittaan, käydä ajamassa läpi lähes kaikki tienoon pikkutiet sopiva hakkuuaukon tai peltoaukean toivossa.

Kävin jo elokuun puolivälissä katsastelemassa paikkoja, piipahtaen jopa Simon puolella, mutta muuttoa ei vielä tuolloin näkynyt. Ensimmäinen oikea yritys tapahtui 23.8.2008, jolloin tuulikin puhalteli sopivasti luoteesta. Lyhyt piipahdus Vatunginnokan kärjessä riitti vakuuttamaan siitä, että muutto menisi enemmän sisämaassa. Joitakin varpushaukkoja toki pyöri myös kärjessä, mutta ainoat isommat petolinnut menivät kaukana pohjoisessa. Vatunginnokan tyvellä (Pohjoisranta) oli pieniä peltoaukeita, joista pystyi havainnoimaan luoteesta kaakkoon tapahtuvaa muuttoa jotenkuten, vaikka näkyvyys missään kohtaa ei ollut kummoinen. Noin Kuivaniemen kirkon kohdalla peltoaukea oli vain parisataa metriä leveä, mutta pituutta riitti enemmän tärkeisiin suuntiin SW ja NE. Paikka olikin tuolla kelillä keskeinen, petoja muutti enimmäkseen aivan yli ja läheltä. Summat olivat PPLY:n syysoloihin mukavia: mehiläishaukkoja 36, hiirihaukkoja 29 ja varpushaukkoja 21. Yhteensä petoja muutti toista sataa ja lajejakin meni 10. Tätähän olin juuri tavoitellut!

Seuraava yritys 30.8.2008 Petri Lampilan kanssa oli jo niukempi, mutta profiililtaan samansuuntainen: mehiläishaukkoja 8, hiirihaukkoja 8 ja varpushaukkoja 17. Kuulimme, että tuona päivänä Kempeleen kasalla itse asiassa summat olivat olleet suurempia. Kuvittelen tämän ainakin osittain johtuvan siitä, että tuuli puhalteli tuolloin enemmän pohjoisen kuin luoteen suunnalta, mikä vaikutti parantavasti Oulu seudun mahdollisuuksiin.

Viikkoa myöhemmin löysin satunnaisella etsinnällä Säynäjäkankaalta lupaavan sorankäsittelyalueen kasoineen, Merihelmen kohdalta suoraan koilliseen. Näkyvyyttä riitti kaikkiin suuntiin, etäisyyttä meren rantaan alle kolme kilometriä (pedot täysin hallittavissa) ja paikka oli kaiken lisäksi suoraan kaakkoon Kuivaniemen kirkolta katsottuna. Eli täydellisen tuntuinen paikka. Tein tuolla paikalla useampia lyhyitä (työrajoitteinen kun olen) yrityksiä, joita kuvaa ehkä parhaiten se, että parilla ensimmäisellä kerralla en nähnyt yhtään muuttavaa petolintua! Käsitykseni mukaan syynä oli se, että petoja ei niinä päivinä ja kellonaikoina yksinkertaisesti muuttanut.

26.9. (Aappo Luukkonen + ak) keli oli lupaavampi ja länsituuli navakkaa. Lyhyt iltapäivähavainnointi tuotti 4 piekanaa, jotka kaikki menivät tuulen vieminä kaukaa pohjoisesta, kovaa vauhtia itään. Tuuli oli sen suuntainen, että nuo linnut ilmeisesti poistuivat maasta jossain kohti Kainuuta. Valitettavasti parhaina muuttopäivinä lokakuun alussa ei kukaan liene ollut liikkeellä, joten piekanoiden ja maakotkien osalta paikan potentiaali jäi kokematta.

Mielenkiintoiseksi Säynäjäkankaan paikan tekee se, että se voisi olla hyvä petopaikka myös keväällä. Varsinkin jos merkittävä osa Hailuodon pedoista palaa vielä mantereelle takaisin lähtemättä ylittämään Perämerta, saattaa nähtävää riittää. Viime keväänä näin Iin Laitakarissa Gaviamuuttoa seuratessa joitakin luoteeseen muuttavia petoja, vaikka paikalta ei edes näe sisämaahan päin.

Eikä tässä vielä kaikki: paikkahan sijaitsee juuri sillä kohtaa josta merkittävä osa viime keväänä Ulko-Krunnissa ja Vatunginnokalta dokumentoidusta Gaviamuutosta menee sisämaahan. Vatunginnokan itäpuolelta menevien parvien pitäisi näkyä sieltä. Keväällä tarkkailin useamman kerran Vatunginnokalla ja lähes poikkeuksetta paras Gavia-virta meni itäpuolelta, kuten myös vesilintumuutto ja ainoa leveäpyrstökihuni. Se olisikin kokemisen arvoista: petoja ja arktikaa samalta paikalta, auringon lämmittämältä kivikasalta ilman kevätkylmän meri-ilman henkäyksiä. Kuvittelen jo mielessäni leveäpyrstökihun ja kiljukotkan samaan nosteeseen!

Ajo-ohje Säynäjäkankaan tarkkailupaikalle: Paikka on Merihelmestä vajaat 3 km koilliseen ja sinne pääsee Myllykankaan kohdalta soratietä pitkin. Pari km Merihelmestä nelostietä NW, käänny oikealle ison sinisen talon kohdalta (vasemmalle Halttula samassa kohtaa). Aja tätä tietä 2.7 km (Y-risteyksestä ennen rataa vasemmalle Kivimaantietä) ja käänny oikealle. Tien päässä on jonkinlainen kiviaineksen käsittelyalue jossa on pieni, mutta riittävä sorakasa, jonka päältä näkee hyvin kaikkiin suuntiin. Viimeistä pikkutietä ei löydy ainakaan minun vanhoista GT-kartoista, mutta se on ihan hyväkuntoinen. Radan jälkeen on poroaita ja portti, joka joskus on suljettu, mutta helposti avattavissa.

Kuvassa mehiläishaukkoja Iin Pohjoisrannalla 23.8.2008

Petokamerat surraavat

2009-03-13T18:28:00.009+02:00

Kaleva uutisoi 13.3, että tänäkin keväänä saadaan jännätä kameran välityksellä maakotkan pesintää. Kamerat on asennettu neljälle pesälle. Melkoista arpapeliähän kameran osuminen oikealle pesälle on, sillä kotkilla on useita vaihtopesiä. Saattavat tehdä jopa uuden pesän. Kotkan lento ry:n sivut löytyvät osoitteesta http://personal.inet.fi/yhdistys/web/kotkanlento. Oheinen kuva on tuore ruudunkaappaus. Talvista on vielä Pudasjärven pesillä.

Hailuodon Marjaniemen sääksikamerakin rullaa. Pesäuutisissa lukee "7.3.2009: Kamera käynnistetty kaudelle 2009. Tänä kautena tarjotaan myös live-videokuvaa." Kuva on tuore ruudunkaappaus pesältä. Linkki on http://www.saaksi.fi.

Virtuaaliretkillä netin välityksellä noille pesille voi kotisohvalta bongata muitakin lajeja kuin pääosan esittäjät. Kuvissa ovat vilahdelleet aiemmin mm. oravat, lapinpöllöt, tiaiset ja kirjosiepot. Sääksen pesällä merikotka toi pelin normaalia luonnon kiertokulun draamaa nappaamalla poikasen ruuakseen.

Osataan sitä muuallakin. Viron luontoa voi seurata kameran välityksellä osoitteesta http://www.eenet.ee/EENet/ Sieltä pääsee seuraamaan mm. jo kahta munaa hautovaa merikotkaa! Lunta on vielä Virossakin maassa. Pesä sentään on lumeton.

Tapsa

Leppoisa maanantai-ilta Kartanon pelloilla

2009-03-09T19:28:00.004+02:00

Lähdimme Jounin kanssa viemään Tuuve-koiraa (ja samalla itseämme) iltalenkille klo 18 aikoihin. Suunniteltiin reitti niin, että paluu tapahtui Haukiputaan Kellon kartanon (kuulujen) lintupeltojen kautta. Puikkasimme pelloille vanhan 4-tien Holstinmäen alikulun kohdalta. Huviksemme päätettiin laskea alkumatkasta pikkujyrsijöiden jälkiä, joita sattui ensimmäiselle 150 metrille 7 kpl. Myyräläisten perässä oli liikkunut jäljistä päätellen myös lumikko, jonka jälkiä oli joka puolella. Pikkujyrsijöiden jälkien laskeminen unohtui kuitenkin pian, kun äkkäsimme pelloilla kaksi metsäkaurista ruokailemassa. Olin havainnosta hyvin tyytyväinen, sillä vaikka olen pelloilla paljon liikkunut ja kauriiden jälkiä nähnyt aiemminkin, niin nämä olivat minulle ensimmäiset livenä havaitut täällä kotinurkilla. Olivat oikein hienon näköisiä alkuillan orastavassa kuunvalossa! Tuuvekin hoksasi kauriit, mutta ei välittänyt niistä pitkää tuijotusta enempää. Kauriit jatkoivat ruokailua kaikessa rauhassa meidän ohitettua ne parin sadan metrin etäisyydeltä, pitivät meitä toki huolellisesti silmällä koko ajan.

Lähestyimme peltojen keskiosia ja aluetta, jossa Tuuven kanssa näimme tammikuun alussa suopöllön. Lintu on käynyt monesti mielessä, mutta toista havaintoa siitä ei talven aikana ole tullut. Jossain vaiheessa tammikuuta löysin tosin pelto-ojista pöllön iskujälkiä, joten ne antoivat olettaa linnun vielä olevan hengissä ja paikalla. Kauaa ei tarvinnut nostalgisoida menneellä havainnolla, kun huomasimme takanamme reitin varrella saalistelevan Asion! Ja eikä kiikareita mukana kummallakaan tällä kertaa, tietenkään. No, pöllö ei siitä välittänyt, vaan iski kertaalleen lumeen ja lennähti sitten läheisen ladon harjalle meitä tuijottamaan. Aikansa istuttuaan se jatkoi saalisteluaan edeten hiljalleen kohti peltoalueiden keskiosia. Kiikareiden puuttumisen takia jäi epäselväksi kumpi Asio oli kyseessä -siitä huolimatta, mukava havainto joka tapauksessa. Illalla aktiivista kuuntelua tiedossa...

Timalit oikuttelevat

2009-03-08T21:20:00.017+02:00

Timaleita on ollut alkuvuodesta poikkeuksellisen hyvin Oulussa plus sitten vielä suunnilleen samalta alueelta Haukiputaan Kraaselissa yksi parvi. Samaan aikaan perinteisiltä timalipaikoilta on vain pari hassua havaintoa. Käytännössä Oulun alueelta on ilmoitukset neljästä ja perinteisiltä alueilta kahdesta parvesta. Tämä 4 - 2 pitäisi olla kai "normitalvena" täysin toisin päin eli noin 1 - 10 tai 0 - 10! Vai pitäisikö? (kuva on Ville Suorsan sivuilta, thanks Ville)

Alkuvuoden tilanteen voi tarkistaa Tiirasta tällä haulla. Hakuehtoja muuntelemalla voi sitten katsella muitakin vuosia.

Perinteisistä alueista perinteisin eli koko Liminganlahti komeilee nollakerhossa, Hailuodosta on vain yksi havainto (a4) ja Siikajoen Ulkonokalta havainto yhdestä parvesta (a8).

Oulussa on talvehtinut Syväsatamassa pieni parvi (a4, kaikki hengissä vielä tänään). Samoin Letonniemi - Karinkanta -alueella (a4). Oritkari - Äimäraution rantaruovikossa on ilmeisestikin ollut parikin parvea. Ilmoitettu max-määrä on 27. Sami Timonen on rengastanut niistä valtaosan (17) tänä vuonna ja osan jo viime syksynä. Sami ja Carita Jäntin Kraaselista löytämä parvi (a10) on kautta aikain Haukiputaan toinen havainto!

Oulusta timaleita on luultavasti etsitty melko tiiviisti vuosittain kiihkeän tammikisan tiimellyksessä (tuloksetta), joten tämänvuotinen hyvä esiintymä on melko varmasti poikkeuksellista. Havaintojen vähyys perinteisiltä paikoilta voi johtua osin retkeilyn vähyydestäkin, mutta kyllä ainakin Hailuodossa timalipaikoilla on ollut kävijöitä. Voi siellä kyllä muhia perinteisillä paikoilla timalipommikin. Oulunseudun normaali 0 - 1 havaintoa/parvea on tänä vuonna vähintään 4. Jos perinteisten paikkojen normimäärät kerrotaan neljällä, niin paljonhan niitä sitten on!? Vai ovatko timalit jostain syystä valuneet perinteisiltä paikoilta Ouluun?

Oulun Oritkarin timaliparvi on ollut varsin suosittu kuvauskohde, sillä parvea on päässyt kuvaamaan miltei auton ikkunasta. Kajjjaanista paikalle kiirehtinyt lintuharrastaja ja -kuvaaja Ari Tervo kirjoittaakin 7.3.2009: "... Tauon jälkeen jatkoin kuvaamista, mutta sitten alkoi tulla muitakin kuvaajia eli kohta meitä oli 9 henkilöä timaleiden perässä ...".

Tapsa

Harmaalokit tulivat

2009-03-07T15:31:00.001+02:00

Tapsa oli laskenut 1.3. sinisorsia ja päätynyt tuhanteen yksilöön. Itse laskin sorsat edellisen kerran 8. helmikuuta, jolloin sain summaksi 935 koirasta ja 664 naarasta joukossa 6 väripoikkeamaa (1 vaalea naaraas, 2 tummaa naarasta, kööpenhaminalainen pariskunta ja "sekundaköpis" naaras). Ovatko sorsat vähentyneet noin paljon, vai johtuuko ero ehkä laskentatekniikasta. Se selviää laskemalla sorsat uudestaan. Aloitan 7:04 Kemiran altaalta, joka on yllättäen täynnä sorsia. Sorsat liikkuvat ja osa on aina katveessa sumussa kanavan mutkan takana. Laskentatulos vaihtelee 250 ja 350 välillä. Lopulta kirjaan 230 koirasta ja 120 naarasta. Varpushaukka lepattaa lähellä veden pintaa rantapuuhun istumaan, mistä sorsat eivät ole moksiskaan. Koskikaratkin jatkavat ruokailupuuhiaan. Peukaloista ei tällä kertaa näy. Oulujoessa Kemiran putken suulla on paljon hankalasti laskettavia sinisorsia sekä tavi ja haapana. Kirjaan 500 koirasta ja 330 naarasta. Kontinkankaalla ei ole sorsia, mutta Karjasillalla on 93 koirasta ja 72 naarasta. Keskusta ja Hupisaaret ovat sorsattomia, mutta nokkavarpunen tulee kirjattua lajilistalle. Tuiran uimarannalta löytyy 82/63 sinisorsaa. Hartaanselällä telkkien ja joutsenen seurana uiskentelee 7/5 sinisorsaa. Samalla kevään ensimmäiset juhlapukuiset harmaalokit lentävät yli. Johteenpookissa lentää kolmas harmaalokki. Seuraavaksi sukset jalkaan ja syvikseen. Siellä onkin paljon sulaa, mutta vain 6/2 sinisorsaa ja naaras isokoskelo. Palaan takaisin Johteenpookiin, jossa uuttukyyhky lentää soidinlentoa. Toinen uuttukyyhky on Vaaskiventiellä. Toppilansalmi on pääosin jäässä. Toppilan voimalaitoksen ojassa on sinisorsia 5 koirasta ja 4 naarasta. Mannisenojalla ei näy sorsia. Jätärin altaassa uiskentelee sinisorsapari ja vuorihemppo lentää laulaen yli. Kuivasjärvellä on vielä yksi sinisorsapari, joten loppusummaksi tulee 925 koirasta ja 599 naarasta. Vähennystä edelliseen laskentaan on, mutta niin vähän, että se voi johtua myös laskentaepätarkkuudesta ja katveessa olleista sorsista. Iltapäivällä käyn vielä hiihtämässä. Ruskon kohdalla 5 harmaalokkia tervehtii keväisellä kaklatuksella. Illalla summaan päivän lajimääräksi 36, joka on minulle uusi ennätys Suomesta ennen maaliskuun 23. päivää (edellinen 33 lajia 17.3.2007 Oulusta).

Töyhtöhyyppä

2009-03-06T15:12:00.001+02:00

Aamut valkenevat jo niin aikaisin, että arkiaamuinakin on reilusti aikaa retkeillä, vaikka menisi kahdeksaan yliopistolle. Perjantaiaamun retki suuntautui kaatopaikalle, jossa Pekka Majuri oli nähnyt edellisenä päivänä töyhtöhyypän. Olin paikalla jätekeskuksen auetessa tasan seitsemältä. Aloitin kiertelyn biojätealueelta, jossa töyhtöhyyppä katseli hetken itselleen aamupalaa, mutta päätti sitten läheteä kohti sekajätekasaa. Vuorihemppoja oli rinteessä 5 ja kanahaukka lähti lentoon kynsissään reilun kokoinen rotta. Toinen kanahaukka oli vielä ilman saalista. Keltasirkkuja pyöri paikalla pari sataa. Töyhtöhyyppä löytyi uudelleen sekajätekasalta ruokaa etsimästä, jossa se kuitenkin pian lennähti näkymättömiin kasan toiselle puolen kaatopaikkajyrän säikäyttämänä. Palasin uudelleen biokasalle, jonne olivat saapuneet talvesta selvinneet 9 kottaraista. Lokkeja vähän odottelin, mutta niitä ei vielä tällä kertaa näkynyt.

Maaliskuun alkua (pinnahenkisesti)

2009-03-01T21:27:00.022+02:00

Kuun alussa on tietysti tarkistettava kuukausipinnapuutteet. Eipä niitä ole tullut kerättyä vielä montaa vuotta, joten helppojakin pitäisi löytyä. Hankalalta kuitenkin näyttää. Helpoimmasta päästä ovat taviokuurna, peukaloinen, punakylkirastas, järripeippo, hemppo, pilkkasiipi ja mustalintu. Ainoastaan peukaloinen on bongattavissa läheltä. Punakylkirastas on ainut, josta on mahdollisuus saada kuukausiässä. Onkin näköjään tasaluku 50 katkolla kuukausiässissä. Taitavatpa jäädä uudet kuukausipinnat loppukuun ensimmäisten muuttajien varaan.

Mittari nousee kihisten aamun -19C:stä auringonpaisteessa. Pyörällä Kemiran altaille aamuhapelle ruokahalua kasvattamaan. Peukaloinen puikkelehtii altaan ylittävän sillan rakenteissa edelleen pirteänä. Jotain ötökkää siellä on tarjolla reilummasti, sillä koskikaratkin napsivat niitä ilmasta toisinaan. Kuukausipinna.

Peukaloisen kanssa petti muisti tammikisassa. Näin peukaloisen altaalla 10.11.2008. Tuon jälkeen paikalla kävi useampi henkilö ja joulukuussa itsekin kuukausipinnan toivossa, mutta uusia havaintoja ei tullut. Sitten tammikuun 9. Hervan Tuomaksen altaalta löytämän tavin bongauksen jälkeen käveltiin Järvelän Pekan kanssa paikalta poispäin. Kuului outoa lurinaa. Matkin ääntä puhelimeen Rannikon Karille, jonka kanssa juteltiin tavin bongauksesta. Hän ehdotti kulorastasta ja sitten en muista ehdottiko myös peukaloista. Yritettiin saada lintua näkyviin, mutta eipä sitä löytynyt eikä ääntäkään enää kuulunut.

Tuohimaan Heikki ehdotti puhelimessa myös kulorastasta ja peukaloista. Peukaloinen rajattiin osin pois, koska ääni kuului ylhäältä päin ja arveltiin peukaloisen viihtyvän alempana. Todennäköisimmäksi lajiksi jäi äänivikainen töyhtötiainen. Todettiin kuitenkin, että kyllähän se Kemiran allas ja kanava ovat ihan loistobiotooppi talvehtimista yrittävälle peukaloiselle. Sanoinkin Heikille, että pitää käydä soittamassa altaalla atrappia josko siellä ihan oikeasti onkin peukaloinen. Muisti petti. En muistanutkaan käydä siellä atrapin kanssa tammikuussa. Kyllä sitten hieman sapetti, kun raahelainen Juha Lehto oli kirjannut havainnon peukaloisesta altaalta Tiiraan 4.2.2009. Sen jälkeen peukku kyllä on ollut siellä koreasti näkyvillä ja jopa laulanutkin. Toisaalta eipä lajia olisi ehkä viitsinyt tammikisassa pimittää, joten siltä osin +/-0 muistin osalta.

Kemiran putkenpäässä Oulujoessa haapananaaras kellui edelleen

vakiopaikallaan venelaiturista alaspäin. Naaras isokoskelo on uutena paikalla. Paikalla pitkään viihtynyttä tavia ei löydy monista selailuista huolimatta. Sinisorsia lasken yksitellen 766. Ehkä tavi jäi katveeseen, vaikka yritinkin selata sorsamassaa eri suunnista.

Patosillan luona sinisorsia on 109 ja myöskin siellä naaras isokoskelo. Tavi ei ole täälläkään. Tilhi hörppii jään reunalla vettä ja antaa kahlaajamaisen vaikutelman. Pysäyttää sydämen täydeksi neljäksi sekunniksi. Karjasillan ruokintapaikalla on 115 pullasorsaa. Hartaanselältä niitä löytyy 4, joten Oulun pullasorsamäärä on melko tarkkaan tonni (766 + 109 + 115 + 4 = 994). Tässä jäätilanteessa Syväsatamasta ei löydy ehkä yhtään, korkeintaan muutama yksilö. Tuiran ja Laanilan välisessä sula-alueessa voi muutama yksilö olla. Eipä voisi määrä tarkemmin tonni olla!

Hartaanselän joutsennuorukainen ruokailee siellä edelleen rauhallisesti. Samoin kolme vakiotelkkää.

50km:n MM-hiihdon jälkeen käydään vielä Eetun kanssa seuraamassa Timosen Samin ja Tynjälän Matin tilhirengastusta Kontinkankaalla. Reilu 30 lintua siellä vielä pyörii ja suurehko osa niistä saa renkaan jalkaansa. Varpushaukka päivystää paikalla tiiviisti ja istahtaa välillä röyhkeästi pyyntikatiskan päälle. Eetu 4v nappaa käsipinnan tilhestä.

PPLY:n 35-vuotisjuhla

2009-02-28T19:39:00.019+02:00

PPLY:n 35-vuotisjuhla oli Oulussa ravintola Lasaretissa 21.2.2009. Tilaa oli 50:lle hengelle. Ei tainnut olla yhtään jakkaraa vapaana, joten tunnelma oli tiivis.

Avauspuheenvuoron piti pj Aappo Luukkonen. Samassa yhteydessä palkittiin Elja Herva, Jari Heikkinen ja Sami Timonen Birdlife Suomen hopeisella ansiomerkillä. Ansiomerkin vaatimuksiin kuuluu mm. vähintään 15 vuotta jatkunut paikallisen tason merkittävä panos lintuharrastuksen, -tutkimuksen tai suojelun saralla.

Kuvassa pj Aappo ripittää Eljaa ja Jaria. Kuvasta puuttuu Sami.

Juhlaesitelmässä luontovalokuvaaja Martti Rikkonen esitteli upeita kuvia tunturiseudun tunturipöllöistä ja kotkista. Kuvia höystivät värikkäät tarinat kuvauskohteista ja -tilanteista.

Juha Markkola ja Mikko Ojanen valottivat PPLY:n 35-vuotistaivalta pitämällä aiheesta tiukan tietokilpailun. Kysymyksiä oli yli 20 ja monessa niistä a-, b- ja c-kohtia. Voittajaksi selviytyi Esa Hohtola. Sen verran kilpailuhenkeä löytyi, että kilpailussa esitettiin yksi protestikin.

Alla muutama räpsy eri puolilta juhlasalia.

a

Uutta!

2009-02-26T21:31:00.000+02:00

Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen linturetkiblogi luotu.

Kelpo tammirallitulos pyöräillen, pitkä ralli – pitkä kertomus

2009-02-03T16:05:00.000+02:00

Vuoden 2009 tammikisassa otin tavoitteekseni ekosarjan voiton hyvällä tuloksella. Oulusarjaan päätin osallistua sitten sillä tuloksella, mikä ekorallauksen ohessa tulee. Kulkupeleinä minulla olivat nastarenkailla varustettu vanha Suomen armeijan polkupyörä vuosimallia 1974 sekä Peltosen 240 cm pitkät metsäsukset.

Omalta osaltani ralli alkoi jo 31.12.2008 klo 15:30 siirtymisellä kohti aloituspaikkaa eli Hailuotoa. Olin päättänyt ottaa riskin ja jättää Oululajien yrittämisen tammikuun kolmanteen päivään, ja sen sijaan yrittää heti alkuun Hailuodosta vesilintuja ja muita parempia lajeja ennen meren jäätymistä. Oulusta lähtiessäni lämpötila oli juuri painunut pakkasen puolelle ja länsituuli puhalsi reilut 20 metriä sekunnissa. Oulunsaloon asti matka taittui melkein aikataulussa kovasta sivutuulesta huolimatta, mutta siitä eteenpäin alkoi huomata vastatuulen hidastavan vaikutuksen. Tuntui samalta kuin olisi koko ajan polkenut ylämäkeä Pallasjärveltä kohti Pallastunturia. Tarkoitukseni oli ehtiä hyvissä ajoin klo 18 lauttaan, mutta lauttarannan lähestyessä huomasin ajan hupenevan huolestuttavasti. Saavuttuani pengertien päähän jouduin toteamaan 25 metriä sekunnissa puhaltaneen vastatuulen voittamattomaksi vauhtini pysähdyttyä kokonaan. Oli siis pakko laskeutua alas pyörän päältä ja puskea matalana vastatuuleen. Viimeiseen kilometriin kului 20 minuuttia, mutta onneksi lauttakin oli vartin myöhässä, joten minulle jäi vielä 5 minuuttia hengähdysaikaa rannassa. Lautalla pääsin sisälle lämpimään matkustamoon, mikä olikin mukavaa, sillä puolimatkasta eteenpäin meri oli sula ja aallokko heitti jäätävän veden läpi lautan siten, että kaikki kannella ollut peittyi senttisen jääkerroksen alle. En kuitenkaan malttanut olla loppumatkasta pohjustamatta mahdollisia vesi-(myrsky-) lintuja kannella seisoen. Hailuodon päässä pengertiellä olivat muuten samat ongelmat kuin Oulunsalon päässäkin, paitsi nyt lisämukavuutena oli aallokon ja tuulen penkereen yli heittämä jäätävä vesi. Päästyäni metsän suojaan tuntuikin ehkä noin 15 m/s puhaltanut vastatuuli suorastaan myötätuulelta. Ilta seitsemältä pääsin perille Vasken autiotupaan. Tupa lämpeni nopeasti saatuani kamiinaan tulet ja kattokruunuun laittamani uudet kynttilät valaisivat sopivasti. Tässä vaiheessa huomasin lusikan unohtuneen retkivarustuksesta, mistä johtuen jouduin veistelemään sellaisen valmiiksi aamupuuroa varten. Uudenvuodenyö menikin leppoisasti nukkuessa aina välillä puita kamiinaan lisäten.

1.1. klo 7:42–16:30
Aloituspaikaksi olin valinnut Hiidenniemen, jonne saavuin jo 8:40. Matkalla jouduin kiertämään puolen kymmentä metsäautotien poikki kaatunutta puuta. Pettymyksekseni meri oli jäässä, joten vesilintuja oli turha yrittää. 9:00 kirjasin aloituslajiksi URPIAISEN. Pian myös HARMAALOKKI lensi ohitse. Yrityksestä huolimatta timaleita ei löytynyt Hiidennimen-Vesan ruovikoista. Olin suunnitellut reittini siten, että ajelisin päivän aikana rantaa pitkin Marjaniemeen asti. Edellisen päivän myrsky oli kuitenkin kasannut jäät rannalle useiden metrien korkuisiksi röykkiöiksi, joiden päällä joutuisin pyörän kanssa taiteilemaan. Ajatuksen ajamisesta sai siis hylätä. Metsässä tai ruovikossa rämpiminen ei tullut kyseeseen, kuten ei myöskään heikoille jäille meno, joten aikataulukysymys alkoi heti huolestuttaa. Ajojääröykkiöiden päällä taiteilu osoittautui hieman haastavaksi, sillä jääkasat ajoittain pettivät, jolloin putosin pyöräni kanssa välissä oleviin ilma- tai vesitaskuihin. Onneksi saappaanvarren pituus kuitenkin vielä tässä vaiheessa riitti pitämään jalat kuivina. Hietaniemeen saavuin vihdoin klo 10:10 ja edelleen noin 12 metriä sekunnissa puhaltanut pohjoistuuli oli suureksi ilokseni tästä eteenpäin pitänyt meren sulana lähes rantaan asti. Kaukoputkea pystyttäessäni kuulin KELTASIRKUN äänen. Aallokkoa selatessani putken kenttään piirtyi aivan lähellä nimen kärkeä kelluva koiras PILKKASIIPI ja Keskiniemen suunnassa kohti pohjoista lensi MERIMETSO. Seuraava pätkä Haaralampinokalle taittui rannan suuntaisesti kulkevaan metsäautotietä sen poikki kaatuneita puita kierrellen. Haaralampinokalla pystytin taas kaukoputken ja pian havaitsemani niemen edustalla aika lähellä kelluneen koiras ALLIN tiesin olevan kova laji. Haaralampinokalta lähtiessäni tein sitten retken pahimman reitinvalintavirheen. Lähdin jääkasoille liian kauas meren puolelle ja putosin jäiden läpi niin syvään veteen, etteivät enää saappaat riittäneet. Samalla pudonnut polkupyörä oli saatava sieltä jollain konstilla ylös ja lopulta sen sainkin. Rantaan päästyäni kaadoin vedet pois saappaista ja vaihdoin kuivat sukat, mutta samalla huomasin meriveden ja pakkasen yhteisvaikutuksen jumittaneen pyöräni ajokelvottomaksi. Tästä eteenpäin ranta olisi sitä paitsi ollut ajokuntoinen, sillä länsirannalla jääröykkiöt eivät enää peittäneet rantahietikkoa kokonaan. Jouduin kuitenkin siis taluttamaan kohti Keskiniemeä, jonne saavuin 12:40. Rannassa kisaili 2 KORPPIA ja meressä kellui 2 MUSTALINTU naarasta. Kauempana merellä lensi yksinäinen MERILOKKI ja kymmenet KALALOKIT kiertelivät rannan tuntumassa. Klo 13:00 kaukoputken kenttään osui merellä aivan lähellä pintaa vastatuuleen kohti luodetta matkanneet 3 rastaan kokoista lintua, RÄKÄTTIRASTAITA. Lähdettyäni eteenpäin kohti Virpiniemeä piisami juoksi edestäni ruovikon reunassa. Mäntyniemessä ruokaili 20 PULMUSEN parvi. Virpiniemestä ei löytynyt enää mitään uutta, mutta jotain oli keksittävä, että ehtisin ennen pimeän tuloa Marjaniemeen. Niinpä siirryin metsän suojaan ja kaivoin esiin Trangian, tein tulet ja aloin käristämään jäätynyttä polkupyörän takarumpua. Muutaman minuutin sulatuksen jälkeen se lähtikin taas pyörimään eikä tässä vaiheessa pieni ketjuöljyjen kärähtäminen haitannut mitään. Marjaniemeen saavuin Virpinimentietä pitkin klo 14:15 eli juuri ennen hämärän tuloa. Hieman ennen rantaa KANAHAUKKA lensi tien yli. TELKKÄ sukelteli rantavedessä. Klo 14:25 jostain aallokosta nousi talvipukuinen KAAKKURI, joka ohitti niemenkärjen komeasti lähietäisyydeltä ja suuntasi kohti luodetta. Norppa kellui jäälauttojen seassa noin 100 metrin päässä nenä vastatuuleen. Hetken päästä 4 naaras ISOKOSKELOA laskeutui norpan seuraksi. Ensimmäisen päivän lajimäärä oli siten hulppea 16, joista 10 laskin olevan räpyläjalkaisia lintuja. Illaksi selvisin hyvissä voimissa Maasyvänlahden autiotuvalle, jonka kamiinan lämmössä sain vaatteeni kuivattua ja varpaani lämmitettyä.

2.1. klo 8:15–17:45
Yöllä kiristynyt pakkanen yhdessä kovan tuulen kanssa jäähdytti kämppää tehokkaasti. Niinpä jouduin aamuyöstä yhä useammin nousemaan lämmityspuuhiin. Aamulla olo tuntui kuitenkin virkeältä, joten oli mukava lähteä uusien lajien etsintään. Ennen lähtöä ulkohuusissa istuessani VIIRUPÖLLÖ aloitti soidinhuhuilun lähimetsästä. Klo 9 saavuin Riisinnokalle, josta löytyi helposti pieni TEERI parvi, 2 naaras POHJANTIKKAA, HÖMÖTIAISIA, TALITIAISIA, SINITIAISIA, PUUKIIPIJÄ, TUNDRAURPIAINEN, PUNATULKKU ja naaras PIKKUTIKKA. Niemen edustalla jäällä jökötti MERIKOTKA. Isonmatalan ja Rautaleton välisessä salmessa minua ilahdutti VIIKSITIMALI parvi, jossa oli 6 koirasta ja 6 naarasta. Rautaleton edustalla oli 2 merikotkaa lisää ja rannassa 2 HARAKKAA sekä koiras pohjantikka. Louekarinkurkussa koputteli 4 KÄPYTIKKAA ja sirisi HIPPIÄINEN. Vanha merikotka lensi ylitse, kuten myös 2 KIRJOSIIPIKÄPYLINTUA. Kirkkosalmen tornilta havaitsin TILHEN. Ojakylästä löytyi 20 VIHERPEIPPOA, joita vanha VARPUSHAUKKA koiras säikytteli. Seuraavaksi bongasin Karinnenänvainion vehnäpellon KURJET, 2 vanhaa ja 1 nuori lintu. Nyt olivat kaikki Hailuodon tavoitelajit kasassa ja kello vasta 13:10, kun alun perin olin suunnitellut poistuvani saaresta vasta 16:30 lautalla. Pinnaähkystä johtuen päätin kuitenkin lähetä jo 15:00 lautalla, johon siihenkin ehtisin leppoisasti ajellen. Pirkolantieltä löytyi 2 PIKKUVARPUSTA ja Myllytieltä 2 VARPUSTA. Ojakylänlahden jäällä näytti seisovan 2 merikotkaa. Hyypän kohdalla metsän reunassa oli TÖYHTÖTIAINEN ja Vaskessa tien yli lensi NÄRHI. Rannassa ja lautalla kiikarointi ei enää tuottanut uusia lajeja, joten kahden päivän jälkeen pinnalukemani oli tasan 40. Tässä vaiheessa tiesin olevani ekosarjassa vaikeasti voitettavissa. Kotimatka taittuikin vastatuulesta ja kiristyvästä pakkasesta huolimatta hyvällä mielellä.

3.1. klo 9:15–15:45
Nyt oli löydettävä mahdollisimman paljon Oulussa viivytteleviä pakkaselle arkoja lajeja. Pyykösjärvellä lensi ylitseni parvi NAAKKOJA ja VARIKSIA. Puolivälinkankaalla koivuissa hääräili 7 PYRSTÖTIAISTA. Laanilasta Kemiran altaalta bongasin KOSKIKARAN ja Parkkisenkankaalta PUNARINNAN. Oulujoessa Kemiran putken päässä uiskenteli 830 SINISORSAA, sillan luona lensi 2 KESYKYYHKYÄ ja jostain kuului TAVIOKUURNAN ääni. Hupisaarilta löytyi nisäkäslistaan 2 oravaa ja lintulistaan 2 VIHERVARPUSTA ja Hietasaaresta Villa Pukkilan ruokinnalta naaras PEIPPO. Puolivälinkankaalla moottoritien varressa kuusessa ruokaili 5 PIKKUKÄPYLINTUA, mutta Pyykösjärveltä ei löytynyt isolokkia. Toppilansaaresta sen sijaan löytyi helposti MUSTAPÄÄKERTTU naaras ja Nallikarin edustalta mereltä +4kv ISOLOKKI. Uusi ajelu Hupisaarten läpi tuotti listalle koivun latvasta NOKKAVARPUSEN. Intiön Hautausmaan portin pielessä koivussa istui MUSTAVARIS, hautausmaan keskiosassa rungoilla touhusi PÄHKINÄNAKKELI ja oksistossa KUUSITIAINEN. Päivän päätteeksi bongasin vielä Tuirasta naaras MUSTARASTAAN, joka ei ollut pahemmin säikähtänyt hetkeä aiemmin paikan ohittanutta varpushaukkakoirasta. Kolmen päivän jälkeen lajimääräni oli 58 eli täsmälleen sama, mihin olin päätynyt kahden edellisen tammikisan päättyessä!

4.1. klo 8:05–14:45
Päivän projekti oli talvilintulaskenta Haukiputaan Kellon Kiviniemessä. Uusina lajeina löytyi FASAANI (koiras ja naaras) sekä suurehkon räkättirastasparven mukana kierrellyt PUNAKYLKIRASTAS. Kalimeenojasta löytyivät vain joutsenen laskeutumis- ja lentoonlähtöjäljet, joten mukanani ollut ohranjyväpussi täytyi kantaa takaisin Ouluun.

5.1. klo 8:03–15:36
Kuten jo edellisenä päivänä Kalimeenojalla jälkiä katsellessani arvelin, LAULUJOUTSEN löytyi Hartaanselältä, jossa uiskenteli sekä nuori että vanha lintu. Loppupäivän kiertelin kaatopaikalla, josta ei kuitenkaan löytynyt muuta uutta kuin 15 VUORIHEMPPOA, 10 KOTTARAISTA ja metsämyyrä.

6.1. klo 7:13–17:50
Saavuin Liminkaan 9:30 ja jo kymmenen aikaan lajilistassani oli Vuotilankujalta koiras JÄRRIPEIPPO ja TURKINKYYHKY. Lumpeen Ulla-Maijan ja Jaskan tarjoaman mainion välipalan jälkeen yritin löytää jotain spontaania Temmesjoen varren pelloilta huonolla menestyksellä. Isoniityn TUULIHAUKKA naaras sentään löytyi pienen odottelun jälkeen lentämästä pitkin pelto-ojan vartta. Kierros Tyrnävän pelloilla ei pidentänyt lajilistaa, joten 15:55 pysähdyin Rajakorvessa kuusikon reunaan laittamaan kiikaria pois ja vähentämään vaatetta kotimatkaa varten. Yllätyksekseni HELMIPÖLLÖ aloitti puputuksen aivan läheltä. Siinä meinasi kyllä hymy revetä nauruksi asti.

7.1. klo 10:10–12:45
Limingantulli-Heinäpää, ei uusia lajeja.

8.1. klo 10:10–13:05
Heinäpään rinteessä ruokaili 3 TIKLIÄ. Äimärautiolta ja Nuottasaaresta ei löytynyt mitään uutta. Pöllöretki illalla Ruskoon ja Kalikkalammelle oli turha reissu.

9.1. klo 9:25–12:00
Rajakylästä ja jätevedenpuhdistamolta ei löytynyt mitään uutta.

10.1. klo 7:45–14:35 ja 15:45-17:30
Aamuhämärässä Laanilassa loikki rusakko. Oulunsalon Myllymetsän pelloilla istui 10 UUTTUKYYHKYÄ rivissä langalla. ISOLEPINKÄISEN löytämiseksi täytyi tehdä pieni kävelylenkki peltojen toiselle reunalle. Kovasta yrityksestä huolimatta peltopyitä ei löytynyt Oulunsalosta, Kempeleen Teppolasta eikä Oulun Perävainiolta. Kemiran altaalta sen sijaan löytyi naaras TAVI. Illalla Ruskossa kuului vain rottaparven vikinää.

11.1. klo 7:40–16:15
Sanginjoen retki tuotti hienoisen pettymyksen, sillä Isolta Polvikankaalta löytyi vain useampi PYY ja ruokinnalta 3 KUUKKELIA.

12.1. klo 9:45–11:05
Rajalylä-Jätäri, ei uusia lajeja.

13.1. klo 10:25–11:40
Jätäri, ei uusia lajeja.

14.1. klo 10:05–11:22 ja 16:05–18:00
Rajakylä-Jätäri, ei uusia lajeja ja turha pöllöretki Ruskoon.

15.1. klo 9:10–10:10 ja 15:15–20:40
Rajakylästä ei löytynyt aamuhämärissä varpuspöllöä, vaikka talitiaisen pyrstö näkyi lepän kolosta pikkupöllön läsnäolon merkkinä. Illan hämärtyessä klo 15:50 Kalikkalammella sen sijaan VARPUSPÖLLÖ vihelteli kuusten latvoissa todella innokkaasti. Illan mittaan HUUHKAJAKIN huudahti muutaman kerran, mutta ei suostunut Ruskossa näyttäytymään.

16.1. klo 10:45–11:15
Pyykösjärvi-Syynimaa, ei uusia lajeja.

17.1. klo 8:01–14:20
Haukiputaalta Kellon kartanon pelloilta löytyivät peltopyiden jäljet, joita seuraamalla 3 PELTOPYYTÄ pyrähtikin ojan varresta. Kiitos Meskeille vinkistä! Suopöllöstä ei sen sijaan näkynyt merkkejäkään, vaikka pienten karvakorvien jälkiä pellolla oli melkein poluiksi asti. En jäänyt sitä enempää etsimään, vaan ajelin Kalimeenkylän kautta Haravasuolle, jonka reunassa laitoin sukset jalkaan ja sitten hiihtämään. Riekon jäljet löytyivät suon reunasta helposti, mutta naaras ISOKÄPYLINNUN ehdin havaita vielä ennen kuin valkoinen RIEKKO lennähti edessäni.

18.1. klo 7:05–16:21
Lähdin uudelleen Isolle Polvikankaalle tavoitteenani metso ja palokärki. Siirryin pyörän päältä suksille jo Kuparisenpolun metsätien risteyksessä. Ensin kiersin Sadinselkää, sitten rämmin ojitetun ja pusikoituneen Sadinsuon läpi ja Kangaslammen takana olevien hakkuaukioiden yli Pienelle Polvikankaalle, josta löytyivät koppelon jäljet, mutta ei itse lintua. Isoa Polvikangasta hiihdin ristiin rastiin yli 3 tuntia ja löysinkin omien edellisviikkoisten jälkieni kanssa risteävät ukkometson jäljet. Ei kuitenkaan metsoa. PALOKÄRKI sentään ilahdutti lentämällä äänekkäästi ylitse. Palasin vielä Pienelle Polvikankaalle seuraamaan koppelon jälkiä ja pitkään seurasinkin. Kymmenkunta hakomismäntyä löytyi. Maassa se oli syönyt mustikan silmuja ja pudonneiden männynoksien neulasia. Pienten kuusten alla oli selvästi ollut hyvä levähtää. Välilä koppelo oli lennähtänyt pätkän ja taas laskeutunut kävelemään. Itse pyräytin lentoon kuitenkin vain pyyn. Päätin vielä kerran käydä sähkölinjalla asti ja yllätyksekseni linjan reunasta männystä ukko METSO lähti ryminällä lentoon kadoten metsään linjan toiselle puolen. Tässä vaiheessa kello oli 14:20 eli olin hiihtänyt 5 tuntia 20 minuuttia. Pyörälle palattuani ja paluumatkan aloitettuani huomasin, että hiihtoretkeni aikana Sadinselän ukkometso oli kävellyt Kuparisenpolun tien yli 50 metrin päässä polkupyörästäni. Onneksi se vain hymyilytti, olihan metso kuitenkin jo nähtynä. Illan hämärässä ehdin vielä bongata HAAPANAN Oulujoesta Laanilassa. Tässä vaiheessa lajimäärän ollessa 81 arvelin, että voisin olla kiinni jopa yleisen sarjan voitossa. Uusia lajeja oli kuitenkin yhä löydettävissä ja aikaa reilusti jäljellä, joten vielä ei sopinut hellittää.

19.1. klo 10:15–10:45
Pyykösjärvi-Syynimaa, ei uusia lajeja.

20.1. klo 10:20–20:15
Laanilassa Kemiran altaan yli lensi nuori merikotka. Tavi oli siirtynyt Oulujokeen ja Hupisaarten nokkavarpunen oli edelleen paikalla. Pikisaaressa leijonaruokinnalla ruokaili komea koiras tundraurpiainen. Villa Pukkilassa pikkulintuja väijyi vanha koiras varpushaukka. Uusia lajeja ei kuitenkaan löytynyt.

21.1. kävin Rahkon Pekan kanssa Isolla Polvikankaalla kuukkelijuttua tekemässä.

22.1. klo 12:31–14:44
Matkalla Linnanmaalta Nuottasaareen löysin yllättäen Välivainiolta Sirppitien ja Tarmontien risteyksestä koiras järripeipon, mutta se laji oli jo aiemmin Limingasta bongattu. Uusia lajeja ei löytynyt.

23.1. klo 8:15–11:10
Lähdin Ruskoon opastamaan muutamaa tammikisan ensikertalaista vuorihempon, kanahaukan ja kottaraisten etsimisessä. Nämä lajit löytyvätkin helposti. Paikalla oli mielestäni harvinaisen runsaasti pikkulintuja, joiden joukosta löytyi yllättäen HEMPPO istumassa tuomen oksalla viherpeippojen seurassa. Valitettavasti se ei kuitenkaan malttanut pysyä paikallaan kovin pitkään vaan siirtyi biokasan takarinteeseen, josta sitä ei enää lyhyellä etsinnällä uudelleen löytynyt.

24.1. klo 6:56–17:45
Saavuin Liminkaan hämärässä tasan klo 9 ja heti ensimmäinen havaitsemani laji oli kunnantalon takapihalla huhuillut turkinkyyhky. Kyyhkyillä tuntui muutenkin olevan jo kovasti kevättä ja kuherrusta rinnassa. Koko päivän kierros Limingassa ja vähän Lumijoellakin pähkinähakkia ja ampuhaukkaa etsien oli rallimielessä turha, mutta muuten oikein mukava ulkoilupäivä. Vanhassa Limingassa hangesta pomppasi lähes valkoinen jänis, joka kuitenkin mustan hännän yläpuolen perusteella määrittyi rusakoksi.

25.1. klo 7:01–17:52
Tammirallin pisin päiväretki Tyrnävälle oli pituudeltaan hieman yli 100 km. Rajakorvessa pulmunen lensi ylitse ja 7 peltopyytä ruokaili pellolla. Klo 10 Jokisillalla lännestä päin lähestyi iso petolintu, hiirihaukkako, ei vaan MAAKOTKA kaartoi ja vaihtoi suunnakseen kohti pohjoista. Heti perään 11 pulmusta lennähti pellolla. Partaalla maalaistalon pihassa turkinkyyhky lensi edellä ja kanahaukka perässä. Limingan Ala-Temmeksestä ei löytynyt harmaapäätikkaa. Tyrnävän myllyllä ruokaili 9 turkinkyyhkyä ja Markkulassa 700 urpiaista, joista nuori varpushaukkakoiras yritti itselleen iltapalaa.

26.1. klo 10:35–11:35
Jätäri, ei uusia lajeja

27.1. klo 10:25–12:41
Tuirassa Myllytiellä koivun latvassa notkui tasan 10 tikliä ja Hietasaaren naaraspeippo oli edelleen paikalla, mutta uusia lajeja ei löytynyt.

28.1. klo 10:00–10:30
Pyykösjärvi-Syynimaa, ei uusia lajeja

29.1. klo 8:45–10:20
Letonniemi, ei uusia lajeja

30.1. klo 8:35–11:15
Hupisaaret-Hietasaari, ei uusia lajeja

31.1. klo 6:35–17:30
Limingan kirkonkylästä radan länsipuolelta laskin yhteensä 28 turkinkyyhkyä. Pähkinähakkia ei aamupäivästä löytynyt, joten lähdin Virkkulaan yrittämään ampuhaukkaa ja hiiripöllöä. AMPUHAUKKA naaras tulikin vastaan pellon pinnassa jo Rantakylän kohdalla. Kävin vielä mutkan Lumijoen puolella ennen kun palasin uudelleen yrittämään pähkinähakkia. Talon pihassa Linnukkatiellä ruokaillut punarinta oli talon emännän mukaan ollut paikalla koko talven, kuten myös lähistöltä toiselta ruokinnalta löytynyt mustarastaskoiras. Varpushaukkanaaras lensi vielä Vanhassa Limingassa, mutta pähkinähakki jäi lopultakin löytymättä. Saavuttamani lajimäärä, 84, oli kuitenkin niin hyvä, että muutamat puutteet eivät rallin viimeisellä kotimatkalla paljoa harmittaneet.

2.2. Purkutilaisuudessa olin yllättäen alusta asti johdossa ekosarjan lisäksi myös yleisessä sarjassa. Ässälajejakin löytyi listaltani mukavasti, joten 7 lajin voitto parhaasta autoilleesta bongarista Tapani Tapiosta tuntui todella makealta. Muutamista muista bongareista poiketen en koko rallin aikana käyttänyt minkäänlaisia atrappeja, vaan pöllötkin olivat äänessä aivan omasta tahdostaan. Hyvää tuuria oli siis reippaasti mukana, vaikka polkupyörällä retkeily näyttääkin olevan joka tapauksessa selvästi autoilua tehokkaampaa. Mitäpä kaikkea sitä olisikaan rallissa vielä löytynyt, jos autolla ajetut kilometrit, tai edes autossa istumiseen käytetyt tunnit, olisikin liikuttu pyöräillen tai hiihtäen. Oman voittotuloksen lisäksi ekosarjaan osallistuneiden ja erityisesti vain ekosarjaan osallistuneiden suuri määrä lämmitti mieltä kovasti.

Mielestäni nykyistä jyrkempää jakoa ekosarjaan ja fossiilisarjaan ei kuitenkaan tarvita, jos sitä autoilusarjaa nyt ylipäätään sitten tarvitaan. Toki, jos joku ekorallaaja haluaa olla osallistumatta yleiseen sarjaan, niin se suotakoon, kuten purkutilaisuudessa järjestäjien toimesta todettiinkin.

Saavuttamani lajimäärä ei olisi ollut mahdollinen ilman muiden löytämien lintujen bongaamista. Suuret kiitokset siis kaikille havaintojaan ilmoittaneille! Itsekin pyrin ilmoittamaan löytämistäni mahdollisesti bongattavissa olevista lajeista PPLY-verkon kautta. Yleisöhavainnot laitoin Tiiraan saman tien. Tammirallissa kirjaamani 1077 havaintoriviä omia havaintojani siirrän havaintojärjestelmä Tiiraan pikimmiten, kun systeemiin jo kolmen vuoden ajan luvattu Excel-massasyöttöominaisuus joskus valmistuu. Tähän massasyötön odottamiseen on monta syytä, joita en nyt tässä ala käymään läpi. Sen jälkeen laitan myös rallihavaintoni Tiiraan melkein reaaliaikaisesti, jolloin tietysti nykyinen purkutilaisuuden jännitys hieman kärsii.

Lopuksi kiitän vielä järjestäjiä ja muita rallaajia hauskasta kisasta. Toukokuun lopussa 24 tunnin kevätrallissa kisataan taas uudelleen ja toivottavasti jälleen polkupyöräilevät ekorallaajat enemmistönä.